Siirry sisältöön

Persianlahden soinit ja stubbit

Teksti Juha Mäkinen

Arabian niemimaalla on käynnissä keskustelu alueen maiden yhdenty­misestä samaan aikaan kun Euroopassa väitellään siitä, mihin suuntaan EU:ta pitäisi kehittää.

Saudi-Arabian kuningas Abdullah bin Abdulaziz esitti jo vuonna 2011, että Persianlahden maiden yhteistyöjärjestöä GCC:tä olisi kehitettävä tiiviimmän unio­nin suuntaan. Vuoden 2013 lopulla Oman kuitenkin torjui ajatuksen valtioliitosta suorasanaisesti.

Gulf News -verkkolehden mukaan myös Arabiemiraatit ja Kuwait suhtau­tuvat unioniaikeisiin varauksellisesti. Pieni Bahrain puolestaan on integraation vankkatukija. Jos Oman on Persianlahden persu, Bahrain on puolestaan alueenvastine Alexander Stubbille.

GCC perustettiin vuonna 1981. Luon­teeltaan se on lähinnä talous- ja kaup­paliitto, joskin sillä on myös yhteinen sotilasosasto, jota on viimeksi käytetty Bahrainin levottomuuksien tukahdutta­misessa vuonna 2011.

Vaikka GCC:n kuudella jäsenmaalla on paljon yhteistä, eivät ne aina soita sa­maa säveltä kansainvälisessä politiikassa. Lähialueen viime vuosien levottomuudet ovat jakaneet niitä jyrkästikin. Qatar esimerkiksi tuki Egyptiä vuoden päivät hallinnutta Mohammed Mursia, muut GCC-maat taas vastustivat.

Saipa Persianlahden maiden yhteistyö millaisia muotoja tahansa, on se väistä­mättä Saudi-Arabian dominoimaa. Maas­sa on lähes 30 miljoonaa asukasta, viides­sä muussa GCC-maassa yhteensä runsaat 16 miljoonaa.