Skip to main content

Putoavien hehkulamppujen maa

Teksti Anna-Kaisa Hiltunen

Ei ole totta. Taasko?

Nairobin kansainvälisellä lentokentällä oli räjähtänyt, kertoivat kenialaisen televisiokanavan aamu-uutiset tammikuun puolivälissä. Heräsin Nairobin naapuri­kaupungin Thikan helteeseen.

Räjähdyksen kerrottiin rikkoneen saapuvien lentojen ter­minaalissa sijaitsevan kahvilan katon, mutta kukaan ei ollut loukkaantunut. Kenian poliisijohtaja selitti räjähdystä totea­malla, että kannastaan löystynyt hehkulamppu oli pudonnut paperikoriin.

Kahta viikkoa aiemmin Keniassa oli tehty terrori-isku turis­tien suosimaan Dianin rantakohteeseen Mombasassa. Aamuöi­seen yökerhoon heitetty kranaatti haavoitti ainakin kymmentä uudenvuodenjuhlijaa. Tuona aamuna olin herännyt samaisesta rantakohteesta ja pidin iskua yksittäisenä sattumana, kunnes poliisi muutamaa päivää myöhemmin purki samalla alueella maantielle heitettyä kranaattia, joka oli jäänyt räjähtämättä.

Dianin iskun tekijöistä ei ole saatu varmuutta, mutta poliisi on vierittänyt syytä rannikon ”radikalisoituneille musliminuo­rille”, joiden kerrotaan ottaneen mallia naapurimaa Somalian islamistiselta terroriryhmältä al-Shabaabilta.

Al-Shabaabin kontolle pantiin myös syyskuinen isku Nairobin Westgaten ostoskeskukseen, jossa kuoli ainakin 67 ihmistä ja loukkaantui 200.

Keskiluokkaisten kenialaisten reaktio iskuihin on huolestuneen alistuva: Westgate oli painajainen, mutta tämä muu nyt vain on tällaista. Kenian turvallisuutta heikentää maan ulkopuolelta tuleva uhka, ja se ulkopuoli on naapurimaa Somalia.

Kenialaisessa julkisessa keskustelussa kuulostaa itsestään selvältä, että Kenian ja Somalian raja vuotaa ja maahan hiipii pakolaisten joukossa terroristeja ja muita radikaaleja nuorison villitsijöitä. Siksi on ihan oikein, että nelisentuhatta kenialais­sotilasta sotii al-Shabaabia vastaan Somaliassa ja Kenia sulkee somalialaisten asuttamat pakolaisleirit.

Harva kuitenkaan vaatii vastauksia kysymyksiin siitä, miksi raja vuotaa ja miten Kenian valtion tekemiset ja tekemättä jättämiset turvallisuuteen vaikuttavat.

Kenia on Itä-Afrikan vaurain maa ja alueensa vakauden takaaja, ainakin jos vertaa valtiorakenteita vailla olevaan So­maliaan tai sisällissotaa käyvään Etelä-Sudaniin. Vakautta kui­tenkin horjuttavat valtavat tuloerot.

Keskiluokkaan lasketaan ne 17 prosenttia kenialaisista, joilla on varaa kuluttaa 4–20 dollaria päivässä. Köyhyys on vähäisintä Kenian keskiosissa, presidentti Uhuru Kenyattan edustaman kikujujen etnisen ryhmän sydänmailla, kun taas pääosin muslimien asuttamalla rannikolla jopa yli 70 prosenttia ihmisistä elää köyhyydessä. Radikalisoitumista ruokkii myös Kenian nuorisotyöttömyys, joka yltää 75 prosenttiin.

Tuloerojen vaikutusta kärjistää se, että julkiset palvelut ovat rapautuneet. Köyhillä ei ole varaa valita, mutta keskiluokka käy esimerkiksi lääkärissä yksityisellä sektorilla, koska tarinoiden mukaan Nairobin keskussairaalassa todennäköisesti vain sai­rastuu aiempaa pahemmin.

Ja silloin kun julkiset palvelut eivät toimi mutta niihin on pakko luottaa, viranomaisille voi aina maksaa. Rajat vuotavat, jos rajavartija on altis jättämään tarkistamatta passit niiltä, jot­ka livauttavat hänen taskuunsa vähän ylimääräistä, kitu kidogo.

Helmikuussa Kenian poliisi kertoi saaneensa kiinni neljä soma­lialaistaustaista miestä, joita se epäilee omatekoisen pommin räjäyttämisestä Nairobin lentoasemalla. Poliisin mukaan mie­het ovat al-Shabaabin jäseniä.

Kukaan ei julkisessa keskustelussa vaatinut poliisijohta­jalta selitystä tämän alkuperäisille puheille.

Valtio ei näytä kantavan vastuu­taan kansalaistensa peruspalveluiden ja turvallisuuden takaajana, jos tar­peeksi moni ei vaadi sitä tekemään niin. Kenian keskiluokan on kuiten­kin helpompi tyytyä puhumaan ulkoa tulevista uhkista, ja putoavista heh­kulampuista.