Skip to main content

Reilusti lämpimämpää

Maailma siirtyy päästövähennyksissä kohti vapaaehtoisuutta. Ilman toimivaa päästökauppaa hiilidioksidia on vaikea saada kuriin.

Teksti Joonas Pörsti

Kuivuus, tulvat ja muut ilmaston ääri-ilmiöt alkavat heikentää maailman viljasatoja todennä­köisesti jo lähitulevaisuudessa. Tärkeimpien viljalajien sadot pienenevät kaksi prosenttia vuosikymmenessä, kun taas ruoan kysyntä kasvaa 14 prosent­tia vuosikymmenessä väestömäärän kasvaessa.

Tiedot ovat peräisin Kansainvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n raportin luonnoksesta, jonka kanadalainen toimit­taja Donna Laframboise sai käsiinsä mar­raskuussa. IPCC julkaisee arviointiraport­tinsa ilmastonmuutoksen vaikutuksista maaliskuun lopussa. Ennakkotietojen mukaan ilmastotutkijoiden ennusteet ovat synkentyneet vuodesta 2007, jolloin edellinen raportti julkaistiin.

Ilmasto on jo lämmennyt keskimäärin0,85 astetta vuodesta 1880 alkaneella seurantajaksolla. Alle asteen lämpene­miseen voidaan pääsääntöisesti vielä sopeutua. Suomen kaltaisilla pohjoisilla alueilla siitä voi olla jopa hyötyä maata­loudessa tai alenevina lämmityskuluina.

Ongelma on, että maailman yhteen­lasketut päästöt ovat nousemassa hyvää vauhtia tasolle, joka lämmittää ilmastoa vielä kolmesta neljään astetta lisää tällä vuosisadalla, vaikka jo suunnitellut pääs­tövähennykset toteutettaisiin.

Velvoitteita kaikille

Ilmastopolitiikan tärkein rajapyykki on joulukuussa 2015, jolloin Pariisissa neuvotellaan aiempaa Kioton pöytäkir­jaa kattavammasta kansainvälisestä so­pimuksesta. Pariisissa myös kehittyville maille tulisi asettaa oikeudellisesti sitovia kasvihuonekaasujen vähennystavoitteita vuodelle 2030 – tai vähintään velvollisuus raportoida tarkemmin päästöistään ja ilmastopolitiikastaan, sanoo Ulkopoliit­tisen instituutin vanhempi tutkija Antto Vihma.

”Yhdysvallat on periaatteessa myön­tyväinen sitovaan sopimukseen, jos Kii­nalle ja Intialle neuvotellaan Pariisissa oikeudellisesti samanlainen velvoite kuin Yhdysvalloille”, Vihma arvioi. Kehitty­viltä mailta ei silti vielä edellytetä yhtä voimakkaita päästövähennyksiä kuin rikkailta teollisuusmailta.

Neuvottelut ovat ottaneet viime vuo­sina taka-askelia, kun Kioton pöytäkirjan ilmastotavoitteisiin aiemmin sitoutuneet Japani, Kanada ja Venäjä ovat irtautuneet velvoitteista. Australia on löyhentänyt velvoitteitaan tuntuvasti.

Kiinan, Intian ja öljynviejämaiden niin kutsuttu samanmielisten ryhmä on jarruttanut ilmastoneuvotteluiden etene­mistä ja korostanut valtioiden kansallista itsemääräämisoikeutta.

Samaan aikaan teollisuusmaat ovat lipsumassa Kööpenhaminassa 2009 lupaamastaan sadan miljardin dollarin ilmastorahoituksesta kehitysmaille. Ra­hoituksen kokoaminen on osoittautunut työlääksi.

Ilmastopäästöt ovat nousseet maa­ilmanlaajuisesti lähes 60 prosenttia sen jälkeen, kun YK:n ensimmäinen ilmasto­raportti julkaistiin vuonna 1990. Vuoden 2000 jälkeen huomattava osa päästöjen lisäyksestä on tullut Kiinasta, jonka tuo­tanto perustuu paljolti hiilivoimaan.

Aika on käymässä vähiin päästöjen leikkaamiseksi YK-vetoisella sopimus­järjestelmällä. Yhtenä esteenä ovat kan­salliset parlamentit, joissa kansainväliset ilmastositoumukset jumiutuvat helposti kovaan poliittiseen vastustukseen.

Happea hiilen tilalle

Ilmastopolitiikan tutkijat pitävät mah­dollisena, että päästöiltään suurimmat maat vähentävät kasvihuonekaasuja nyt oma-aloitteisesti tai keskinäisillä sopi­muksilla. Esimerkiksi Kiina on edistänyt uusiutuvaa energiaa ja energiansäästöä kunnianhimoisilla ohjelmilla.

”Monille maille on poliittisesti vaikea tarkistaa lupauksiaan päästövähennyksis­tä Pariisissa 2015”, Antto Vihma sanoo. ”Todennäköisempää on, että maat pitä­vät nykyiset lupauksensa, mutta onnistu­vat leikkaamaan päästöjä niitä enemmän. Esimerkiksi Kiinan lupaus vuodelle 2020 on löysä, ja maa voi suoriutua selvästi tavoitteitaan paremmin.”

Yhdysvalloissa Barack Obama on leikannut päästöjä tiukentamalla ajo­neuvoille ja voimalaitoksille asetettuja standardeja. Obama on käyttänyt val­taoikeuksiaan antamalla presidentin määräyksiä ympäristövirastolle ja ohit­tanut näin konservatiivien hallitseman edustajainhuoneen.

Obama tukeutuu ilmastopolitiikas­saan vuonna 1970 säädettyyn ilmansuo­jelulakiin, mutta venyttää sen tulkintaa tuntuvasti. Valmisteilla oleva sääntely pakottaisi uudistamaan tai sulkemaan satoja hiilivoimaloita, mutta olisi myös altis muutoksille, jos presidentti vaihtuu.

Kiinan ja Yhdysvaltojen uudet toimet eivät vielä riitä pitämään ilmaston läm­penemistä hallinnassa kahden asteen alapuolella. YK:n ympäristöohjelman Unepin mukaan hiilidioksidina lasketut maailman kokonaispäästöt pitäisi rajata 44 gigatonniin vuoteen 2020 mennessä, jolloin lisätoimenpiteitä tarvittaisiin yh­teensä 8–12 gigatonnin verran.

Gaia Group -konsulttiyhtiön johta­va asiantuntija Mikko Halonen nostaa yhtenä tärkeänä alueena esiin trooppiset metsät, joiden suojelussa saavutettiin hy­viä tuloksia Brasilian edellisen presiden­tin Luiz Inácio Lula da Silvan kaudella. Kasvaessaan metsät sitovat hiilidioksidia pois ilmakehästä.

Indonesiassa norjalaiset ovat olleet vastaavasti aloitteellisia maan metsä­varojen kartoittamisessa. Se parantaa hallinnon teknisiä valmiuksia metsien­suojeluun. Yhteensä metsien suojelulla voitaisiin vähentää maailman päästöjä 1–4 gigatonnia.

Kansainvälisesti Yhdysvallat ja Kiina neuvottelevat uudesta aloitteesta jäähdy­tyksessä käytettyjen HFC-yhdisteiden ra­joittamiseksi. Vähäisistä päästömääristä huolimatta näillä superkasvihuonekaa­suilla on voimakas vaikutus ilmaston lämpenemiseen.

”Yksi ehdoton suosikkini uusista aloitteista on tukiaisten poistaminen fossiilisilta polttoaineilta. Sen pitäisi olla poliittisen keskustelun ytimessä”, Mik­ko Halonen painottaa. Jos aloite johtaisi kansainväliseen sopimukseen, sillä voi­taisiin vähentää päästöjä niin ikään 1–4 gigatonnia.

Päästöjen rajoittaminen lähivuosi­na Unepin laskemalle tavoitetasolle on teknisesti mahdollista, mutta poliittisesti tavoite on karkaamassa käsistä. Ilmasto­politiikasta puuttuu yhä toimiva meka­nismi, joka ohjaisi markkinoita vähähii­liseen tuotantoon.

EU-alueella käytävä päästökauppa voisi olla siihen toimiva malli, mutta päästöoikeuksien hinta on jäänyt teolli­suuden vaatimusten vuoksi järjestelmäs­sä liian alhaiseksi.

Antto Vihma muistuttaa, että päästö­kauppa on jo käytössä myös Kaliforni­assa ja Australiassa sekä kokeiluasteella Kiinan rannikkoalueilla. ”EU:n johtajuutta olisi nyt korjata järjestelmä sellaiseksi, että se voidaan viedä muuallekin”, hän sanoo.