Anu Koivunen: Järjestelmäromahduksia

Ruotsin turvapaikkapolitiikassa tapahtui täyskäännös loppuvuo­desta 2015. Maa, jonka hallitukset väristä riippumatta olivat koros­taneet kansainvälistä humanitääristä vastuuta, alkoi viestiä ole­vansa kantokykynsä äärirajoilla. Kuuden puolueen yhteisrintama tiukensi oleskelulupien myöntämistä, ja lopulta hallitus päätti aloittaa vuoden 2016 alusta tilapäiset rajatarkastukset.

Myös julkisen keskustelun ääriviivat ovat muuttuneet. Maahanmuut­tokysymys oli vielä vuoden 2014 vaaleissa muille kuin ruotsidemokraattien äänestäjille marginaalinen. Nyt gallupit kertovat maahanmuuton nousseen ykköskysymykseksi. Poliittisten keskustelijoiden ja journalistien yksimielisyys humanitäärisyyttä korostavasta linjasta on murentunut.

Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa muut kuin ruotsidemokraatit ja valemedia (esimerkiksi vihasivustot Avpixlat, Fria Tider ja Exponerat) eivät puhu turva­paikanhakijoista ryhmänä, joka uhkaa eurooppalaisia arvoja.

Keskustelun symboliksi on noussut sana systemkollaps – järjestelmäromahdus. Sekä hallitus- että oppositiopoliitikot ovat käyttäneet ilmausta perustelemaan turvapaikkapolitiikan tiukennuksia.

Vaikka käsite dramaattisuudessaan kuulostaa neutraalilta, sellainen se ei ole. Sen suojissa tehdään politiikkaa, ja sitä onkin kritisoitu niin vasemmalta kuin oikealta. Myös viranomaisten kriisivalmiutta valvova Myndigheten för samhällsskydd och beredskap (MSB) on kiistänyt väitteet, että maahantulijoiden määrä olisi vaarantanut yhteiskunnan perustoiminnot.

Media heijastaa poliittisia keskusteluja, mutta se myös tuottaa niitä. Medi­alla on suuri valta määrittää, miten ongelmat muotoillaan ja mistä lähtökoh­dista ja keiden ehdoilla niistä keskustellaan. Sillä on seurauksensa, jos koko kansakunta alkaa pelätä yhteiskunnan ympärillään romahtavan.

Maahanmuuttoa koskevissa keskusteluissa median rooli on erityisen hankala, koska niissä vihasivustot ja osa poliittisesta kentästä on nimennyt perinteiset viestimet poliittiseksi vastustajakseen. Nyt yhä useampi arvioi viestinten toimintaa suhteessa väitteisiin salailusta tai puolueellisuudesta.

Ruotsissa julkinen debatti on suomalaiseen verrattuna moniäänistä ja kiihkeää. Journalistit käyvätkin kovaa itsekriittistä keskustelua siitä, miten he ovat onnistuneet pakolaistilanteen uutisoinnissa. Onko käsi­telty sitä, mikä yleisöille on tärkeää ja kiinnostavaa, vai onko uutistyö mukautunut poliittisten puolueiden agendaan? Myös Suomessa olisi aiheellista pohtia, kuinka lojaaleja eri viestimissä ollaan hallituksen linjauksille.

Toimittaja Annika Hamrud kirjoitti Journalisten.se-sivustolla helmi­kuussa siitä, kuinka uutisjournalismin merkitys jatkuvasti vähenee mieli­pidekirjoittelun ja sosiaalisen median kustannuksella. Journalismi onkin se järjestelmä, jonka romahtamista kannattaisi pelätä.

Kirjoittaja on elokuvatutkimuksen professori Tukholman yliopistossa.