Skip to main content

Kaupunki vailla vettä

Teksti Laura Myllymäki

Etelä-Afrikan Kapkaupungin vesipula osoittaa, että edes suosituimmat turistikohteet eivät säästy muuttuvan ilmaston oikuilta. Näin sanoo vanhempi tutkija Patience Mususa Pohjoismaisesta Afrikka-instituutista Uppsalasta.

Helmikuussa viranomaiset rajoittivat kaupunkilaisten vedenkulutuksen 50 litraan päivässä henkilöltä. Autoja ei ole saanut pestä ja puutarhaa kastella.

Mususan mukaan monet kaupunkilaiset ovat keränneet sadevettä ja esimerkiksi kierrättäneet harmaavettä. Liian vähän on kuitenkin mietitty sitä, miten yksilöiden keksimistä ratkaisuista voisi tehdä koko yhteiskuntaa koskettavia.

Mususa huomauttaa, että köyhillä asutusalueilla eteläafrikkalaiset ovat osoittaneet mieltään puhtaan veden ja tyydyttävien saniteettitilojen puutteen vuoksi jo vuosien ajan. Heidän toiveisiinsa ei ole kuitenkaan kiinnitetty riittävästi huomiota. Nyt vesipulasta kärsivät myös hyväosaiset.

”Tämänhetkinen vesipula vain pahentaa heidän [köyhien] ahdinkoaan”, Mususa sanoo.