Taiwanin ja Kiinan välillä on uusi mahdollisuus liennytykseen

Vastoin odotuksia Taiwanin ja Kiinan välit eivät ole merkittävästi kiristyneet tammikuisten vaalien jälkeen. Tilanteen voi olettaa säilyvän jännitteisenä mutta melko vakaana, ja vaalitulos on synnyttänyt jopa tilaisuuden jännityksen lievenemiseen.

Taiwanin, virallisesti Kiinan tasavallan, vaaleissa valittiin sekä presidentti että kansanedustuslaitoksen jäsenet. Erityisesti presidenttivalinnan uskottiin ärsyttävän Kiinaa.

Uusi presidentti on demokraattisen edistyspuolueen (DPP) Lai Ching-te, joka nuorempana on ilmaissut kannatuksensa Taiwanin itsenäistymiselle. Itsenäistymisellä tarkoitetaan Taiwanin valtiomuodon muuttamista Kiinan tasavallasta Taiwanin tasavallaksi.

Odotukset juontuvat Venäjän hyökkäyssodasta. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on aiheuttanut huolta siitä, että Kiinankin kynnys massiiviseen sotilaalliseen hyökkäykseen olisi madaltunut tai että Kiina käyttäisi tilannetta hyväkseen ja hyökkäisi Taiwaniin.

Ukrainan sodasta ei kuitenkaan voi johtaa suoria yhtäläisyysmerkkejä Taiwanin tilanteeseen. Tämän ymmärtäminen ei ole helppoa, sillä päivittäisessä uutisoinnissa ei ole tilaa tai halua selittää historiallisia ja poliittisia taustatekijöitä, jotka tekevät Taiwanin tilanteesta täysin omanlaisensa kansainvälispoliittisen dilemman.

Kiinan kansantasavallalle toisen Kiinan, eli Kiinan tasavallan, olemassaolo on piikki lihassa. Kiina ei myöskään halua Taiwanin julistautuvan Taiwanin tasavallaksi, koska puolueen johto on kiinnittänyt oman legitimiteettinsä valtion yhtenäisyyteen. Taiwanin lopullinen menettäminen on mahdoton ajatus yhdellekään Kiinan johtajalle.

Taiwan on myös strategisesti merkittävä. Saarta on Yhdysvalloissa kutsuttu jopa »uppoamattomaksi lentotukialukseksi».

Ainoa Kiinaa miellyttävä ratkaisu niin sanottuun Taiwanin kysymykseen on se, että Taiwan liittyy – tai liitetään – osaksi Kiinan kansantasavaltaa. Ennen tämän tavoitteen toteutumista vähimmäistavoite on estää Taiwania liukumasta pysyvästi erilleen Kiinasta.

Ukrainan sodasta ei kuitenkaan voi johtaa suoria yhtäläisyysmerkkejä Taiwanin tilanteeseen.

Kiinan ja Taiwanin väliset turvallisuuspoliittiset jännitteet ovat kylläkin kiristyneet viime vuosina. DPP:llä on vuodesta 2016 ollut vahva enemmistö kansanedustuslaitoksessa. Kiina vaati tuolloin presidentiksi valittua Tsai Ing-wenia sitoutumaan julkisesti niin sanottuun vuoden 1992 konsensukseen, mutta Tsai ei sitä tehnyt Kiinaa tyydyttävällä tavalla.

Kiistanalaisella konsensuksella tarkoitetaan näkemystä, jonka mukaan sekä Taiwan että Kiina tunnustuvat periaatteessa, että on vain yksi Kiina – joskin ilman yksimielisyyttä siitä, mitä yhdellä Kiinalla tarkoitetaan.

Samoihin aikoihin Yhdysvaltojen suhtautuminen Kiinaan ja Taiwaniin alkoi muuttua. Tsain hallinnon aikana poliittisia, taloudellisia ja sotilaallisia suhteita Taiwaniin vahvistettiin niin, että Yhdysvaltojen saattoi katsoa pitävän Taiwania lähes täysivaltaisena valtiona.

Perinteisten asekauppojen lisäksi Yhdysvallat on alkanut viedä Taiwaniin aseita omista varastoistaan. Tätä ei ole tapahtunut sitten 1970-luvun, jolloin Yhdysvallat purki viralliset suhteensa Kiinan tasavaltaan (Taiwaniin) ja päätti 25 vuotta voimassa olleen puolustusopimuksensa.

Yhdysvallat on myös alkanut kouluttaa taiwanilaisia sotilaita niin Yhdysvalloissa kuin Taiwanissa. Mediaraporttien mukaan amerikkalaisjoukkoja on jo sijoitettu pysyvästi Taiwaniin, muun muassa Kinmenin saarelle, joka sijaitsee vain uintimatkan päässä kiinalaisesta Xiamenin suurkaupungista.

Yhdysvaltojen poliittisen eliitin keskuudessa on viime aikoina yleistynyt näkemys Taiwanista strategisena voimavarana, joka ei saa joutua Kiinan käsiin. Erityisen arvokas on taiwanilainen puolijohdeteollisuus, josta koko maailma on riippuvainen.

Kiinan näkökulmasta muutos on huolestuttava. Kiinan johto katsoo, että Yhdysvallat on poikkeamassa 1970-luvulla saavutetusta yhteisymmärryksestä, joka on ollut kahdenvälisten suhteiden kulmakivi. Aiemmin Yhdysvallat ei ole vastustanut ajatusta Taiwanin liittymisestä osaksi Kiinaa, kunhan se tapahtuu rauhanomaisesti ja taiwanilaisten omasta tahdosta.

Keskeisessä asemassa on ollut yhden Kiinan politiikka, joka tarkoittaa, että kansantasavallan tunnustaneella valtiolla ei voi olla korkean tason virallisia suhteita tasavaltaan, siis Taiwaniin. Valtaosa maailman valtioista, myös Suomi, on sitoutunut yhden Kiinan politiikkaan.

Vuoden 2024 alussa tilanne on kuitenkin muuttunut sellaiseksi, että Taiwanin ja Kiinan väleissä voi tapahtua käänne parempaan. Syitä on kolme, ja ne liittyvät Taiwanin sisäpoliittiseen tilanteeseen, Kiinan vaihtoehtoihin ja Yhdysvaltain rooliin.

Ensinnäkin DPP:n asema heikkeni tammikuisten vaalien tuloksena. Sillä ei ole enää parlamentaarista enemmistöä. Puolueen mandaatti on liian heikko, jotta se voisi ajaa valtiomuodon muuttamista. Taiwanilaisten valtaenemmistö kaiken lisäksi vastustaa Kiinan ja Taiwanin herkän tasapainon horjuttamista. Kiinan ei siis tarvitse pelätä yhtään enempää kuin ennenkään Taiwanin muodollista irtautumista.

Toiseksi Kiinan aiempi taktiikka ei enää pure. Kommunistinen puolue on mieluummin halunnut keskustella Taiwanilla entisen valtapuolueen, kansallispuolueen (KMT) kanssa. KMT oli kommunistien vastustaja sisällissodassa, jonka seurauksena tasavallan hallinto pakeni Taiwanille, mutta sen vanhoillinen siipi periaatteessa jakaa kommunistien näkemyksen yhdestä Kiinasta.

Kiinassa kuitenkin tiedostetaan, että suuri osa varsinkin nuoremmista taiwanilaisista ei koe olevansa kiinalaisia. Kiina on jo luopunut tarjoamasta »yhden maan ja kahden järjestelmän» mallia ratkaisuksi Taiwanin kysymykseen, koska Hongkongin kokemukset ovat tehneet mallista äärimmäisen epäsuositun. Aika olisikin kypsä aivan uudenalaisille avauksille.

Parhaassa tapauksessa Kiinassa ymmärrettäisiin, että Taiwanin kysymystä ei voida ratkaista sanelupolitiikalla.

Kolmanneksi presidentti Joe Bidenin hallinto näyttää viimeisen vuoden aikana heränneen siihen, että Kiina-suhteissa oltiin ajautumassa molemminpuolisten pelkojen ruokkimaan kierteeseen, jonka looginen päätepiste olisi avoin konflikti. Nyt on ryhdytty toimiin tilanteen parantamiseksi. Sotilaiden väliset yhteydenpitokanavat on avattu uudelleen, Kiinan johtaja Xi Jinping vieraili San Franciscossa, ja osapuolten kesken on pidetty useita korkean tason neuvotteluita.

Biden ilmoitti Taiwanin vaalien jälkeen, että Yhdysvallat ei tue Taiwanin itsenäistymistä. Ulkoministeri Antony Blinkenin yksityiskohtaisessa julkilausumassa vakuutettiin Yhdysvaltojen kunnioittavan Kiinalle antamiaan lupauksia, myös yhden Kiinan politiikkaa.

Yhdysvaltojen politiikka nojaa edelleen pelotteeseen ja tyynnyttelyyn. Se varoittaa Kiinaa voimankäytöstä Taiwania vastaan ja tukee varoituksiaan asetoimituksin. Samalla Yhdysvallat pidättäytyy toimista, jotka saattaisivat horjuttaa vallitsevaa tasapainoa tai kannustaa taiwanilaisia itsenäistymiseen.

Kaikilla osapuolilla olisi nyt hyvät lähtökohdat jatkaa liennytystä. Taiwanin demokratia on osoittanut vahvuutensa, ja vallitsevan vakauden säilyminen on kaikkien etu.

Kiinalla ei ole tarvetta uhkailuun, koska Taiwanin itsenäistymisen todennäköisyys ei ole kasvanut ja Yhdysvallat on vakuuttanut politiikkansa olevan ennallaan. Parhaassa tapauksessa Kiinassa ymmärrettäisiin, että Taiwanin kysymystä ei voida ratkaista sanelupolitiikalla, vaan tilalle on keksittäviä rakentavia tapoja edetä kohti rauhanomaista rinnakkaineloa.

Yhdysvaltojen ja koko kansainvälisen yhteisön vastuulla on pitää tilanne vakaana. Tämä edellyttää, että yhden Kiinan politiikkaa on jatkettava johdonmukaisesti, ja samalla Kiinalle on muistutettava, että taiwanilaisten tahtoa ja oikeuksia loukkaavien yksipuolisten toimien käyttö vaarantaa Kiinan vaikutusvallan kansainvälisessä yhteistyössä.

Jyrki Kallio on vanhempi tutkija Ulkopolitiisessa instituutissa. Mikael Mattlin on Ulkopolitiittisen instituutin apulaisjohtaja ja Globaalin järjestyksen ja Kiinan tutkimuskeskuksen (CORD) johtaja.

Kirjoitus perustuu FIIA Comment -julkaisuun 1/2024.