Puhu terroristeille

Rauhasta ei voi neuvotella, jos kieltäytyy keskustelemasta vastapuolen kanssa, oli se kuinka hajanainen hyvänsä.

Oppi saattaa kuulostaa yksinkertai­selta, mutta siitä on jouduttu vääntä­mään kättä etenkin Yhdysvaltain hallin­non kanssa niiden rauhanneuvottelujen kulisseissa, joissa Kirkon Ulkomaanavun (KUA) toiminnanjohtaja Antti Pentikäi­nen on ollut mukana.

Pentikäinen toimii sekä YK:n rau­hanvälittäjien rosterissa että KUA:n ylläpitämässä perinteisten ja uskonnol­listen johtajien rauhanvälitysverkoston sihteeristössä. Hän on ollut mukana hie­romassa rauhaa esimerkiksi Somaliassa, Nigeriassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Syyriassa.

”Yhdysvaltain hallinnon asenne on estänyt monta hyvää dialogimahdol­lisuutta esimerkiksi somalialaisen al- Shabaabin kanssa”, Pentikäinen sanoo helsinkiläisessä kahvilassa. Hän on vasta palannut Keniasta, al-Shabaabin reviiriltä.

Myös Mark Perry katsoo kirjassaan Talking to Terrorists, että Yhdysvaltain kannattaisi päivittää jäykkää asennet­taan, jonka mukaan terroristien kanssa ei neuvotella. Mutta miksi terroristeja pitäisi katsoa silmästä silmään, pitää tasaveroisi­na neuvottelukumppaneina diplomaattien kanssa?

Koska eristäminen radikalisoi ryh­miä, pitkittää konflikteja ja antaa terro­risteille valtaa, Pentikäinen sanoo.

”Jos ihmiset ajetaan nurkkaan, he muuttuvat vaarallisiksi. Silloin rauhan­prosessi on haavoittuva ja ulos jätetyt ryhmät voivat horjuttaa sitä sen ulko­puolelta.”

Sitä paitsi useimmissa nykymaail­man konflikteissa on äärimmäisen vai­keaa erottaa hyviä ja pahoja, niitä joiden kanssa voidaan keskustella ja niitä joiden kanssa ei. Pentikäinen ottaa esimerkiksi Syyrian: siellä sotarikoksiin ovat syyllis­tyneet kaikki konfliktin osapuolet.

”Terroristiryhmät toimivat syvällä opposition rinnalla, joten erotteleminen on mahdotonta. Siksi avainkysymyksen on oltava, mitä ihminen tai ryhmä haluaa saavuttaa.”

Siihen vastaamalla niin oppositioksi itseään kutsuvat ryhmät kuin radikali­soituneet ja itsenäisesti aseisiin tarttuneet taistelijatkin joutuvat paljastamaan jotain itsestään. Jos tulevaisuuden toiveissa on järjestäytynyt yhteiskunta, neuvotteluille on jo osoitettu yhteinen suunta.

Lähi-idän kehitys kuitenkin huolet­taa Pentikäistä. Vaikka Iran saataisiin ulos kansainvälisen neuvotteluareenan umpikujasta ja Syyrian neuvotteluille si­ten avautuisi mahdollisuus, ongelmak­si jäisi se, että Syyrian ääriliikkeillä on valtionvastainen agenda. Ne eivät usko valtioon.

”Opposition puolella on noin 10 000 ulkomaisen taistelijan joukko, ja tästä on tullut pysyvä ilmiö. Tällaiset ryhmät voivat suistaa minkä tahansa hauraan alueen raiteiltaan”, Pentikäinen sanoo.

Jäljelle jää kysymys siitä, kuka todella pystyy systemaattiseen dialogiin liikkuvien taistelijoiden kanssa. Paikalle tarvit­taneen valtioiden välisen kansainvälisen yhteisön edustajien lisäksi Pentikäisen kaltaisia matalan profiilin diplomaatte­ja, jotka osaavat rakentaa luottamusta ja joilla on hyvät suhteet valtaapitäviin, aina Valkoiseen taloon asti.

Terroristien näkökulmasta tärkeintä on, että välittäjä pystyy olemaan heille hyödyksi.

”Välittäjän on kyettävä selittämään terroristeille kansainvälisen yhteisön toi­mintalogiikkaa ja toisaalta välittämään vastapuolelle totuudenmukainen kuva siitä, mitä terroristit haluavat”, Pentikäi­nen sanoo.

”95 prosenttia rauhanvälityksestä tapahtuu muualla kuin hotellien neu­votteluhuoneissa, eikä niissä tilanteissa ole yleensä ruuhkaa.”

Mark Perry: Talking to Terrorists: Why America Must Engage with its Enemies. Basic Books 2010.