Talouskeskustelumme mantra on, että talouden pitää kasvaa, jotta elintasomme nousee. Kun etenkin läntinen teollisuus on luovan tu­hon aikana hiipunut, kasvun moottoriksi on huudeltu innovaatioita, uusia google­ja, facebookeja ja nokioita.

Talouden kasvua puolestaan mita­taan bruttokansantuotteen muutoksel­la vuodesta toiseen. Bkt sisältää tietyn maan yhden vuoden kaiken taloudellisen toimeliaisuuden.

Luova tuho näyttää kuitenkin teh­neen bruttokansantuotteesta auttamat­ta vanhanaikaisen. Taloudellisen arvon käsite on hämärtynyt sitä mukaa kun taloutemme on monimutkaistunut, tuot­teiden ja palveluiden määrä räjähtänyt ja laatu parantunut.

Suuri osa uusista innovaatioista ei vielä edes näy bruttokansantuotteessa kokonaan.

”Bkt:n laskemisesta on tullut entistä vaikeampaa. Ongelmat ovat kasvaneet huomattavasti etenkin 1960-luvulta lähtien”, sanoo brittiläinen ekonomisti Diane Coyle.

Coyle julkaisi keväällä bkt:n histo­riaa käsittelevän kirjan, jonka pääväite on selkeä: meidän pitäisi miettiä entistä tarkemmin, mihin kysymyksiin yritämme saada vastauksia laskemalla bruttokan­santuotetta.

Inflaatiota yliarvioidaan

Bruttokansantuotteen juuret juontavat 1930-luvun suureen lamakauteen. Niin Euroopan kuin Yhdysvaltain päättäjien oli poliittisesti tarpeellista saada tietoa siitä, miten lamasta selvittiin; kuinka pal­jon housupukuja tekstiiliteollisuus tuotti tai kuinka monta autoa tehdastyöläiset kokosivat vuosittain.

Toisen maailmansodan aikana brut­tokansantuotteen avulla voitiin seurata sodan vaikutuksia talouteen. Sodan lo­pulla, vuonna 1944, Bretton Woodsin talouskokous kanonisoi bruttokansan­tuotteen aseman yleisenä taloudellisen toimeliaisuuden mittarina.

Yksinkertaistetusti bruttokansan­tuotteeseen lasketaan kaikki tietyssä maassa vuoden aikana tuotetut loppu­tuotteet ja palvelut, paitsi esimerkiksi kotityö ja muu sellainen työ, josta ei makseta palkkaa.

Maatalous- ja teollisuusyhteiskunnis­sa vaikkapa vehnäkiloja tai terästonneja oli helppo laskea, sillä mittayksiköt olivat yksiselitteisiä. Sittemmin taloutemme on sirpaloitunut. Se tekee bkt:n laskemisesta aiempaa vaikeampaa, sillä lukemattomat erilaiset tuotteet ja palvelut on muutetta­va vertailukelpoisiksi yksiköiksi.

Coylen laskelmien mukaan esimer­kiksi vuoden 1970 Yhdysvalloissa kulut­tajille oli tarjolla viisi eri televisiokana­vaa, he saattoivat juoda 20:ta erilaista limonadia ja tainnuttaa päänsärkyään viidellä erilaisella särkylääkkeellä. Kolme vuosikymmentä myöhemmin televisio­kanavia oli 185, särkylääkkeitä 141 ja limonadilajeja 87. Samana aikana eri­laisten tietokoneiden määrä oli kivunnut nollasta noin neljäänsataan. Sama pätee puhelimiin, musiikkisoittimiin, kameroi­hin ynnä muuhun tekniikkaan.

Lisäksi palveluiden osuus taloudesta kasvaa koko ajan. Yhdysvaltain bkt:sta jo 80 prosenttia ja Suomen taloudesta noin 70 prosenttia koostuu palveluista.

Bruttokansantuotetta tarkastellaan yleensä niin sanotusti reaaliarvoisena, eli käyvin hinnoin lasketusta bkt:sta pois­tetaan hintojen muutoksen eli inflaation vaikutus. Reaalisen bkt:n laskemiseksi määritellään hintaindeksi, jossa tuotteet ja palvelut muutetaan vertailukelpoisiksi yksiköiksi ja jossa tuotteiden ja palve­lujen hinnat painotetaan sen mukaan, kuinka paljon niitä kulutetaan.

”Etenkin palveluiden yksikköhinnan määrittäminen on vaikeaa, ja ongelma on kasvanut sadan viime vuoden aika­na”, sanoo Elinkeinoelämän tutkimuslai­toksen Etlan tutkimusjohtaja, professori Mika Maliranta.

Malirannan mukaan taloustieteilijät ovat nykyisin yhtä mieltä siitä, että hin­tojen muutosta ei monimutkaistuvassa taloudessa kyetä laskemaan oikein. Tavaroiden ja palveluiden laatu para­nee nopeammin kuin talousluvuissa arvioidaan, eli inflaatiota puolestaan yliarvioidaan.

Se tarkoittaa, että talous kasvaa bkt-lukujen takana nopeammin kuin luvut antavat olettaa.

”On kuin odottaisimme uutta John Maynard Keynesiä, joka käsitteellistäisi taloutemme uudelleen, jotta voisimme alkaa koota parempia tilastoja.”

Data jää näkymättömiin

Toinen ongelma nykyisten kansantalouksien koon ja kasvun laskemisessa ovat uudet innovaatiot – siis juuri ne, joista nyt odotetaan hiipuvan läntisen talouden pelastajaa. Niitä ei pystytä vielä laskemaan luotettavasti mukaan brutto­kansantuotteeseen.

”Uudet liiketoimintamallit ovat vielä niin vakiintumattomia, ettei niitä voida mallintaa millään tietyillä mittareilla”, Diane Coyle sanoo.

Ongelma liittyy etenkin Wikipedian, Facebookin ja Twitterin sekä Googlen kaltaisiin digitaalisiin innovaatioihin, jotka ovat kuluttajille ilmaisia: jos tuot­teilla tai palveluilla ei ole kuluttajille markkinahintaa, niiden taloudellinen vaikutus ei näy bruttokansantuotteessa oikein. Sama pätee vaikkapa suureen osaan nykyistä musiikkiteollisuutta ja media-alaa, jonka tuotteista monia ku­lutetaan verkossa maksutta.

Bruttokansantuotteeseen voidaan kyllä laskea se, kuinka paljon vaikkapa Google tai Facebook myyvät mainoksia, maksavat työntekijöilleen palkkaa tai käyttävät sähköä. Sen sijaan se, kuinka paljon uudet innovaatiot ja niiden mah­dollistama pääsy tietoon luovat arvoa ku­luttajille, jää bkt-laskelmissa pimentoon.

”Moni sanoo pitävänsä pääsyä sosi­aaliseen mediaan lähes ihmisoikeutena. Vaikka tällaisiin heittoihin pitää suh­tautua varauksellisesti, on selvää, että esimerkiksi sosiaalisen median arvo ku­luttajille on valtava”, Coyle sanoo.

Taloustieteilijät ovat yrittäneet sel­vittää kuluttajille syntyvää taloudellista arvoa niin sanotun kuluttajaylijäämän käsitteen avulla. Se mittaa sitä hyötyä, joka kuluttajalle jää tuotteesta tai pal­velusta sen jälkeen, kun tuotteen hinta on maksettu.

Digitaalisten innovaatioiden kuluttajaylijäämästä on kirjoittanut esimer­kiksi arvostetun Massachusetts Institute of Technology (MIT) -yliopiston profes­sori Erik Brynjolfsson. Hän on huomaut­tanut, että informaatioalan – esimerkiksi ohjelmoinnin, musiikki- ja televisioalan sekä tieto- ja viestintätekniikan – osuus Yhdysvaltain bruttokansantuotteesta oli virallisten tilastojen mukaan muutama vuosi sitten nelisen prosenttia eli saman verran kuin 25 vuotta aiemmin.

”Miten tämä on mahdollista? Eikö meillä muka ole käytössämme enemmän informaatiota kuin koskaan ennen”, Bryn­jolfsson kyseli taannoin retorisesti MIT Sloan Management Review –lehdessä.

Yhdysvaltalaisen Progressive Policy Institute -tutkimuslaitoksen ekonomisti Michael Mandel on puolestaan todennut, että tieto- ja viestintätekniikka näkyy bruttokansantuotteessa usein ”väärin” myös siksi, että tuotteiden ja palvelui­den laatu on viime vuosina parantunut huimasti mutta hinnat eivät ole nousseet samaan tahtiin.

Esimerkiksi Yhdysvaltain viran­omaistilastojen mukaan yhdysvaltalaisetovat käyttäneet vuoden 2011 jälkeen aiempaa vähemmän rahaa internetyhteyksiin. Bruttokansantuotetta lasket­taessa internetin käytön osuus bkt:sta on siis laskenut, Mandel kirjoitti taannoin instituuttinsa verkkosivuilla – vaikka samaan aikaan yhteyksien laatu on pa­rantunut eli kuluttajien käsillä olevan informaation määrä lisääntynyt.

Toisin sanoen kuluttajille uusista innovaatioista syntyvä arvo on viime vuosina lisääntynyt huimasti, vaikka in­novaatiot eivät ole kasvattaneet brutto­kansantuotelukuja juuri lainkaan.

Jotta innovaatioiden taloudellinen arvo näkyisi myös bruttokansantuottees­sa, Michael Mandel on ehdottanut, että informaatiosta tehtäisiin bruttokansan­tuotteen kolmas peruskategoria tuottei­den ja palveluiden rinnalle.

Jos kuluttajien ja yritysten käyttä­män datan arvo pystyttäisiin arvioimaan, informaatiopalvelut saataisiin näkymään nykyistä paremmin kansantalouksien vi­rallisessa tilinpidossa. Yksinkertaistetusti esimerkiksi kuluttajien käyttämän datan arvoa voitaisiin Mandelin mukaan arvi­oida laskemalla ensin, paljonko verkosta ladatun datan määrä kasvaa, ja suhteut­tamalla tämä sitten informaatiopalvelui­den nykyarvoon.

Vuositasolla bkt saattaisi useissa maissa kasvaa huomattavasti enemmän kuin nykytilastot näyttävät. Mandelin laskelmien mukaan esimerkiksi Yhdys­valtain talous olisi vuoden 2012 ensim­mäisellä puoliskolla oikeammin kasva­nut noin 2,3 prosenttia eikä 1,7 prosent­tia, kuten viralliset luvut osoittivat.

Kenestä uusi Keynes?

Talous näyttää siis tilastojen takana kas­vavan nopeammin kuin bruttokansan­tuoteluvut osoittavat – ja ennen kaikkea elintasomme on noussut, vaikka talous ei bruttokansantuotteella mitattuna ole kasvanut vastaavasti.

Talouden kasvulukuja ei siis ainakaan nykyisellään kannattaisi pitää elintasom­me erehtymättömänä mittarina. Esimer­kiksi MIT:n Erik Brynjolfssonin mukaan kuluttajan ylijäämän käsite voi olla in­formaation aikakaudella bkt:ta parempi talousmittari, sillä kuluttajat ymmärtävät jo nyt taloudellisen arvon eri tavalla kuin bruttokansantuotteen laskutavat.

Myös Diane Coyle katsoo, että ny­kyiset talouskäsitteemme ovat vanhen­tuneita, puhummehan edelleen juuri bruttokansantuotteesta ja tuottavuudes­ta, vaikka aineellisten tuotteiden osuus taloudestamme pienenee koko ajan.

”Meidän pitäisi pohtia uudelleen, mi­tä taloudellinen arvo on”, Coyle sanoo.

”On kuin odottaisimme uutta John Maynard Keynesiä, joka käsitteellistäisi taloutemme uudelleen, jotta voisimme alkaa koota parempia tilastoja.”