Ollaan kuulolla, vältetään olemasta aloitteellisia ja jatke­taan nykyistä hiljaiseloa Naton suhteen, eli mikään tuskin muuttuu olennaisesti. Näin arvioivat Ulkopolitiikka-lehden haastattelemat asiantuntijat Suomen uuden hallituksen muotoutumassa olevaa ulko­poliittista linjaa.

Suomen perustuslain mu­kaan tasavallan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteis­toiminnassa valtioneuvoston kanssa. Etenkin pääministeriksi nouseva Juha Sipilä (kesk) vältteli vastaamasta ulkopoli­tiikkaa koskeviin kysymyksiin ennen vaaleja ja vetosi mielel­lään presidentin ulkopoliitti­seen vetovastuuseen.

Hallitus sen sijaan vastaa Suomen EU-politiikasta. Edel­lisissä hallitusneuvotteluissa kokoomus ja perussuomalai­set eivät kyenneet sopimaan yhteisestä linjasta, mutta nyt puolueet istunevat samassa hallituksessa ottamassa kantaa esimerkiksi Kreikan tilantee­seen.

UP-lehti kysyi kolmelta asiantuntijalta, mitä tulevan hallituksen ulkopolitiikalta voidaan odottaa. Vastaukset perustuvat oletukseen siitä, että hallitusneuvotteluihin läh­teneet puolueet eli keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus myös muodostavat hallituksen.

1. Kuinka käy Suomen EU-politiikan: tuleeko Suomesta integraation jarruttelija, ja miten Suomi suhtautuu kriisimaiden tukemiseen?
2. Pysyykö Suomi Venäjän suhteen EU:n leirissä, vai tiivis­tääkö se kahdenvälisiä Venäjä-suhteitaan?
3. Kuinka suhdetta Natoon kehitetään?
4. Kuinka aktiivisesti hallitus ottaa ulkopolitiikan komen­toonsa, vai pysytteleekö se presidentin selän takana?

Jaakko Iloniemi
Ministeri

1. Arvioni mukaan EU-asioista syntyy todennäköisesti jännitteitä pääministerin ja perus­suomalaisten välille, mutta olettaa sopii, että hallitusyhteistyö ei kompastu niihin. Kriisimaiden tukemisessa tai­taa jo olla käsillä vaihe, jossa ei enää ole odotettavissa kovin vaikeita ratkaisuja.
2. Suomen ja Venäjän suh­teiden kehitys riippuu ennen muuta Venäjästä. Maiden välillä ei ole ratkaisemattomia ristirii­toja, joten on syytä uskoa, että suhteet pysyvät hyvällä kannal­la eikä Suomi muuta nykyistä linjaansa Venäjään nähden.
3. Niin kauan kuin Ukrainan kriisi on tulenarassa vaiheessa, tuskin mikään muuttuu Suomen Nato-suhteessa. Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteissa ei ole odo­tettavissa myönteistä kehitystä ennen kuin Yhdysvaltojen presidentinvaalit ovat takana.
4. Ei ole todennäköistä, että tapahtuisi olennaista muutos­ta. Juha Sipilän vahvuuslaji ei ole ulkopolitiikka. Hänellä tulee olemaan paljon uudenlaista työtä EU-politiikan johtajana. Presidentti johtaa edelleen ulkopolitiikkaa.

Hanna Ojanen

Jean Monnet -professori, Tampereen yliopisto

1. EU:n suhteen ollaan kuulolla ja varotaan jarruttelemasta, mutta ei myöskään olla erityisen aloitteellisia. Mielen­kiintoista on, millaisia kansain­välisiä yhteistyösuhteita perussuomalaisilla ja keskustalla tulee olemaan.
2. Venäjän suhteen pyritään pitämään kahdenvälinen ja monenkeskinen politiikka sopusoinnussa luopumatta kummastakaan.
3. Pidetään kiinni tiiviistä kumppanuussuhteesta Natoon, mutta sitä ei eri­tyisesti pyritä kehittämään eteenpäin. Entistä enemmän kiinnitetään huomiota siihen, mitä sanotaan, koska on huo­mattu, että sanomisiin tar­tutaan Suomen ulkopuolella vähintään yhtä helposti kuin tekemisiin.
4. Jos kokoomus on hallituk­sessa, hallitus voi olla sisäisesti erimielisempi ulkopolitiikasta kuin siinä tapauksessa, että hallituksessa olisivat demarit. Erimielisyys vähentää aloitteel­lisuutta ja toimintakykyä. Hal­lituksen sisäinen yksimielisyys taas voisi vähentää presidentin roolia.

Markku Jokisipilä

Professori, Eduskuntatutkimuksen verkoston johtaja, Turun yliopisto

1. Perussuomalaiset on päi­vittänyt linjansa »rakenta­vasti EU-kriittiseksi». Mutta nyt, kun keskustakin korostaa kansallinen etu edellä tehtä­vää unionipolitiikkaa, Suomi ei kannata lisääntyvää ja syven­tyvää integraatiota Euroopan unionissa.
2. Suomi pysyy Euroopan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan takana, ja puolueet ovat tyytyväisiä presidentti Sauli Niinistön valitsemaan linjaan – ja helpottuneita siitä, että joku muu kantaa päävastuun.
3. Naton jäsenyyttä ei haeta, mutta rauhankumppanuutta Naton kanssa voidaan syven­tää. Suomi tekee selvityksen Nato-jäsenyydestä.
4. Venäjä taitaa olla vastedeskin presidentti Niinistön rootelia, koska hänen toimin­taansa ollaan niin tyytyväisiä myös keskustassa ja perussuomalaisissa. Hallituksella taitaa olla kotimaan taloustilanteessa riittävästi tekemistä, vaikka toki sekä Alexander Stubbilla että Timo Soinilla on vahvaa osaamista ja pyr­kyäkin ulkopolitiikan alueella.

Maailmalla on nelisenkymmentä vuotta aikaa ilmastonmuutok­sen hillitsemiseksi, jos profes­sori Markku Kulmalan esittä­mä hypoteesi arktisen alueen vihertymisestä pitää paikkansa.

Hypoteesin mukaan pohjoinen havumet­sävyöhyke voi luonnollisella toiminnallaan hidastaa maapallon lämpenemistä.

Havumetsävyöhyke eli niin sanottu boreaa­linen alue tai taiga levittäytyy pohjoisemmaksi sitä mukaa kun ilmasto lämpenee ja ikirouta sulaa. Yhtäältä ilmakehään vapautuu aiempaa enemmän metaania, mikä lämmittää maa­palloa. Mutta kun havumetsävyöhyke samaan aikaan laajenee, metsät pystyvät nielemään aiempaa enemmän ilmakehän hiiltä.

Tiedemiehen sanoin syntyy takaisinkyt­kentä, joka voi hillitä ilmaston lämpenemistä.

Lisäksi havumetsät päästävät ilmakehään erilaisia orgaanisia yhdisteitä, jotka ilmake­hässä hapettuessaan muodostavat aerosoli­hiukkasia. Ne toimivat melkein kuin panssari maapallon lämpenemistä vastaan: hiukkaset hajottavat auringon säteilyä ja imevät sitä it­seensä.

»Jos ilmiö on globaali, voi syntyä positii­vinen kierre. Laskennallisesti voisimme saa­daparikymmentä vuotta lisäaikaa vähentää päästömme kestävälle tasolle», aerosoli- ja ym­päristöfysiikan professori Kulmala sanoo työ­huoneessaan Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella.

Kyseessä on kuitenkin vasta spekulaatio.

»Tätä ei vielä tiedetä, koska ilmiötä ei ole mitattu riittävästi», Kulmala sanoo. Mittaus­asemia ei vielä ole tarpeeksi.

Venäjällä yhteistyö hallinnon kanssailmakehän mittaamiseksi on katkolla Ukrainan kriisin takia.

Kulmala on uransa aikana ehtinyt mit­taamaan paljon. Hän on tutkijakolle­goidensa kanssa muun muassa tuot­tanut maailman pisimmät aikasarjat ilmakehän aerosolipitoisuuksista Hyytiälän mittausasemalla Juupajoella lähellä Orivettä. Tiedemiehet ovat mitanneet siellä erilaisia il­makehän, metsän ja maaperän välisiä aine- ja energiavirtoja vuodesta 1995.

Kulmala sanoo pitävänsä Hyytiälän ase­malla tehtyjä mittauksia ja koko aseman pe­rustamista yhtenä uransa tärkeimmistä saa­vutuksista. Mittaukset ovat paljastaneet muun muassa sen, että ainakin puolet kaikista ilma­kehän aerosoleista syntyy luonnossa.

Luonnon omat pienhiukkaset jarruttavat ilmaston lämpenemistä. Siitä syystä maapal­lo on lämmennyt hitaammin kuin niissä las­kelmissa, joissa luonnollisten pienhiukkasten vaikutusta ei ole osattu ottaa huomioon, Kul­mala selittää.

Uransa toiseksi suureksi saavutukseksi Kul­mala nimeää sen ymmärtämisen, että suuri osa ilmakemiasta tapahtuu nanometrien ta­solla, molekyylien törmätessä toisiinsa. Nanometri on millimetrin miljoonasosa.

»Olemme pystyneet kehittämään nano­metrien tason mittaustekniikkaa, jolla on ollut suuri merkitys ilmakehän perustutkimuksen kannalta», Kulmala sanoo.

Seuraavaksi professori haluaisi päästä mit­taamaan ilmakehän pitoisuuksia Siperiaan.

Jotta Kulmala tutkijakumppaneineen pys­tyisi vahvistamaan havumetsien ilmastovai­kutusta koskevan hypoteesinsa, Hyytiälän kaltaisia mittausasemia pitäisi perustaa pit­kin havu- ja sekametsävyöhykettä, Suomes­ta ja Virosta Venäjälle ja Siperian yli Kiinaan saakka.

Kulmala puhuu integroivan tiedekäsityksen puolesta: muiden muassa fyysikkojen, biologien, väestö- ja taloustieteilijöiden pitää pystyä toimimaan yhdessä.

Toistaiseksi ilmakehän mittausasemia on pystyssä muun muassa Viron Järvseljassa ja Venäjällä esimerkiksi Zotinossa, Tomskissa, Irkutskissa sekä maan koillisosassa Tiksissä. Kiinassa asemia on kaksi, Pekingissä ja Nan­jingissa. Niiden teknologia ei kuitenkaan vielä mahdollista monipuolisia mittauksia.

Asemien pystyttäminen ja ilmakehän mit­taaminen asemilla on ristitty paneuraasia­laiseksi kokeeksi (Pan-Eurasian Experiment, Peex). Se aloitettiin vuonna 2013.

Tuolloin julkaistussa tiedotteessa Kulmala vertasi hankkeen mittaluokkaa ja mahdollista merkittävyyttä vuonna 1954 perustettuun Eu­roopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskukseen, Sveitsissä sijaitsevaan Cerniin. Hän totesi, että paneuraasialaisessa kokeessa kartoitetaan tuntematonta, sillä »tiedemaailmalla on vasta aavistus molekyylien ja atomien tason ilmiöistä ilmakehässä, toisinaan ei edes sitä».

Tuntematonta aluetta on esimerkiksi tu­hansien kilometrien itä–länsi-suuntainen vyöhyke Zotinosta Tiksiin, samoin tuhansien kilometrien alue Tiksistä Pekingiin. Mittaus­asemia esittävällä kartalla alueet ovat tyhjiä.

Kiinassa maan hallinto ja Pekingin yliopisto suunnittelevat uusia mittausasemia Kulmalan tiimin kanssa. Kulmala kiittelee kiinalaisia sii­tä, että he ovat ottaneet asian omakseen. Esi­merkiksi Nanjingin asema nousi kiinalaisten aloitteesta.

Sen sijaan Venäjällä yhteistyö hallinnon kanssa on katkolla Ukrainan kriisin takia.

»Tiedepuolen yhteistyö on edelleen mahdol­lista, ja me työskentelemme Venäjällä Helsin­gin yliopiston Aleksanteri-instituutin kanssa. Venäjän valtion ja Euroopan unionin pitäisi kuitenkin pystyä yhteistyöhön, jotta ne voisi­vat rahoittaa asemien rakentamista ja toimin­taa yhdessä», Kulmala toteaa.

Toistaiseksi yhteistyö ei näytä mahdolli­selta. Mutta kunhan Ukrainan kriisi joskus rauhoittuu ja asemia päästään pystyttämään, asemaverkosto voisi olla valmis 2–5 vuodessa. Yhden teknisesti edistyneen mittausaseman rakentaminen maksaa noin 20 miljoonaa eu­roa, ja yksin Venäjälle asemia tarvittaisiin Kul­malan mukaan parikymmentä.

Physicum-talon neljännestä kerrokses­ta Kulmalan työhuoneen ikkunasta näkyy taivas, joka peittyy valkoisesta harmaaksi taipuviin pilviin. Pilvet al­koivat kiinnostaa Kulmalaa jo teini-iässä, kun forssalaispoika teki kesäisin metsätöitä, raivasi vesakkoa ja uitti tukkeja Jokioisissa.

»Kahvitauoilla oli aikaa tuijotella taivaalle.»

1970-luvun lopussa Kulmala muutti Hel­sinkiin opiskelemaan fysiikkaa. Pilvien katselu vaihtui ilmakehän tutkimiseen, kun Kulmala alkoi kirjoittaa pro gradu -tutkielmaansa uusiutuvien energianlähteiden riskeistä.

»Ymmärsin, että ilmakehän pienhiukkasten ja ilman epäpuhtauksien merkityksestä terveydelle ja ympäristölle tiedettiin vain vähän. Siksi se oli hyvä tutkimuskohde», Kulmala sanoo.

Kulmala sanoo olleensa opiskelijana »vain vähän keskitasoa parempi». Mutta kun hän pääsi tutkimaan, hän löysi vahvuutensa. Uuden tiedon etsiminen tuntui mielekkääm­mältä kuin vanhan toistaminen.

»Tutkimuksen tekeminen oli ensimmäinen kerta, kun menestyin todella hyvin», Kulmala sanoo.

Gradun ja vuonna 1988 valmistuneen väi­töskirjan jälkeen Kulmala on tehnyt vaikut­tavan uran. Hän on työskennellyt esimerkiksi Suomen Akatemian tutkijana ja akatemiapro­fessorina sekä Wienin yliopiston vierailevana professorina. Parhaillaan hän johtaa Helsingin yliopiston ilmakehätieteiden osastoa, ja hänel­lä on kunniaprofessuurit Nanjingin ja Fudanin yliopistoissa Kiinassa.

Lisäksi Kulmala on noussut geotieteiden alan viitatuimmaksi tutkijaksi maailmassa. Hän on julkaissut yli 700 vertaisarvioitua tie­teellistä artikkelia, joihin on viitattu kaikkiaan yli 25 000 kertaa.

»Nuorena en tehnyt mitään muuta kuin töi­tä», Kulmala sanoo.

1980- ja -90-luvuilla nuori tutkija saattoi työskennellä nelisentuhatta tuntia vuodessa.

»Vanhetessani olen huomannut, että kun teen töitä vähemmän, saan aikaan enemmän. Tulokset ovat parempia, kun ei ole jatkuvasti ylikunnossa. Tuskin minä olisin millään muul­la alalla saanut ainakaan yhtään enempää ai­kaan.»

Nykyisin professori malttaa liikkua vapaa-ajallaan luonnossa. Kävelylenkeillä ehtii aistia ympäristöä: keväisin Kulmala kertoo esi­merkiksi kuulostelevansa Vuosaaren rannas­sa, milloin sammakot heräävät kurnuttamaan. Tänä vuonna ne saapuivat huhtikuun alussa.

Kulmalan tutkimuskohde ilmakehä on läsnä jokaisen elämässä joka hetki. Ihmiskunta elää ilmakehän rajaker­roksessa, joka ulottuu olosuhteiden mukaan 100–1 500 metrin korkeudelle maan pinnasta. Siihen liittyvät myös kaikki ihmis­kunnan isot kysymykset: muun muassa ilmas­tonmuutos, puhtaan veden ja ruoan riittävyys, epidemiat, valtamerien happamoituminen ja metsäkato.

Suomea Kulmala pitää »toistaiseksi vähän liian puhtaana alueena», jotta täällä otettaisiin ilmakehän saastuminen tarpeeksi tosissaan. Kun ihmiset eivät huomaa ilmakehän oireita arjessaan esimerkiksi elinympäristön pilaan­tumisena tai sään ääri-ilmiöinä, asia ei nouse kunnolla julkiseen keskusteluun. Suomalaisia poliitikkoja ja virkamiehiä Kulmala tosin kiit­telee siitä, että heidän tietonsa ja tietoisuuten­sa ilmastonmuutoksesta ovat varsin syvällisiä.

»Saasteet vaikuttavat Suomessa hengityk­seen tuskin lainkaan. Sen sijaan esimerkiksi Kiinassa ja Intiassa saasteet tuntuvat suussa. Siellä ei voi olla havaitsematta, että ilmakehäs­sä on vikaa», Kulmala sanoo.

Professori on parhaillaan mukana Kiinan ympäristöministeriön ja Suomen innovaatiorahoituskeskus Tekesin yhteishankkeessa, jossa etsitään keinoja Pekingin ilmanlaadun parantamiseksi. Kulmalan työryhmä tutkii, miten liikenne ja muut päästölähteet, luon­nollinen ympäristö, saastepitoisuudet ja kau­punkilaisten terveys ovat yhteydessä toisiinsa.

Pekingissä on yli viisi miljoonaa moottoriajoneuvoa, ja ilmaa saastuttavat myös ympä­röivän maakunnan hiilivoimalat. Lisäksi luo­teistuuli voi tuoda etenkin keväisin mukanaan hiekkamyrskyjä Gobin autiomaasta.

Se, että talous kasvaisi ilman päästöjen kasvua, voi olla vasta toiveajattelua.

Esimerkiksi maaliskuussa hiekkamyrsky puhalsi Pekingin ilmaan niin paljon pienhiuk­kasia, että Kiinan hallituksen ilmansaasteita mittaava asteikko loppui kesken.

»Ilmansaasteet sairastuttavat kiinalaisia jo­ka päivä. Se vaikuttaa talouteen, ja siksi Kiinan hallitus on alkanut ottaa ongelman todesta», Kulmala sanoo.

Kiinan ilmastopäästöt ovat maailman suurimmat, ja ilmastonmuutoksen ratkaiseminen näyttää nyt olevan myös Kiinan käsissä.

Kiinan hiilenkulutus kääntyi ympäristö­järjestö Greenpeacen mukaan viime vuonna laskuun ensimmäistä kertaa tällä vuositu­hannella. Uutistoimisto Bloombergin laskel­mien mukaan myös Kiinan hiilidioksidipäästöt olisivat viime vuonna laskeneet ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2001, mutta uutisen paik­kansapitävyydestä on kiistelty.

Joka tapauksessa Kiinan hiilenkulutuksen lasku vaikutti siihen, että koko maailman ener­giantuotannon hiilidioksidipäästöt pysyivät viime vuonna edellisvuoden tasolla (lue lisää s. 22). Se on historiallinen muutos, mutta Kul­mala ei silti ole globaalin tilanteen suhteen kovin toiveikas.

»Globaalisti päästöt eivät ole vähentyneet, puhumattakaan siitä, että oltaisiin pääsemässä Kioton sopimuksen tavoitteisiin», professori sanoo.

Vuonna 1997 solmittu Kioton ilmastosopi­mus ja sen toinen kausi velvoittavat teollisuus­maita vähentämään kasvihuonekaasupäästö­jään vuoden 1990 päästötasoon verrattuna. Nyt maailman päästöt ovat kuitenkin noin puo­litoista kertaa niin suuret kuin vuonna 1990.

Sitä paitsi päästöt ovat historiallisesti vä­hentyneet vain kriisiaikoina, Kulmala toteaa: öljykriisin jälkeen 1970-luvun alussa, Neuvos­toliiton romahdettua 1990-luvun alussa ja glo­baalin finanssikriisin aikana 2008–2009.

Vielä suurempi ongelma on kuitenkin se, että talouden niin sanottu hiili-intensiteetti on viime vuosina noussut, eli talouden kasvat­tamiseksi ilmakehään päästetään suhteellises­ti yhä enemmän hiiltä.

»Tämä johtuu siitä, että länsi on ulkoista­nut kulutustavaroittensa tuotannon kehitty­viin maihin, joissa tuotanto ja energiankäyttö ovat suhteellisesti tehottomampia kuin täällä», Kulmala sanoo.

Toisaalta tuotannon siirtäminen muual­le on johtanut siihen, että Eurooppa näyttää päässeen irti bruttokansantuotteen kasvun ja päästöjen lisääntymisen kohtalonyhteydestä. Se, että talous voisi kasvaa ilman päästöjen kasvua, voi tosin Kulmalan mukaan olla vasta toiveajattelua. Mittauksia pitää vielä jatkaa, jotta trendi voidaan vahvistaa.

Koska päästöjen varsinaiseen vähentämi­seen on vielä matkaa, maailman pitäisi Kul­malan mielestä pyrkiä ensi tilassa siihen, että päästöjen lisääntymisen tahti saataisiin talt­tumaan.

Onko tämänvuotisesta Pariisin ilmastokokouksesta siihen?

»En odota Pariisilta yhtään mitään, vaikka tämä onkin varsin epätieteellinen näkemys», Kulmala sanoo.

Pariisin marras–joulukuiseen kokoukseen osallistuvat maat lupailevat, kuinka paljon ku­kin aikoo vähentää päästöjään vuoteen 2030 mennessä. Professorin mukaan lupauksilla tuskin on merkitystä, sillä vuonna 2030 voi olla auttamattomasti liian myöhäistä.

Sen sijaan sillä on merkitystä, miten esi­merkiksi Kiina aikoo toteuttaa lupauksensa, Kulmala sanoo. Kiina lupasi viime marraskuus­sa, että maa kääntää hiilidioksidipäästönsä laskuun ja lisää uusiutuvien energiamuotojen osuuden viidennekseen energiankulutukses­taan vuoteen 2030 mennessä.

Kiina sijoitti viime vuonna uusiutuviin energianlähteisiin lähes 90 miljardia dollaria eli noin 83 miljardia euroa, kertovat uutistoi­misto Bloombergin julkaisemat luvut. Summa vastasi globaalisti joka kolmatta uusiutuviin energianlähteisiin sijoitettua dollaria.

Kulmalan mukaan on selvää, että valtioi­den väliset sopimukset eivät ylipäänsä riitä ratkaisemaan ilmastonmuutosta. Sopimusten lisäksi tarvitaan aktiivista kansalaistoimintaa ja etenkin tiedediplomatiaa: tiedemiesten on työskenneltävä ilmaston hyväksi yli maantie­teellisten ja tieteenalojen rajojen.

Kulmala lataa tutkijoiden kontolle paljon vastuuta ilmastonmuutoksen torjunnasta.

»Tutkijoiden tulee tuottaa sellaista tietoa ilmastosta, jonka perusteella yhteiskunnan eri tasot, kuten hallinto, yritykset ja järjestöt, voivat olla yhtä mieltä etenemissuunnasta», Kulmala sanoo.

»Toisaalta tutkijoiden tulee pitää huoli siitä, että emme konsensuksen nimissä um­mista silmiämme uusilta kysymyksiltä ja ongelmilta.»

Kulmala puhuu maapallon ilmiöitä koske­vasta »holistisesta ymmärryksestä», jota tut­kimustiedon on määrä rakentaa. Nyt maailma on sortunut osaoptimointiin, jolla yritetään korjata yksi ongelma sieltä ja toinen täältä.

Ilmastonmuutoksen kaltaisia kysymyksiä ratkaistaessa se ei kuitenkaan toimi. Ongelmat ovat yksinkertaisesti liian suuria.

Lisäksi tutkijoiden tulee Kulmalan mukaan etsiä prosesseja, jotka voivat antaa lisäaikaa päästöjen vähentämiseen. Siis esimerkiksi sellaisia kuin arktisen alueen mahdollisen vi­hertymisen vaikutukset.

Mutta vaikka lisäaikaa saataisiinkin, polii­tikkojen on uskallettava toimia jo nyt, Kulmala sanoo. Heidän on päätettävä siitä, kuinka pal­jon, missä ajassa ja millä keinoin päästöjä vä­hennetään. Päätökset eivät voi odottaa.

Ja tavallisten kansalaisten on istutettava puita. Siitä on professorin mukaan maapallol­le pelkkää hyötyä.

Kirjoittaja

Eeva Lennon

Kirjoittaja työskentelee vapaana toimittajana Lontoossa.

Koska konservatiivit voittivat Britannian vaalit, hallitus yrittää aloit­taa uudet neuvottelut Britannian ja EU:n suhteista. Neuvottelu­tulosten perusteella on tarkoitus panna toimeen kansanäänestys Britannian EU-jäsenyydestä vuoden 2017 loppuun mennessä.

Konservatiivit saivat Britannian vaaleissa odotusten vastaisesti niukan enemmistön parlamentin alahuoneeseen, ja David Cameron jat­kaa pääministerinä. Vaalikampanjassaan Cameron teki selväksi, ettei hän suostu kompromissiin EU-neuvotteluista tai EU-kansanäänestyksestä. Häntä tukevat oikeistopopulistinen, EU-vastainen itsenäisyyspuolue Ukip ja ilmeisesti myös mahtavan vaalivoiton Skotlannissa saanut Skotlannin kansallispuolue SNP.

SNP toivonee, että Britannia unissakävelisi ulos EU:sta. Tämä antaisi nationalisteille hyvän syyn vaatia uutta kansanäänestystä Skotlannin itse­näisyydestä, sillä Skotlanti haluaa jäädä Euroopan unioniin.

Kansanäänestys ei kuitenkaan välttämättä merkitse brittien lähtöä EU:sta.

London School of Economicsin tutkimukset ja eräät mielipidetiedustelut näyttävät, että britit alkavat suhtautua EU-jäsenyyteen aiempaa vähemmän penseästi.

Lisäksi Cameron on luvannut puoltaa jäsenyyden säilyttämistä, jos EU:n kanssa käytävien neuvottelujen tulos miellyttää häntä.

Cameron tunnettiin euroskeptikkona jo hänen noustessaan konserva­tiivien ja liberaalidemokraattien koalitiohallituksen pääministeriksi vuonna 2010. Tuolloin hän toivoi avoimesti, että konservatiivien EU-vastainen oi­keisto pitäisi pienempää ääntä, sillä kysymys jakoi puolueen pahasti ja sai äänestäjät haukottelemaan sekä sijoittajat pelästymään.

Ukipin nousu muutti kaiken. Toisin kuin useimmat muut EU-maat, Britan­nia ei työväenpuolueen johtamana ollut säätänyt siirtymävaihetta Keski- ja Itä-Euroopan maista työn perässä tuleville maahanmuuttajille, kun unioni laajentui vuonna 2004. Maahan muutti vuoteen 2009 mennessä puolitoista miljoonaa itäeurooppalaista.

Taloudellisesti se oli Britannialle hyväksi, mutta pisti julkiset palvelut ahtaalleja traumatisoi äänestäjiä.

Kun Ukip keksi yhdistää maahanmuuttokysymyksen EU-jäsenyyteen, konservatiivien EU-vastainen oikeistosiipi painosti Cameronin lupaukseen uusista neuvotteluista ja kansanäänestyksestä.

Cameron tyytynee ajamaan läpi maahanmuuttajien sosiaaliturvan rajoit­tamista neljän ensimmäisen vuoden aikana. Alun perin hän halusi rajoittaa koko mahanmuuttoa EU:sta, mutta Saksan liittokansleri Angela Merkel on tehnyt selväksi, että se ei kerta kaikkiaan ole mahdollista.

Toiseksi Cameron pyrkinee palauttamaan osan EU:n tasolle siirretystä vallasta Lontooseen. Lehtitietojen mukaan hän saattaa jopa pyrkiä sopi­mukseen, joka antaisi Britannialle erioikeuden sanoutua irti kaikesta EU:n vallan lisäämisestä saarivaltakunnassa.

Kapteeniluutnantti James Mashirista on tullut Suomen puolustusvoimien epävirallinen äänitorvi sosiaalisessa medias­sa. Hän tosin esiintyy blogikir­joituksissaan ja Twitter-kes­kusteluissa yksityishenkilönä ja esittää henkilökohtaisia näke­myksiään.

Mashiri katsoo esimerkiksi, että Suomen puolustuksella on käytännössä kaksi vaihto­ehtoa. Ensimmäisessä vaihto­ehdossa jatketaan itsenäistä puolustusta, joka syö tulevai­suudessa rahaa hoitotyöltä ja hyvinvointivaltiolta. Toisessa vaihtoehdossa rakennetaan yhdessä muiden maiden kanssa puolustus, joka »nojaa yhtei­seen vahvaan pelotteeseen».

Mashirin linjauksen voisi tulkita kannanotoksi Nato-jäsenyyden puolesta. Osallis­tuuko upseeri kannanotoillaan poliittiseen keskusteluun?

Jos osallistuu, hänellä on siihen Suomen lainsäädän­nön ja puolustusvoimien palvelusohjesäännön mukaan oikeus. Upseeriliiton pääsihteeri Hannu Sipilä muistut­ti alkuvuodesta ranskalaislehti Charlie Hebdoa vastaan teh­dynterrori-iskun jälkeen, että upseereja koskee perustuslain valossa yhtäläinen sananvapaus kuin muitakin Suomen kansalaisia.

Mitä enemmän perehtyy sosiaaliseen mediaan ja informaatiosodankäyntiin, sen vähemmän niitä huomaa ymmärtävänsä, kapteeniluutnantti James Mashiri toteaa.

Rikoslaki kieltää upseereilta »luvattoman poliittisen toimin­nan», mutta sillä tarkoitetaan nykyään vain kuulumista puolueeseen tai puolueyhdistyk­seen. Sotilaiden sananvapauden rajoitukset poistettiin 1990-luvullaperusoikeusuudistuksen jälkeen. Silti myös moni upseeri on yhä siinä käsityksessä, ettei sotilas saa osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun puoluepolitiikasta.

Vaikka upseerit ovat edel­leen hyvin varovaisia ottamaan kantaa puolustusasioihin, heidän aktiivisuutensa sosiaa­lisessa mediassa on Mashirin mukaan lisääntymässä.

»Upseerit ovat ymmärtäneet aiempaa paremmin sosiaalisen median arvon tiedonhankinnan välineenä. Jotta saa relevanttia tietoa, ei riitä tyhjä Twitter-tili, vaan on rakennettava sosiaa­lisessa mediassa verkosto ja oltava myös itse läsnä.»

Mashiri ryhtyi käyttämään Twitteriä Libyan operaation aikana vuonna 2011. Hän seurasinetissä diktaattori Muammar Gaddafin metsäs­tystä ja huomasi, että Twitte­rin aihetunnisteilla sai aiheesta lähes reaaliaikaista tietoa. Twitter osoittautui globaaliksi verkostoksi, jonka mielenkiinto siirtyy aina tapahtumien keski­pisteeseen.

»Twitterin 140 merkin mit­taisilla viesteillä saattoi käydä järjellistä keskustelua, jossa voi ammentaa tietoa ja vinkkejä muilta käyttäjiltä sekä jakaa omaa sisältöä.»

Mashiri tviittaa kahdella kielellä, suomeksi ja ruotsiksi. Alkuvaiheessa hänen kirjoituk­sensa Ruotsin puolustusky­vystä herättivät kiinnostusta erityisesti Pohjanlahden länsi­puolella.

Sittemmin hän on havain­nut, että puolustuskykyä kos­kevat käsitykset ovat usein heppoisella pohjalla myös Suomessa.

»Eniten minua ovat ärsyttä­neet voimasuhteiden vertailut. Monet poliitikotkin ovat yhä siinä käsityksessä, että Ruot­silla on vahvat meri- ja ilma­voimat. Mielikuvat perustuvat 1990-luvun tilanteeseen, jolloin Ruotsin asevoimat kuuluivat Euroopan suurimpiin.»

Mashiri noudattaa kirjoituk­sissaan virkamieslain, palvelus­ohjesäännön ja puolustusvoi­mien viestintäosaston antamia ohjeita. Hän on osallistunut Puolustusvoimien sosiaalisen median työpajoihin, joissa vies­tintästrategiaa on mietitty.

Tärkein rajaus on virkamiehen vaitiolovelvolli­suus. Omista työasioistaan puolustusvoimien logistiikkalaitoksella Mashiriei kirjoita lainkaan. Yleisen palvelusohjesäännön mukaan ammattisotilaan on käyttäy­dyttävä virkatehtävissään ja yksityishenkilönä siten, ettei vaaranna »luottamusta puo­lustusvoimille kuuluvien tehtä­vien asianmukaiseen hoitoon».

Salassapitovelvollisuus puolustusasioista on Suomessa varsin tiukka verrattuna Ruotsiin, jossa valtiopäivien julkisissa asiakirjoissa kerrotaan joukko­jen vahvuudet ja sijoituspaikat. Säännöt jättävät Mashirille ja muille upseereille kuitenkin pal­jon tilaa osallistua keskusteluun – ja esittää myös arvostelua.

Yhdistymisvapauden ra­joituksia Mashiri ei pidä up­seerien kannalta ongelmana. Päinvastoin, poliittisiin puolu­eisiin kuulumista voisi rajoittaa myös muilta ammattikunnilta, joilta vaaditaan erityistä puo­lueettomuutta tai objektiivi­suutta työssään.

»Voisi ajatella, että puoluesidonnaisuus voi vaarantaa esimerkiksi poliisin tai oikeus­laitoksen tuomarien ja syyt­täjien puolueettomuuden», Mashiri sanoo.

Kysymys upseerien sananvapaudesta sen sijaan on Mashirin mielestä lopulta myös periaatteellinen.

»Miten me voisimme taataäärimmäisessä tilan­teessa yhteiskunnan perusoikeuksien säilymisen, jos emme itse edes käytä samoja perusoikeuksia?»

Kuvat: Flickr

Britannian perinteiset valtapuolueet konservatiivit ja työväenpuolue hakivat kumpikin puhtia kevään parlamenttivaalikampanjoihinsa maailman suurimmalta politiikan pelikentältä Atlantin takaa. Brittipuolueet suuntasivat katseensa demokraattistrategeihin, jotka ovat siivittäneet Barack Obaman kahteen presidentinvaalivoittoon.

Konservatiivien puheenjohtaja David Cameron pes­tasi jo vuonna 2013 puolueensa päästrategiksi Jim Mes­sinan, joka toimi johtotehtävissä Obaman vuosien 2008 ja 2012 presidentinvaalikampanjoissa. Messina on ollut Obaman varahenkilöstöpäällikkö Valkoisessa talossa.

Työväenpuolueen puheenjohtaja Ed Miliband puo­lestaan palkkasi viime kesänä neuvonantajakseen David Axelrodin. Hän ansioitui Obaman kummassakin kam­panjassa etenkin ruohonjuuritason organisoimisessa. Axelrod on toiminut myös Valkoisen talon neuvonanta­jana niin Obaman kuin Bill Clintoninkin kaudella.

Työväenpuolue maksoi Axelrodin palveluksista tiettä­västi 300 000 puntaa. Se nostatti arvostelua, sillä Axel­rod ei kriitikoiden mielestä omistautunut työlleen vaan reissasi vain edestakaisin Britannian ja Yhdysvaltain väliä.

Kampanjan loppuvaiheessa Axelrod otti aiempaa näkyvämmän roolin kenties kritiikin saattelemana. Hän julisti Guardianin haastattelussa vaalien alla, että konser­vatiivit olivat paniikissa ja että äänen antaminen Skot­lannin kansallispuolue SNP:lle olisi riskisijoitus. Ei autta­nut. Konservatiivit ja SNP voittivat.

Yhdysvaltain merivoimat avusti veden varaan joutuneiden siirtolaisten pelastamisessa Maltan edustalla kesäkuussa 2014.

Euroopassa ollaan ymmäl­lään Välimeren siirtolaiskatastrofin edessä. Mare Nostrumista on tullut merihauta, joka on niellyt tänä vuonna jo lähes kaksi tuhatta ihmistä.

Saksan liittokansleri Angela Merkel esitti huhtikuussa rat­kaisuksi turvapaikanhakijoiden määrien tasaamista EU-mai­den kesken. Myös Euroopan komissio esitti samankaltaista mallia toukokuussa. Saksa ja Ruotsi vastaanottavat tällä hetkellä 45 prosenttia kaikista EU-maihin jätetyistä turva­paikkahakemuksista.

EU-maihin jätettiin Eurostatin mukaan vuonna 2013 yhteensä 626 065 turvapaikkahakemusta. Ruotsi vastaanotti niistä yli 80 000, kun taas Suo­meen jätettiin vain 3 620 hakemusta. Saksasta haki turvapaikkaa yli 200 000 ihmistä eli lähes kolmasosa kaikista turvapaikanhakijoista.

Merkelin mukaan turva­paikkahakemusten määrät tulisi mitoittaa vastaanottaja­maan väkiluvun ja suhteellisen vaurauden mukaan. Britannia, Slovakia, Unkari ja Viro vastus­tivat ehdotusta.

UP teki karkean laskelman siitä, miten Merkelin ehdotus vaikuttaisi turvapaikanhakijoi­den määrään esimerkkimaissa. Laskelmassa on painotettu vä­kiluvun ja bruttokansantuot­teen merkitystä yhtä paljon.

Merkelin malli tarkoittaisi turvapaikanhakijoiden määrän vähenemistä lähes puoleen Saksassa ja leikkaantumista viidesosaan Ruotsissa.

Suomessa turvapaikanhakijoiden määrä yli tuplaan­tuisi. Espanja vastaanottaisi kymmenkertaisen määrän turvapaikanhakijoita nykytilanteeseen verrattuna.

Lähteet: Eurostat, kansalliset tilastoviranomaiset, Kansainvälinen valuuttarahasto.

Venäjä esittää naapuri­maidensa venäjänkieliset maanmiehinä, joita sillä on tarvittaessa oikeus puolus­taa. Venäjän politiikka ja sen oikeuttamiseksi tarkoitettu propaganda ovat aiheuttaneet Ukrainan kriisin aikana huolta sekä Suomessa että Baltian maissa.

Venäjän toimille ei näytä olevan tilausta, sillä ainakaan Viron venäjänkielinen väestö ei pidä asemaansa uhattuna.

Esimerkiksi etnisten tai uskonnollisten ryhmien väli­siä yhteenottoja pitää todennäköisenä noin kolmannes sekä viron- että venäjänkieli­sistä, eli kieliryhmien välillä ei ole eroa.

Suuria julkisia levottomuuk­sia pitää todennäköisenä yhtä lailla kolmannes sekä viron-että venäjänkielisistä. Tiedot käyvät ilmi Viron puolustusministeriön viime vuoden lopulla teettämästä mielipide­tiedustelusta.

Tutkimus kuitenkin vahvis­taa, että virolaiset pelkäävät Venäjän voivan sekaantua asioihinsa. Vironkielisistä vas­taajista yhteensä 72 prosenttia pitää hyvin tai melko toden­näköisenä uhkana sitä, että vieras valtio sekaantuisi Vironpolitiikkaan tai talouteen. Venäjänkielisistä tätä pitää todennäköisenä harvempi eli noin joka toinen.

Lähde: Viron puolustusministeriö 2014: Public Opinion and National Defence.

Jos Venäjä haluaisi hor­juttaa Viroa, se voisi käyttää hyväkseen hyvin pientäkin mieltään osoittavien viron­venäläisten joukkoa, toteaa vanhempi tutkija Kristi Raik Ulkopoliittisesta instituutista.

»Viron valtion kapasiteet­ti vakauden säilyttämiseksi on kuitenkin eri tasolla kuin esimerkiksi Ukrainan, ja liitto­laissuhteet vahvistavat Viron asemaa», Raik sanoo.

Etnisiä venäläisiä asuu Vi­rossa noin 333 000. Liettuassa heitä on noin 177 000, Latvias­sa noin 520 000. Suomessa venäjänkielisiä on noin 70 000, joista Venäjän kansalaisia on noin 31 000.

Aurinkoenergian tuotanto on kasvanut Kiinassa 2010-luvulla huimaa vauhtia. Tämän vuoden maalis­kuuhun mennessä tuotantokapasiteetti kohosi jo 33 gigawattiin. Kiinaa kuitenkin piinaavat laajat ja sakeat saastepilvet, jotka sairastuttavat ihmisiä etenkin suur­kaupungeissa ja alentavat näkyvyyden pahimmillaan vain kymmeniin metreihin.

Miten Kiinan ilmansaasteet vaikuttavat aurinkoenergian tuotantomahdollisuuteen, teknillisen fysiikan professori Peter Lund Aalto-yliopistosta?

»Jos kävelee Kiinan suurkaupungeissa, huomaa smo­gin vaikutuksen ja valon määrän vähenemisen. Auringon säteily vähenee samassa suhteessa, ja samalla säteilyn luonne muuttuu: tulee enemmän hajasäteilyä kuin suo­raa säteilyä.»

»Arviolta 20–30 prosenttia auringon energian potentiaalista menee hukkaan saasteiden vuoksi. Aurinko­paneeleita joudutaan asentamaan samassa suhteessa enemmän.»

»Asia riippuu paljon myös ilmanalasta ja ilmavirtauk­sista. Rannikolla siihen vaikuttaa vielä ilmankosteus, joka muodostaa luontaista utua. Esimerkiksi Shanghai on selvästi etelämpänä kuin Suomi [Afrikan pohjoisrannikon korkeudella], mutta vuoden mittaan auringon säteilyä saadaan siellä tuskin enempää kuin Helsingissä.»

Kirjoittaja

Teija Tiilikainen

Huhtikuisista eduskuntavaaleista ei tullut ulko- ja turvallisuus­poliittista virstanpylvästä. Suuria uusia avauksia ei tehty, eikä merkittäviä uusia jakolinjoja syntynyt. Puolueet pohtivat varsin samansuuntaisesti Suomen turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön jyrkkää muutosta ja Suomen politiikkaa sen kes­kellä. Venäjän ja lännen välinen vastakkainasettelu syvenee ja on jo ajat sitten laajentunut Ukrainasta koskemaan koko kansainvälisen järjestyksen kysymyksiä. Ulkoiset olosuhteet olivat näissä vaaleissa omiaan vahvista­maan ulkopolitiikan kansallista konsensusta.

Konsensus Suomen turvallisuuspolitiikan suunnasta oli muotoutunut jo ennen vaaleja. Nato-jäsenyyttä ei nyt pidetty ajankohtaisena, mutta hallituksen käsiä ei katsottu viisaaksi sitoa tähän linjaan koko hallitus­kaudeksi. Nähtäväksi jää, siivittävätkö hallituskaudella tehtävät selvitykset maan Nato-kantaa uuteen konsensukseen. Selvitysten avulla kysymys pysyy jatkuvasti esillä. Epäselvää lienee vain, onko tässä lopun perin po­liittisessa kysymyksessä enää paljonkaan uutta selvitettävää.

Venäjän politiikassa vain mielikuvitus on rajana sille, mitä käytetään ulkopolitiikan välineenä. Energiapolitiikka ja strateginen viestintä ovat tässä suhteessa jo vanhaa arsenaalia. Erään rajan yli astuttiin, kun Venä­jä keväällä lisäsi Pohjoismaiden ministerineuvoston Pietarin-toimiston ulkomaisiksi agenteiksi luokiteltavien järjestöjen listalle. Kahden vuosi­kymmenen ajan jatkuneet yhteistyöprojektit Luoteis-Venäjällä ajetaan nyt alas, kun kansalaisyhteiskunnan vuorovaikutusta vahvistava alueellinen yhteistyö joutui suurvaltapolitiikan hampaisiin.

Tässä UP-lehden numerossa tarkastellaan ilmastonmuutoksen ja ener­gian politiikkaa. Vaikka odotukset Pariisin ilmastokokouksen lähestyessä eivät ole suuret, hyviä uutisia kantautuu niin Kiinasta kuin Yhdysvallois­takin. Yhdysvalloissa hiilidioksidipäästöjen ja talouskasvun välinen kyt­kös näyttää katkenneen, ja Kiinassa hiilen kulutus näyttää saavuttaneen huippunsa. Kuin muuttuneen tilanteen symboliksi osapuolet sopivat viime vuonna keskinäisen ilmastosopimuksen, jolla ne pönkittävät johtajuuttaan kansainvälisessä ilmastopolitiikassa.

Valtioiden välisen kilpailun ja voimapolitiikan korostuessa maapallon yhteinen agenda uhkaa kuitenkin jäädä jalkoihin. Venäjän ja EU:n välisen keskinäisriippuvuuden ytimessä on energia. Arvioimme niin ydinvoiman kuin kaasuputkien poliittisia ulottuvuuksia. Venäjä-riippuvuutensa vä­hentämiseksi EU rakentaa energiaunionia, jolla pyritään purkamaan es­teitä nykyistä yhtenäisemmän energiapolitiikan tieltä.

UP-lehti juhlii jälleen uusia palkintoja: Lehti palkittiin keväällä Aika­kauslehtien liiton Edit-kilpailussa vuoden 2014 parhaasta ulkoasusta. Li­säksi lehdessä 4/2014 ilmestynyt, taloudellisen eriarvoistumisen poliittisia seurauksia käsitellyt artikkeli Vauraat & valitut palkittiin vuoden juttuna ammatti- ja järjestölehdissä. Palkintojen kannustamana UP-lehti tarjoaa lukijoilleen aina vain parempia lukuelämyksiä.

Mistä löytää kaupungin sielun?

Löytöretki Kampalan sieluun kannattaa aloittaa lounastun­nilla: suorin tie ugandalaisten sydämeen on banaanimu­hennos matoke. Jos pidät siitä, sinulla on aina ystäviä.

Tuhdilla lounaalla samalle lautaselle banaanimuhennok­sen kanssa mahtuvat niin riisi, makea peruna kuin maissipuu­ro poshokin. Hiilihydraatteja välttelevä karppaaja saattaa jäädä ugandalaisessa lounas­pöydässä seuratta.

Lounastunti yhdestä kah­teen iltapäivällä on paikallisille pyhä. Jos jollekulle on soitetta­va juuri silloin, heti elintärkei­den tervehdysten jälkeen on paikallaan pahoitella, että tuli soitettua huonoon aikaan.

Mistä puhutaan?

Ensi vuosi on Ugandassa vaalivuosi. Politiikasta pu­hutaan nyt kaikkialla, muun muassa minibusseissa, joiden varassa Kampalan joukkoliikenne toimii.

Myös nigerialaisen ompe­lijattaren luona vaatteita so­vittavat kaksi kansanedustajaa kääntävät väistämättä puheen vaaleihin. Vuodesta 1986 läh­tien hallinneesta presidentti Yoweri Musevenista, yhdestä Afrikan viimeisistä dinosauruk­sista, povataan jälleen voit­tajaa.

Kampalan katukuvaa ko­ristavat jo presidentti Muse­veniä esittelevät valtapuolue Kansallisen vastarintaliikkeen vaalimainokset. Puolueensa äänenkannattajan New Visionin haastattelussa Museveni ke­hottaa ihmisiä olemaan haas­kaamatta ääntään oppositiolle.

Musevenin pitkän valtakau­den saa myös kyseenalaistaa, mikä näkyy etenkin riippumat­tomassa Daily Monitor -leh­dessä. Toisaalta 1980-luvun sisällissodan muistava Uganda pelkää, että Musevenin tuoma vakaus ja jonkinasteinen sanan-vapaus haihtuisivat ilmaan huolimattoman seuraajan käsissä. Vaikka Museveni ei ole kaikkien suosikki, varteenotettavista vaihtoehdoista vaikuttaa olevan puute.

Minne mennä syömään?

Kampala tarjoaa banaani­muhennokselle myös vaihto­ehtoja. 1970-luvun hirmuhal­litsija Idi Aminin karkottamat intialaiset ovat palanneet Ugandaan rikkaine ruokakult­tuureineen.

Intiasta ovat lähtöisin esi­merkiksi vehnäleivät chapati ja naan. Kiireinen ruokailija nap­paa kadunkulmasta matkaansa rolexin eli kananmunatäyttei­sen chapatirullan.

Kaloreita voi lähteä polt­tamaan lantiota heilauttavan musiikin tahtiin paikallisten suosimiin yökerhoihin Legend­siin ja Panameraan. Länsi­maiset ekspatriaatit viihtyvät hienostoesikaupunki Kololon Big Mikesissa.

Yöllä kannattaa välttää yk­sin liikkumista ja valita taksinsa huolella. Kampalan takseja ei ole merkitty, joten kuljettaja voi olla kuka tahansa.

Jos klubilla vietetty ilta vaihtui aamuun, kannattaa suunnata lähimpään pork join­tiin rasvaisten porsaankyljys­palojen äärelle. Kotiin pääsee bodabodalla eli moottoripyö­rätaksilla. Bodat ovat paras tapa välttää Kampalan liiken­neruuhkat, mutta myös vaa­rallisin tapa matkustaa. Viisas hankkii kypärän.

 

Kirjoittaja on ulkomaantoimittaja, joka toimii Suomen Pakolaisavun vapaaehtoisena tiedottajana Kampalassa.