Siirry sisältöön

Brittivaaleissa käytettiin Amerikan apuja

Teksti Toivo Martikainen

Kuvat: Flickr

Kuvat: Flickr

Britannian perinteiset valtapuolueet konservatiivit ja työväenpuolue hakivat kumpikin puhtia kevään parlamenttivaalikampanjoihinsa maailman suurimmalta politiikan pelikentältä Atlantin takaa. Brittipuolueet suuntasivat katseensa demokraattistrategeihin, jotka ovat siivittäneet Barack Obaman kahteen presidentinvaalivoittoon.

Konservatiivien puheenjohtaja David Cameron pes­tasi jo vuonna 2013 puolueensa päästrategiksi Jim Mes­sinan, joka toimi johtotehtävissä Obaman vuosien 2008 ja 2012 presidentinvaalikampanjoissa. Messina on ollut Obaman varahenkilöstöpäällikkö Valkoisessa talossa.

Työväenpuolueen puheenjohtaja Ed Miliband puo­lestaan palkkasi viime kesänä neuvonantajakseen David Axelrodin. Hän ansioitui Obaman kummassakin kam­panjassa etenkin ruohonjuuritason organisoimisessa. Axelrod on toiminut myös Valkoisen talon neuvonanta­jana niin Obaman kuin Bill Clintoninkin kaudella.

Työväenpuolue maksoi Axelrodin palveluksista tiettä­västi 300 000 puntaa. Se nostatti arvostelua, sillä Axel­rod ei kriitikoiden mielestä omistautunut työlleen vaan reissasi vain edestakaisin Britannian ja Yhdysvaltain väliä.

Kampanjan loppuvaiheessa Axelrod otti aiempaa näkyvämmän roolin kenties kritiikin saattelemana. Hän julisti Guardianin haastattelussa vaalien alla, että konser­vatiivit olivat paniikissa ja että äänen antaminen Skot­lannin kansallispuolue SNP:lle olisi riskisijoitus. Ei autta­nut. Konservatiivit ja SNP voittivat.