Kolmiodraamaa Euroopan putkipolitiikassa

Venäjän president­ti Vladimir Putin ilmoitti yllättäen viime joulukuussa, että Venäjä luopuu South Stream -kaasuputken rakentamisesta. Mustanmeren ali Itä-Eurooppaan suunniteltu kaasuputki oli ollut poliittisten intohimojen ja oikeudellisten kiistojen kohde jo vuosia. Ky­seessä oli Putinin strateginen lippulaivahanke, jonka toteu­tumiseen uskottiin laajalti sekä lännessä että idässä, vaikka putken kaupallinen kannat­tavuus oli ollut alusta alkaen kyseenalainen.

Joulukuun alussa Gazpro­min osakekurssi nousi lievästi Moskovan pörssissä. Mark­kinoiden positiivinen reaktio luopumisuutiseen vahvisti sen, että kaasuputken luonne oli ensisijaisesti poliittinen ja stra­teginen. South Stream heijas­taa laajempaa geoekonomista eli strategiseen talousvaikutta­miseen perustuvaa valtakamp­pailua. Tässä kamppailussa geopoliittisia tavoitteita ajetaan taloudellisin keinoin.

Erityisesti kylmän sodan jälkeen toivottiin, että molem­pia osapuolia hyödyttävä maa­kaasukauppa voisi sitoa Venä­jän ja EU:n rauhanomaiseen, kaupalliseen yhteistyöhön Pax Mercatorian hengessä. Maa­kaasukaupan pelisäännöistä muodostui kuitenkin strategi­nen valtakamppailu.

Erityisesti Ukrainan kaasukriisit talvina 2006 ja 2009 herättivät EU:ssa pelkoja huoltovarmuuden horjumisesta ja »kaasuaseen» käyt­tämisestä Keski- ja Itä-Eurooppaa vastaan. Putinin Venäjällä geoekonominen ajattelu voimistui kaupallisen yhteistyön sijaan.

Venäjän tärkein geoekono­minen tavoite oli South Strea­min avulla kiertää Ukraina, vä­hentää sen merkitystä kaasun kauttakulkumaana ja siten viedä maalta tärkeä poliittinen vipuvarsi. Toisaalta Venäjä pyr­ki lisäämään vaikutusvaltaansa erityisesti Keski- ja Itä-Euroo­pan pienissä talouksissa, ku­ten Bulgariassa ja Serbiassa sekä horjuttamaan siten EU:n yhtenäisyyttä. Lisäksi Venäjä pystyi South Streamin avul­la estämään eurooppalaiset investoinnit kilpailevaan putki­hankkeeseen Azerbaidžanista Turkin läpi Eurooppaan.

Euroopan komission tavoitteena on puolestaan ollut saada Venäjän valtion energia­yhtiö Gazprom sopimuskump­paneineen noudattamaan EU:n energiapolitiikan ja kilpailuoikeuden sääntöjä. Ne kos­kevat kolmansien osapuolten pääsyä verkkoon, kaasuputken käyttömaksujen määräytymis­tä sekä tuotannon ja jakeluverkon omistuksen erotta­mista.

Venäjä ei kuitenkaan tähän sääntelyyn suostu: jos EU:n vaatimat säännöt toteutuisi­vat, ne veisivät Venäjän put­kipolitiikalta sen strategisen merkityksen eli vähentäisivät Venäjän mahdollisuutta käyt­tää maakaasua ulkopolitiikan jatkeena EU:ssa.

South Stream -strategia joutui Venäjän Ukrainan-sotatoimien uhriksi.

Pitkään näytti siltä, että komissio saattaisi taipua poik­keuslupiin jäsenmailta tulevan paineen vuoksi. Kun Venäjän sotilaallinen aggressio Ukrai­nassa kuitenkin kävi ilmeiseksi, EU otti tiukan kannan myös South Streamiin. Komissio jää­dytti keskustelut poikkeuksista maaliskuussa 2014.

Brysselistä lähetettiin erityi­sen tiukka viesti Bulgariaan ja EU-jäsenyydestä neuvottele­vaan Serbiaan: rakennustöiden valmistelu oli pantava jäihin, kunnes energiamarkkinoihin liittyvät oikeudelliset kiistat olisi ratkottu. Silti vielä viime kesänä Gazprom lastasi putkia Varnan satamaan Bulgarian rannikolla. Melko yleisestiuskottiin, että muutaman kuukauden molemminpuolisen kovistelun jälkeen rakennus­työt alkaisivat.

Putinin ja Gazpromin toi­mitusjohtajan Aleksei Mille­rin viralliset vierailut ja uudet rahakkaat sopimukset euroop­palaisten teollisuustoimittajien kanssa eivät auttaneet Itäval­taa, Bulgariaa, Italiaa ja Serbiaa nousemaan kyllin voimakkaasti komissiota vastaan. Ukrainan ahdinko lujitti EU:n yhtenäi­syyttä ja lisäsi epäluuloa Venä­jän intressejä kohtaan.

Moskovassa uskottiin vielä maaliskuussa 2014, että geoekonominen South Stream -projekti ja geopoliittiset toi­met Ukrainassa voitaisiin to­teuttaa samanaikaisesti. Tässä Venäjä teki mahdollisesti suu­rehkon virhearvion, eikä ana­lyyseissa toistuva kuvaus Puti­nista »mestaristrategina» siten ole täysin perusteltu.

Vuosia suunniteltu ja noin neljä ja puoli miljardia dollaria Gazpromille maksanut South Stream -strategia joutui Ve­näjän Ukrainan-sotatoimien uhriksi. Energiakentän muut muutokset, kuten öljyn hinnan lasku, nesteytetyn maakaasun kaupan kasvu tai uusiutuvien energiamuotojen kilpailuky­vyn parantuminen, eivät yksin riitä selittämään kaasuputken kohtaloa.

South Stream -tapaus ker­too kansainvälisistä suhteista yleisemminkin: perinteisen, voimaperustaisen geopolitiikan käyttäminen saattaa heikentää geoekonomian eli strategisen talousvaikuttamisen mahdol­lisuuksia.

Viime vuosikymmenet ovat kuitenkin osoittaneet, että Putin ei luovuta helpolla. Tam­mikuussa Venäjä ilmoitti, että maa pyrkii yhä lopettamaan kaasutoimitukset Ukrainan läpi muutamassa vuodessa. South Streamin tilalle kaavaillun, Turkin kautta kulkevan Turkish Stream -putken rakentamis­neuvottelut on aloitettu.

Maakaasukaupan pelisäännöistä kamppaillaan vielämonesti niin EU-maiden vaalikentillä, unionin kokouk­sissa, komission ja Venäjän neuvotteluissa kuin Euroopan eri oikeusasteissa, ja valtapelissä on kyse muustakin kuin energiapolitiikasta tai kauppa­suhteista. Vaikka pelin loppu­tulos on vielä epäselvä, Venäjän energiamahti näyttäytyy haavoittuvampana kuin aikaisemmin.