Persianlahti tarvitsee uuden turvallisuusmekanismin

Öljyn maailman­markkinoita on muovannut viime vuosina erityisesti kaksi trendiä. Saudi-Arabia vie nykyään valtaosan raakaöljystään Kii­naan, Intiaan ja muihin Aasian maihin. Yhdysvalloista on puolestaan tullut energian suhteen aiempaa omavarai­sempi, ja maa on irtautumassa vanhasta asetelmasta, jossa Persianlahti on sen tärkein öljynlähde.

Yhdysvaltain ja Saudi-Arabian suhteiden käytännön perusta on silti yhä Carterin oppi, joka on perustunut ennen kaikkea maiden väliseen öljy­kauppaan. Asetelmaan on kuu­lunut se, että saudit turvautu­vat sotilaallisissa kysymyksissä Yhdysvaltain suojakilpeen. Nyt Carterin opilta on katoamassa pohja.

Amerikkalaisten kanssa käytävän öljykaupan heikenty­misestä huolimatta Saudi-Ara­bia tilasi vuonna 2010 Yhdys­valloilta 60 miljardin dollarin arvosta sotatarvikkeita. Tilaus oli kaikkien aikojen suurin. Vastineeksi saudit odottavat turvatakuita.

Geopoliittisesti Yhdysval­tain ja Saudi-Arabian intressit Persianlahdella ovat kuitenkin vastakkaiset.

Yhdysvaltain ja Iranin suh­teet ovat parantuneet, ja Iran pääsi maaliskuussa alustavaan sopuun ydinohjelmastaan neu­votteluissa Yhdysvaltain, YK:n turvallisuusneuvoston muiden jäsenten ja Saksan kanssa.

Sunnalaisen Saudi-Arabian ja šiialaisen Iranin välinen vihamielisyys on puolestaan lisääntynyt, mitä osoittaa Saudi-Arabian suorasukainen šiiavastainen propaganda.

Kireän geopoliittisen tilan­teen taustalla on öljyn maa­ilmanmarkkinahinnan lasku. Heikko maailmantalous ei ky­kene kuluttamaan kaikkea tuo­tettua öljyä, mikä on johtanut ylitarjontaan. Öljyn hinta ro­mahti lähes 50 prosenttia viime vuoden puolivälin ja kuluvan vuoden alun välisenä aikana.

Hintojen laskiessa ja kysynnän heikentyessä olisi markkinalogiikan mukaista, että öljyn tarjontaa vähennet­täisiin. Öljynviejäjärjestö Ope­cia hallitseva Saudi-Arabia teki kuitenkin viime marraskuussa monen asiantuntijan mielestä rohkean vedon: maa päätti olla puuttumatta Opecin tuotantokiintiöihin voidakseen pitää kiinni noin kymmenen pro­sentin globaalista markkinaosuudestaan.

Saudien logiikan mukaan muiden öljyntuottajien on vähennettävä tuotantoaan, jotta öljyn hintaa saataisiin nostettua. Erityisesti tämä koskee »tehottomia» tuottajia, kuten Saudi-Arabian öljyminis­teri Ali al-Naimi asian ilmaisi. Hän viittasi epätavanomaisiin öljyntuotantotapoihin, kuten Yhdysvaltain liuskeöljyteolli­suuteen, syvänmeren öljyn­poraukseen ja öljynetsintään arktisilla alueilla.

Tällä politiikalla on selkeä tavoite. Opec yrittää sälyttää tuotannon vähentämisen ja hintasäännöstelyn taakkaa niiden maiden harteille, jotka tuottavat öljyä kalliimmal­la kuin Opec. Saudi-Arabia ei suostu säätelemään markki­noita leikkaamalla omaa tuo­tantoaan.

Opecin marraskuista pää­töstä on tulkittu myös geopoliittisesta näkökulmasta. Joi­denkinanalyytikkojen mukaan Saudi-Arabia voi öljyn hintaa painamalla vahingoittaa eten­kin Irania ja Venäjää, joiden valtiontalous on voimakkaan riippuvainen öljytuloista.

Öljytulojen kuihtuminen toimisi kuin rangaistuksena siitä, että maat ovat asettu­neet Syyrian konfliktissa Bašar al-Assadin puolelle. Iran saisi samalla kynsilleen siitä, että maa näyttää havittelevan vai­kutusvaltaa arabimaissa, kuten Irakissa, Bahrainissa ja Jeme­nissä. Todellisuudessa öljyn hinnan lasku tuskin horjuttaa Irania tai Venäjää, koska maat eivät ole demokraattisia eivätkä vastuussa tekemisistään omalle väestölleen.

Toiseksi analyyseissä on esitetty, että öljyn halpa hinta vauhdittaisi ratkaisun löyty­mistä Iranin ydinohjelmaa kos­kevissa neuvotteluissa, mikä olisi saudien intressien mukais­ta. Tämä on kuitenkin harha­käsitys: Neuvotteluiden edis­tyminen tarjoaa Iranille myös mahdollisuuden päästä pois pakotteiden piiristä ja ryhtyä taas peluriksi öljymarkkinoille. Saudi-Arabian näkökulmasta taloudellisesti kukoistava Iran on yhtä suuri riesa kuin Iranin mahdollinen ydinpelote.

Kolmanneksi on esitetty, et­tä Saudi-Arabia voisi öljyn hal­van hinnan avulla muistuttaa Yhdysvaltoja keskeisestä roo­listaan Persianlahden alueelli­sissa asioissa. Tämä tapahtuisi epäsuorasti, kun Yhdysvaltain ja Saudi-Arabian taloussuhteet aktivoituisivat uudelleen sitä mukaa kun öljyn halpa hinta ajaisi amerikkalaisia liuskeöljytuottajia pois markkinoilta. Todellisuudessa Saudi-Arabia tuskin pystyy »kiristämään» Yhdysvalloilta turvatakuita.

Saudien öljystrategiaa tulee arvioida sen keskipitkän aikavälin seurausten näkökul­masta.

Saudikuningaskunnan ja sen Persianlahden liittolaisten todellinen voima piilee niiden suunnattomissa öljy- ja kaasu­varannoissa, kilpailukykyisissä tuotantokustannuksissa sekä jättimäisessä rahoitusvaral­lisuudessa. Suurimpia tavan­omaisia energiavarantoja hallitsevat Opec-jäsenet, kuten Saudi-Arabia, Irak ja Libya, py­syvät pitkällä aikavälillä hallit­sevassa markkina-asemassa.

Lyhyellä aikavälillä öljyn halpa hinta auttaa suuryrityksiä ajamaan pieniä liuskeöljyfirmoja ulos markkinoilta. Lisäksi öljynetsintään ei ole houkuttelevaa sijoittaa, mikä luo uuden pullonkaulan ja lisää hintojen nousupainetta. Sitä ennen suuret öljyntuojat, ku­ten Intia, Kiina ja EU, hyötyvät halvoista hinnoista.

Alueellisesta näkökulmas­ta Saudi-Arabia ja Iran käyvät vastedeskin kamppailuaan tunnustukselliseen sävyyn. Käynnissä on alueellisesta hegemoniasta käytävä kamp­pailu, jossa uskonto on vallan­käytön väline.

Persianlahden alue tarvit­see ensinnäkin kipeästi uuden turvallisuusmekanismin, joka ottaa huomioon kaikkien osa­puolten vaatimukset ja asettuu uskonnollisten konfliktien ulot­tumattomiin. Toiseksi Carterin opin jäänteet tulee korvata sel­laisilla turvallisuusrakenteilla, jotka vastaavat Yhdysvaltain ja Saudi-Arabian nykyisiä talous­suhteita ja muita keskinäisriippuvuuksia.

Yhdysvaltain ja Iranin lähentyminen voi vastata kumpaan­kin tarpeeseen. Se voi auttaa määrittelemään Yhdysvaltain ja Saudi-Arabian suhteen uudelleenja muodostaa perustan toimivalle ja tasapuoli­selle alueelliselle turvallisuusarkkitehtuurille.

Kirjoittaja on vanhempi tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.