Skip to main content

Ukrainaan mallia Daytonin sopimuksesta

Ukrainassa pitäisi saada aikaan sopimus, joka ottaa mukaan kansainvälisiä toimijoita ja huomioi paluumuuton.

Helmikuussa sol­mittu Minskin toi­nen tulitaukoso­pimus oli voitto Venäjälle. Venäjän tavoitteena oli taivuttaa Uk­rainan hallitus hyväksymään maan itäosien autonomia ja saada työkaluja vaikuttaa Uk­rainan sisä- ja ulkopolitiikkaan.

Ukrainaan pitäisi kuitenkin saada aikaan rauhansopimus, joka tarkastelee ratkaisua laajemmin ja kytkee mukaan kansainvälisiä toimijoita, joi­den toimien vaikutus ulottuisi selvästi vuotta 2015 pidemmäl­le. Näin voitaisiin varmistaa, että Ukrainan itäosien alueista ei muodostu jäätynyttä kon­fliktia.

Mallia uuteen rauhansopimukseen kannattaisi ottaa Daytonin sopimuksesta, joka päätti Bosnian sodan 1990-lu­vulla. Daytonin rauhansopimus ulottuu tulitauon valvomisesta aina uuden valtion perustus­lakiin.

Bosnia ajautui sotaan vuon­na 1992, kun Bosnian serbit olivat perustaneet maahan itsehallintoalueita ja pyytäneet Serbiasta tukea kroaatteja ja bosniakkeja vastaan. Serbian presidentti Slobodan Miloše­vić lähetti alueille Jugoslavian kansanarmeijan joukkoja.

Bosnian sodalla on paljon yhteistä Itä-Ukrainan kon­fliktin kanssa. Bosnia jakautui kahteen osaan, Bosnia-Hert­segovinaan ja Bosnian serbien Serbitasavaltaan, joista jälkim­mäinen pyrki autonomiaan Serbian sotilaallisella tuella. Yhteistä Ukrainan kanssa on puolisotilaallisten joukkojen käyttö, väkivallan oikeuttami­nen ulkoa tuodulla nationa­lismilla sekä informaatiosota, jossa vastustaja leimataan esimerkiksi fasistiksi.

Kun lännessä ymmärrettiin Serbian rooli Bosnian sodassa, YK asetti Serbian aseidenvienti- ja öljysaartoon. EY sovelsi kauppasaartoa. Kun talous­pakotteet alkoivat vaikuttaa, Milošević lopetti Bosnian ser­bien tukemisen syksyllä 1994 ja salli YK:n ja EU:n tarkkailijoiden toimia Serbian rajoilla. Naton ilmaiskujen jälkeen Milošević oli valmis rauhanneuvotteluihin.

Marraskuussa 1995 allekir­joitetussa Daytonin rauhanso­pimuksessa sovittiin joukkojen kotiuttamisesta, aseiden siirtä­misestä pois tulitaukolinjalta ja monikansallisen IFOR-rauhan­turvajoukon lähettämisestä Bosniaan. Rauhanturvaajien tehtäväksi tuli valvoa rauhan­sopimuksen sotilaallisten py­kälien toteutumista.

Daytonin sopimukseen si­sältyi useita määräyksiä huma­nitaarisesta avusta, jälleenra­kennuksesta, ihmisoikeuksien ja paluumuuton edistämisestä sekä vaalien järjestämisestä. Lisäksi Bosniaan perustettiin ihmisoikeuskomissio ja ihmis­oikeustuomioistuin. Määräys­ten toteuttamista koordinoi YK:n turvallisuusneuvoston Bosniaan asettama korkea edustaja.

Sopimuksella säädettiin myös pakolaisten oikeudes­ta palata koteihinsa ja saada takaisin menettämänsä omai­suus. YK:n korkean edusta­jan alaisuuteen perustettiin jälleenrakennusta ja paluu­muuttoa koordinoiva elin, ja rauhansopimuksen toimeen­panoa valvomaan perustettiin toimeenpanoneuvosto. Mo­lempiinkuului useita kansainvälisiä järjestöjä.

Ukraina saa itärajansa valvontaansa vasta, kun separatistialueille on taattu erityisasema.

Vaikka Minsk II -sopimus on tulitaukosopimus, yli puolet sen kohdista liittyy Ukrainan separatistialueiden asemaan. Sopimuksen mukaan Ukraina saa itärajansa omaan valvon­taansa vasta, kun separatisti­alueille on taattu erityisasema perustuslakiuudistuksella, itsehallintoa koskevalla lailla ja aluevaaleilla.

Perustuslaki on määrä uudis-taa kuluvan vuoden loppuun mennessä. Uudistuksen tavoit­teena on vallan hajauttaminen ja erityisaseman takaaminen separatistialueille. Ukraina vel­voitettiin ensimmäisessä Minskin sopimuksessa säätämään laki väliaikaisen alueellisen hal­linnon määräämisestä tietyille Donetskin ja Luhanskin alueille, ja perustuslakiuudistuksessa tämä laki muutetaan pysyväksi laiksi. Se takaa separatistialuei­den tapahtumiin osallistuneille henkilöille koskemattomuu­den. Lisäksi se antaa paikalli­sille viranomaisille oikeuden osallistua alueiden oikeuslai­toksen johdon nimityksiin.

Minsk II -sopimuksen aikajänne ulottuu vain kuluvan vuoden loppuun, eikä sopi­muksessa ole huomioitu kriisin ratkaisuun vaikuttavia pitkä­aikaisia tekijöitä. Niitä ovat esimerkiksi ihmisoikeudet sekä turvallisen ympäristön luomi­nen paluumuutolle ja jälleenra­kennukselle.

Ukrainaan tulisi asettaa YK:n turvallisuusneuvoston korkea edustaja, joka tukisi ja valvoisi Itä-Ukrainan jälleen­rakennusta, paluumuuttoa ja vaaleja sekä alueiden ase­maa koskevan lainsäädännön toteuttamista ja ihmisoikeuk­sien edistämistä.

Mahdollisen rauhansopi­muksen toimeenpanoa valvo­maan tulisi perustaa toimeen­panoneuvosto, johon voisivat kuulua ainakin YK:n korkea edustaja, Venäjä, Ukraina, Eu­roopan turvallisuus- ja yhteis­työjärjestö ETYJ, Punainen Risti, YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ja Maailmanpankki. Näin rauhan­sopimuksen täytäntöön-panolle saataisiin kansainväliset takuut.

Lisäksi Itä-Ukrainaan tu­lisi perustaa monikansallinen rauhanturvaoperaatio, joka tukisi rauhansopimuksen so­tilaallisten määräysten toi­meenpanoa ja aseistariisuntaa sekä joukkojen pois vetämistä. Rauhanturvaajat voisivat luoda turvallisen ympäristön paluu­muutolle ja jälleenrakennuk­selle.

Minskin sopimuksessa ei mainita myöskään pakolaisia. YK:n mukaan Ukrainassa oli maaliskuussa 1,2 miljoonaa maan sisäistä pakolaista. Naa­purimaista turvapaikkaa tai oleskelulupaa oli hakenut yli 770 000 ihmistä, suurin osa Venäjältä. Jos turvallisuusti­lanne paranee, ainakin osa evakoista ja pakolaisista palaa kotiin. Rauhansopimukseen pi­täisi sisältyä pakolaisten oikeus palata ja saada takaisin menet­tämänsä omaisuus. Korkean edustajan alaisuuteen tulisi pe­rustaa paluumuuttoa ja jälleen­rakennusta koordinoiva elin.

Uuden jäätyneen konfliktin syntyminen Itä-Ukrainaan voi­daan estää vain, jos mahdolli­sen uuden rauhansopimuksen aikajänne ulottuu tarpeeksi kauas tulevaisuuteen ja mu­kana on kansainvälisiä toimi­joita.

 

Kirjoittaja on puolustusvoimien tiedustelulaitoksen apulaisjohtaja. Hän palveli Bosniassa rauhanturva- tehtävissä 2000–2001 ja puolustusasiamiehenä Puolassa ja Ukrainassa 2004–2007.