Siirry sisältöön

Valtiota tarvitaan innovaatiotalouteen

Yhdysvaltain esimerkki osoittaa, että valtion vahva rooli on ollut tärkeää teknologiselle kehitykselle. Myös Suomen valtion tulee osallistua innovaatiotalouteen.

Teksti Antti Alaja

Yhdysvaltain taloushistoriaa on 1980-luvulta aina globaaliin finanssikriisiin saakka kirjoitettu vähenty­neen sääntelyn ja valtion pie­nenevän roolin näkökulmasta. Asiaa tutkineen Kalifornian Davisin yliopiston sosiologian professorin Fred Blockin mu­kaan Yhdysvaltain liittovaltio on kuitenkin harjoittanut piilo­tettua elinkeinopolitiikkaa.

Blockin mukaan Yhdys­valtojen elinkeinopolitiikan kehityksessä on toisesta maa­ilmansodasta lähtien tapahtu­nut kolme suurta käännettä.

Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen liitto­valtion tieteellis-teknologista osaamista alettiin tietoisesti vahvistaa, kun suurvaltakilpai­lua käytiin myös teknologisella rintamalla. Resursseja valjas­tettiin erityisesti sotilasteknii­kan kehittämiseen.

Toinen suuri käänne Yhdys­valtojen teknologiapolitiikassa tapahtui vuonna 1958. Neu­vostoliiton onnistuneen Sput­nik-satelliittilennon šokee­raamana Yhdysvallat perusti Advanced Research Projects Agencyn (Arpa), joka alkoi ra­hoittaa »mahdottomia» tekno­logiahankkeita, jotka tuottaisi­vat konkreettisia edistysaskelia vasta pitkän ajan kuluttua.

Arpalla oli toimintavapau­tensa turvin ratkaiseva mer­kitys erityisesti tietotekniikan kehitykselle. Se rahoitti tieto­tekniikan laitoksia, ja internet lähti kehittymään armeijan Arpanet-verkon pohjalta.

Kolmas käänne tapahtui 1980-luvulla. Ronald Rea­ganin hallinto katsoi, että kilpaillakseen Japanin ja Sak­san kanssa ja supistaakseen kauppataseen alijäämäänsä Yhdysvaltojen on pyrittävä ha­jautettuun ja strategiseen elin­keinopolitiikkaan. 1980-luvulla liittovaltion tutkimuslaitosten budjeteista pieni osa alettiin osoittaa kasvuyrityksille, jotka kehittävät teknologisia inno­vaatioita eteenpäin.

Viime vuosina keskustelu Yhdysvaltain liittovaltion vaie­tusta elinkeinopoliittisesta roolista on laajentunut. Sus­sexin yliopiston innovaatiotaloustieteen professori Mariana Mazzucato aiheutti myrskyn osoittaessaan, että esimerkiksi Applen iPhonen hyödyntämien tekniikoiden, kuten GPS-paikannuksen tai kosketusnäytön, syntymistä on edistetty valtavilla julkisilla investoinneilla.

Mazzucato on kuvannut Yhdysvaltojen vaietun tekno­logia- ja innovaatiopolitiikan mallia yrittäjähenkisen valtion käsitteellä. Hänen mukaansa valtio on kantanut radikaalien innovaatioiden ja teknologioi­den edellyttämää vastuuta paljon laajemmin kuin yleisesti ymmärretään.

Riskisijoittajat ja bisnesenkelit ovat astuneet peliin vasta 10–20 vuotta julkisen alkupanostuksen jälkeen.

Tietotekniikan ohella Yh­dysvaltain liittovaltio on in­vestoinut myös bio- ja nano­teknologiaan. Valtio on usein suorastaan puskenut korkean teknologian kasvua eteenpäin ja luonut uusia markkinoita in­vestoinneillaan. Riskisijoittajat ja bisnesenkelit ovat astuneet peliin vasta 10–20 vuotta julki­sen alkupanostuksen jälkeen.

Yhdysvaltojen innovaatiomallia voidaan luonnehtia »missio-orientoituneeksi», sillä julkiset instituutiot ovat ohjanneet tutkimus- ja ke­hittämistoiminnan resursseja tiettyjen ongelmien ratkaise­miseksi. 1960-luvulla Yhdys­valtain avaruusohjelma vei ihmisen Kuun pinnalle asti, ja vuonna 1971 kansallinen ter­veysviranomainen kävi sotaan syöpää vastaan.

Uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden kehittä­mistä tukeva Arpa-E on puo­lestaan ollut yksi presidentti Barack Obaman hallinnon kärkihankkeita, ja se on naut­tinut sekä demokraattien että republikaanien kannatusta. Hanke on kuitenkin kohdan­nut rahoitusongelmia. Yhdys­valtain puolustusministeriön tutkimuslaitos on puolestaan viime vuosina vauhdittanut robotiikan kehitystä.

Länsimaissa valtion roolik­si elinkeinopolitiikassa mää­ritellään usein edellytysten luominen yksityiselle toime­liaisuudelle tai passiivinen reagoiminen markkinoiden epäonnistumisiin. Pääkirjoi­tuksissa ja elinkeinopoliittisissa raporteissa taloushistoriallisten kokemusten katsotaan usein osoittavan, että valtiot eivät voi valita voittajia eli tulevai­suuden menestyviä yrityksiä, kasvualoja tai sektoreita.

On totta, että nykymaail­massa ei ole sijaa samankal­taiselle elinkeinopolitiikalle tai valtion ja yrityssektorin yhteis­työlle, jota harjoitettiin toisen maailmansodan jälkeisinä vuo­sikymmeninä monissa maissa, myös Suomessa. Yrittäjähenki­sestä valtiosta käyty keskustelu kuitenkin osoittaa, että val­tioilla on ollut merkittävä rooli myös teknologiseen kehityk­seen ja innovaatioihin pohjaa­vassa taloudessa sekä uusien markkinoiden luomisessa.

Fred Blockin muotoilema teesi valtioiden vaietusta roolistainnovaatiotaloudessa näyttää pätevän myös Suomeen. Tekesin vuonna 2012 julkaiseman selvi­tyksen mukaan yli 60 prosentis­sa vuosina 1985–2007 tehdyistä suomalaisista innovaatioista oli mukana Tekesin rahaa.

Viime vuosien julkisten tut­kimus- ja kehittämismenojen supistumisen trendi voidaan nähdä uhkana Suomen talou­den tulevaisuudelle. Niin Suo­men kuin muidenkin valtioiden pitää uskaltaa asettaa itselleen suuria tavoitteita, eikä jättää tulevaisuuden talouden raken­tamista pelkästään yksityisen sektorin tehtäväksi.

 

Kirjoittaja työskentelee projektitutkijana Kalevi Sorsa -säätiössä.