Skip to main content

Valtiota tarvitaan innovaatiotalouteen

Yhdysvaltain esimerkki osoittaa, että valtion vahva rooli on ollut tärkeää teknologiselle kehitykselle. Myös Suomen valtion tulee osallistua innovaatiotalouteen.

Teksti Antti Alaja

Yhdysvaltain taloushistoriaa on 1980-luvulta aina globaaliin finanssikriisiin saakka kirjoitettu vähenty­neen sääntelyn ja valtion pie­nenevän roolin näkökulmasta. Asiaa tutkineen Kalifornian Davisin yliopiston sosiologian professorin Fred Blockin mu­kaan Yhdysvaltain liittovaltio on kuitenkin harjoittanut piilo­tettua elinkeinopolitiikkaa.

Blockin mukaan Yhdys­valtojen elinkeinopolitiikan kehityksessä on toisesta maa­ilmansodasta lähtien tapahtu­nut kolme suurta käännettä.

Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen liitto­valtion tieteellis-teknologista osaamista alettiin tietoisesti vahvistaa, kun suurvaltakilpai­lua käytiin myös teknologisella rintamalla. Resursseja valjas­tettiin erityisesti sotilasteknii­kan kehittämiseen.

Toinen suuri käänne Yhdys­valtojen teknologiapolitiikassa tapahtui vuonna 1958. Neu­vostoliiton onnistuneen Sput­nik-satelliittilennon šokee­raamana Yhdysvallat perusti Advanced Research Projects Agencyn (Arpa), joka alkoi ra­hoittaa »mahdottomia» tekno­logiahankkeita, jotka tuottaisi­vat konkreettisia edistysaskelia vasta pitkän ajan kuluttua.

Arpalla oli toimintavapau­tensa turvin ratkaiseva mer­kitys erityisesti tietotekniikan kehitykselle. Se rahoitti tieto­tekniikan laitoksia, ja internet lähti kehittymään armeijan Arpanet-verkon pohjalta.

Kolmas käänne tapahtui 1980-luvulla. Ronald Rea­ganin hallinto katsoi, että kilpaillakseen Japanin ja Sak­san kanssa ja supistaakseen kauppataseen alijäämäänsä Yhdysvaltojen on pyrittävä ha­jautettuun ja strategiseen elin­keinopolitiikkaan. 1980-luvulla liittovaltion tutkimuslaitosten budjeteista pieni osa alettiin osoittaa kasvuyrityksille, jotka kehittävät teknologisia inno­vaatioita eteenpäin.

Viime vuosina keskustelu Yhdysvaltain liittovaltion vaie­tusta elinkeinopoliittisesta roolista on laajentunut. Sus­sexin yliopiston innovaatiotaloustieteen professori Mariana Mazzucato aiheutti myrskyn osoittaessaan, että esimerkiksi Applen iPhonen hyödyntämien tekniikoiden, kuten GPS-paikannuksen tai kosketusnäytön, syntymistä on edistetty valtavilla julkisilla investoinneilla.

Mazzucato on kuvannut Yhdysvaltojen vaietun tekno­logia- ja innovaatiopolitiikan mallia yrittäjähenkisen valtion käsitteellä. Hänen mukaansa valtio on kantanut radikaalien innovaatioiden ja teknologioi­den edellyttämää vastuuta paljon laajemmin kuin yleisesti ymmärretään.

Riskisijoittajat ja bisnesenkelit ovat astuneet peliin vasta 10–20 vuotta julkisen alkupanostuksen jälkeen.

Tietotekniikan ohella Yh­dysvaltain liittovaltio on in­vestoinut myös bio- ja nano­teknologiaan. Valtio on usein suorastaan puskenut korkean teknologian kasvua eteenpäin ja luonut uusia markkinoita in­vestoinneillaan. Riskisijoittajat ja bisnesenkelit ovat astuneet peliin vasta 10–20 vuotta julki­sen alkupanostuksen jälkeen.

Yhdysvaltojen innovaatiomallia voidaan luonnehtia »missio-orientoituneeksi», sillä julkiset instituutiot ovat ohjanneet tutkimus- ja ke­hittämistoiminnan resursseja tiettyjen ongelmien ratkaise­miseksi. 1960-luvulla Yhdys­valtain avaruusohjelma vei ihmisen Kuun pinnalle asti, ja vuonna 1971 kansallinen ter­veysviranomainen kävi sotaan syöpää vastaan.

Uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden kehittä­mistä tukeva Arpa-E on puo­lestaan ollut yksi presidentti Barack Obaman hallinnon kärkihankkeita, ja se on naut­tinut sekä demokraattien että republikaanien kannatusta. Hanke on kuitenkin kohdan­nut rahoitusongelmia. Yhdys­valtain puolustusministeriön tutkimuslaitos on puolestaan viime vuosina vauhdittanut robotiikan kehitystä.

Länsimaissa valtion roolik­si elinkeinopolitiikassa mää­ritellään usein edellytysten luominen yksityiselle toime­liaisuudelle tai passiivinen reagoiminen markkinoiden epäonnistumisiin. Pääkirjoi­tuksissa ja elinkeinopoliittisissa raporteissa taloushistoriallisten kokemusten katsotaan usein osoittavan, että valtiot eivät voi valita voittajia eli tulevai­suuden menestyviä yrityksiä, kasvualoja tai sektoreita.

On totta, että nykymaail­massa ei ole sijaa samankal­taiselle elinkeinopolitiikalle tai valtion ja yrityssektorin yhteis­työlle, jota harjoitettiin toisen maailmansodan jälkeisinä vuo­sikymmeninä monissa maissa, myös Suomessa. Yrittäjähenki­sestä valtiosta käyty keskustelu kuitenkin osoittaa, että val­tioilla on ollut merkittävä rooli myös teknologiseen kehityk­seen ja innovaatioihin pohjaa­vassa taloudessa sekä uusien markkinoiden luomisessa.

Fred Blockin muotoilema teesi valtioiden vaietusta roolistainnovaatiotaloudessa näyttää pätevän myös Suomeen. Tekesin vuonna 2012 julkaiseman selvi­tyksen mukaan yli 60 prosentis­sa vuosina 1985–2007 tehdyistä suomalaisista innovaatioista oli mukana Tekesin rahaa.

Viime vuosien julkisten tut­kimus- ja kehittämismenojen supistumisen trendi voidaan nähdä uhkana Suomen talou­den tulevaisuudelle. Niin Suo­men kuin muidenkin valtioiden pitää uskaltaa asettaa itselleen suuria tavoitteita, eikä jättää tulevaisuuden talouden raken­tamista pelkästään yksityisen sektorin tehtäväksi.

 

Kirjoittaja työskentelee projektitutkijana Kalevi Sorsa -säätiössä.