Skip to main content

Pelko itse

Pelon ilmapiiri auttaa harvoin tekemään harkittuja ja pitkäjänteisiä päätöksiä.

Kaikkialle ulottuva pelon kulttuuri johtaa takuuvarmasti lyhytjänteiseen toimintaan.

Näin totesi hiljattain Genevessä täydelle luentosalille puhunut hollantilaisjournalisti Joris Luyendijk. Hän alusti Lontoon finanssimaailmaa käsittelevästä bestseller-kirjastaan, joka on julkaistu suomeksi nimellä Rahan ruhtinaat. Cityn sijoituspankkiireja tutkinut Luyendijk katsoo, että pelko selittää osaltaan finanssikriisiä vauhdittanutta moraalikatoa. Toisten rahoja käyttäessään pankkiirit pelkäsivät jatkuvasti oman työpaikkansa puolesta. Tulokset ovat nähtävissä.

Havainto pätee rahoitusalan ulkopuolellakin. Pelon ilmapiiri auttaa harvoin tekemään harkittuja ja pitkäjänteisiä päätöksiä, pelkääpä sitten globalisaatiota, maahanmuuttoa, Venäjää tai pimeää. Vastuullisen päätöksentekijän on toki otettava riskit tosissaan, mutta tarvitaan kylmäpäistä harkintaa ja päättäväisyyttä, jotta matka kohti viisautta ei tyssäisi lähtöruutuun.

Kun nyky-Euroopassa on jo alettu puhua 1930-luvun paluusta, lienee sopivaa kaivaa esiin Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Rooseveltin virkaanastujaispuhe keväältä 1933. Rooseveltin toteamus, jonka mukaan »meillä ei ole muuta pelättävää kuin pelko itse», muistetaan laajalti, mutta presidentillä oli seuraavassa sivulauseessa vielä painavampaa asiaa. Hän kuvasi pelkoa nimettömäksi, järjenvastaiseksi ja perusteettomaksi kauhuksi, joka lamauttaa kaikki tarvittavat yritykset kääntää perääntyminen etenemiseksi.

Pelon seuraukset eivät ole muuttuneet miksikään. Mitä paremmin asiantuntijat oppivat ymmärtämään ihmisaivojen toimintaa, sen vahvemmaksi käy näyttö primitiivisten tunteiden vaikutuksesta päätöksentekoon. Neurotieteitä kansainvälisen politiikan tutkimukseen yhdistävä geneveläiskollegani Nayef al-Rodhan rinnastaa ihmiset ja valtiot pohjimmiltaan emotionaalisiksi, moraalittomiksi ja egoistisiksi olennoiksi, joiden toiminnassa yhteistyö ja muu rationaalinen käytös jäävät herkästi tunteiden jalkoihin.

Emme ehkä voi mitään sille, mitä pelko saa aikaan aivoissamme. Voimme kuitenkin tehdä paljonkin sille, kuinka suuren roolin annamme pelolle yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Vaikka pelko usein liittyy ympäristömme muutokseen, tunne johtuu viime kädessä enemmän meistä kuin muista. Pelko ei tarvitse apua sille jätetyn tilan täyttämiseen, rohkeus on valittava itse. Monimutkaisessakin maailmassa on uskallettava toimia. Arvoja on uskallettava puolustaa ja uusia avauksia tehdä. Vaikeistakin kysymyksistä on uskallettava puhua.

Menneeseen takertuminen, kuoreen vetäytyminen ja vieraan torjuminen saattavat näennäisessä yksinkertaisuudessaan olla suosittuja vastauksia maailman muutokseen. Suosio ei kuitenkaan tee niistä sen enempää viisaita, pitkäjänteisiä kuin rohkeitakaan.

 

Kirjoittaja on lähetystöneuvos ja ulkoministeriön lähettämä diplomaattinen neuvonantaja Geneven turvallisuuspolitiikan keskuksessa (GCSP).