Skip to main content

Yhden valtion todellisuus

Kahden valtion malli näyttää päivä päivältä epärealistisemmalta.

Teksti Anna Tervahartiala

Kuvat Anna Tervahartiala

Palestiinalaisista enää puolet kannattaa kahden valtion mallia ratkaisuksi Israelin ja Palestiinan konfliktiin, kertoo maaliskuussa julkaistu Palestiinan politiikan tutkimuslaitoksen (Palestinian Policy and Survey Research) kyselytutkimus.

Loput palestiinalaisista ovat jakautuneet kahtia: noin 30 prosenttia kannattaa yhden valtion mallia ja noin 20 prosenttia vaihtoehtoja, jotka hylkäävät yleisesti tunnetut ratkaisut.

»Kyseinen viidennes kannattaa esimerkiksi hudnaa eli pitkää aselepoa. Aselepomallissa valtiot tunnustavat toisensa de facto eivätkä de jure, eli käytännössä mutta eivät oikeudellisesti», sanoo Palestiinan politiikan tutkimuslaitoksen johtaja Khalil Shikaki.

Osa viidenneksestä kannattaa ajatusta historiallisesta tai islamistisesta Palestiinasta, joka kattaisi niin Israelin kuin palestiinalaisalueet. Toisin kuin yleinen ajatus yhden valtion mallista, kyseinen malli ei ole välttämättä sekulaari, Shikaki sanoo.

Yhden valtion mallia kannattaa esimerkiksi Betlehemin lähellä sijaitsevan Aidan pakolaisleirin Lajee-nuoriso- ja kulttuurikeskuksen ohjelmakoordinaattori Amani Asad, 23.

Asadin mielestä keskeisin asia konfliktin ratkaisemisessa on palestiinalaisten pakolaisten oikeus palata vuoden 1949 aseleporajan taakse jääneille mailleen tai saada korvaus menettämistään maista.

»Olen perinyt pakolaisstatuksen vanhemmiltani, ja kahden valtion ratkaisu merkitsisi sitä, että myös minun olisi luovuttava oikeudestani palata», Asad toteaa.

Amani Asad

Amani Asad

Toiseksi alueelle olisi saatava demokratia ja yhtenevät lait. Nyt israelilaiset ja palestiinalaiset elävät saman vallan, mutta eri oikeusjärjestelmän alla.

»Jos israelilainen pidätetään Länsirannalla, hänet tuomitaan Israelin siviilituomioistuimessa. Jos Israelin sotilaat pidättävät palestiinalaisen, hänet tuomitaan Israelin sotatuomioistuimessa», Asad sanoo.

Mies ylittää katua Betlehemissä. Kahden valtion mallin tuki on heikointa nuoren sukupolven keskuudessa.

Mies ylittää katua Betlehemissä. Kahden valtion mallin tuki on heikointa nuoren sukupolven keskuudessa.

Vielä kaksikymmentä vuotta sitten yli 80 prosenttia palestiinalaisista kannatti konfliktin ratkaisuksi kahden valtion mallia. Malli perustuu vuonna 1949 solmittuun aselepolinjaan, jonka tuli jakaa Israel ja palestiinalaisalueet kahteen itsenäiseen valtioon.

Kahden valtion mallin suosion heikkeneminen johtuu Shikakin mukaan siitä, että Israelin palestiinalaisalueiden miehitys on syventynyt ja normalisoitunut. Konkreettisimmin kahden valtion mallin pohjaa ovat murentaneet Israelin palestiinalaisalueille rakentamat siirtokunnat.

Israelilaisen ihmisoikeusjärjestö B’tselemin vuonna 2010 julkaiseman raportin mukaan 43 prosenttia Länsirannasta on omistettu siirtokunnille. Vuonna 2015 miehitetyillä palestiinalaisalueilla asui arviolta 600 000 israelilaista.

Yhden ja kahden valtion mallin kannatus vaihtelee myös ikäryhmittäin. Niin kutsuttu Oslon sukupolvi, eli Oslon rauhanneuvotteluiden aikaan syntyneet 18–22-vuotiaat, vastustaa kahden valtion mallia kaikkein voimakkaimmin. Vaikka rauhanneuvottelut muistetaan Israelin ja Palestiinan molemminpuolisesta tunnustuksesta, nuori sukupolvi on varttunut Osloa seuranneiden epäonnistuneiden rauhanyritysten varjossa.

»Vanhemman väestön kokemus oman valtion takaamasta suvereniteetista on vahva. Nuorempi väestö katsoo mallia Etelä-Afrikan vapaustaistelusta eikä koe identiteettinsä olevan yhtä kiinteästi sidoksissa perinteiseen valtiomalliin. Nuori sukupolvi tavoittelee valtion sijaan vapautta ja yhdenvertaisuutta», Khalil Shikaki toteaa.

Munib Younan

Munib Younan

Kahden valtion mallia kannattaa esimerkiksi Luterilaisen maailmanliiton puheenjohtaja ja Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon piispa Munib Younan, 65. Hänen mukaansa mallin toteuttaminen vaatii poliittista tahtoa.

»Kysymys rauhasta on ennen kaikkea kysymys siitä, olemmeko me – Israel, Palestiina, EU ja Yhdysvallat – valmiita kahden valtion malliin vuotta 1967 edeltäneillä rajoilla siten, että Jerusalem on jaettu kolmen uskonnon ja kahden kansan kesken», Younan sanoo.

Palestiinalaisten jakautuminen näkyy myös siinä, millä keinoin he katsovat, että Palestiinan valtio voidaan saavuttaa. 29 prosenttia palestiinalaisista uskoo neuvottelujen olevan tehokkain keino Palestiinan valtion luomiseksi. 42 prosenttia uskoo, että aseellinen vastarinta edistää Palestiinan valtion syntymistä parhaiten.

Siinä missä piispa Younan kannattaa Ranskan aloitetta uusien rauhanneuvotteluiden aloittamisesta, Amani Asadin mielestä paras tapa edistää konfliktin ratkaisua on kansainvälisen painostuksen lisääminen sekä väkivallattoman vastarinnan tukeminen.

»Uskon, että Israelissa ja Israelin siirtokunnissa valmistettuja tuotteita vastustava boikottikampanja sekä Palestiinan pääseminen esimerkiksi kansainvälisen rikostuomioistuimen jäseneksi edistävät rauhaa paremmin kuin neuvottelut», Asad sanoo.

 

Kirjoittaja on vapaa kuvajournalisti, joka työskenteli maaliskuussa Betlehemissä.