Siirry sisältöön

Jemenissä rauha on askelta lähempänä

Sisällissodan lopettamiseksi on tapahtunut edistystä monella suunnalla.

Teksti Esa Salminen

Kuvat YAHYA ARHAB/EPA/ALL OVER PRESS

Jemenissä nälänhätä on suuri ja humanitaarinen tilanne vaikea. Ainakin 17 miljoona ihmistä on avun tarpeessa.

Jemenissä nälänhätä on suuri ja humanitaarinen tilanne vaikea. Ainakin 17 miljoona ihmistä on avun tarpeessa.

 

Vuosikymmenen Jemeniä johtanut presidentti Abedrabbo Mansour Hadi luovutti valtansa uudelle presidentilliselle neuvostolle huhtikuussa. Se oli Saudi-Arabiassa käytyjen rauhanneuvottelujen tulosta.

Hadin hallitus on käynyt vuodesta 2014 sisällissotaa pohjoisjemeniläisiä huthi­kapinallisia vastaan. Huthit ovat halunneet syrjäyttää korruptoituneena pidetyn Hadin ja päästä itse valtaan.

Koska Saudi-Arabiassa erikseen vielä sovittiin kahden kuukauden tulitauosta, rauhanvälitysjärjestö CMI:n vanhempi asiantuntija Sylvia Thompson näkee toivoa sodan päättymisestä.

»Se ei ole täysi sopimus aselevosta, eikä sitä ole ihan täysin noudatettu, mutta ainakin ilmaiskut on saatu taukoamaan», Thompson sanoo.

Neuvotteluissa sovittiin myös Hodeidan suuren sataman ja Sanaan lentokentän avaamisesta, joka oli Thompsonin mukaan tärkeä tavoite huthikapinallisille.

 

Neuvotteluja on käyty pitkään ja useilla kokoonpanoilla. Jemenin hallitus ja huthit ovat vaihtaneet vankeja Omanin johtamien neuvottelujen ansiosta, ja Saudi-Arabia ja Iran ovat keskustelleet suhteidensa normalisoinnista.

Šiiaenemmistöisen Iranin ja sunnienemmistöisen Saudi-Arabian välit ovat olleet jännitteiset geopoliittisista ja uskonnollisista syistä. Niillä ei ole ollut diplomaattisia suhteita sitten vuoden 2016, jolloin Saudi-Arabia teloitti uskonnollisen johtajan Nimr al-Nimrin. Nyt maat keskustelevat myös Jemenistä. Iran on tukenut hutheja, ja Saudi-Arabia on käynyt sotaa kapinallisia vastaan.

CMI on toiminut Jemenissä pitkään ja järjestänyt epämuodollisia keskusteluja eri osapuolten välillä. Niitä tarvitaan YK:n johtamien virallisten prosessien lisäksi neuvottelujen ylläpitämiseksi ja kestävän sopimuksen aikaansaamiseksi, Thompson sanoo. CMI on myös luonut keskusteluyhteyksiä poliittisten puolueiden ja muiden ryhmien välille.

»Pyrimme tuomaan konfliktin taistelukentiltä politiikan kentälle.»

 

Kolme vuotta sitten Thompson sanoi julkisesti, ettei osapuolten välillä ei ole luottamuksen hiventäkään. Nyt hän on optimistisempi.

»Yksittäiset vankien vaihdot eivät aina suoraan kasvata luottamusta, vaikka teoriassa niin pitäisi käydä. Luottamus kasvaa vähitellen.»

Yhtäaikaiset hyvät kehityskulut kuitenkin luovat hedelmällisen ympäristön jatkokeskusteluille. Sotakin saadaan jollain aikavälillä loppumaan, hän uskoo. Tarkkaa aikajännettä hän ei silti uskalla arvata.

»Nyt on kuitenkin nähty eniten positiivista kehitystä moneen vuoteen.»