Siirry sisältöön

Vaarallinen avioliitto

Teksti Joonas Pörsti

Kuvat PEPIJN VANTHOOR / FLICKR

Kiina on ratkaissut historiansa aika­na useita konflikteja ulkomaiden kanssa lähettämällä kaunottariaan vie­raiden kansojen keskuuteen. Kertomuk­sista kuuluisin ajoittuu Han-dynastian aikaan, vuoteen 33 ennen ajanlaskun alkua, jolloin keisari Yuan luopui epä­huomiossa haareminsa kauneimmasta ja älykkäimmästä naisesta Wang Zhaoju­nista. Aikakirjojen mukaan neito solmi avioliiton Kiinan muurin toisella puolella nykyisen Sisä-Mongolian alueella hallin­neen Xiongnu-kansan johtajan kanssa ja onnistui rauhoittamaan kahden valtakunnan välejä.

Vanha Sun Tzun suosittelema taktiik­ka näyttää nyt olevan käytössä Taiwanin saarella. Jo 260 000 mannerkiinalaista on avioitunut kapinoivaan saarivaltioon. Merentakaisilla avioliitoilla on Jeune Af­rique -lehden mukaan Kiinan kansanta­savallan viranomaisten lämmin siunaus.

Toukokuussa Kiinan Taiwanin-politiikastavastaavan viraston johtaja Ye Kedong rohkaisi Taiwanissa opiske­levia kiinalaisia: ”Älkää antako onnen­ne mennä ohi, vaan solmikaa suhteita taiwanilaisiin opiskelijoihin. Rakkaus ei tunne rajoja!”

Kiinalaisten avioliitot saarella ovat olleet mahdollisia vuodesta 1992, muttaesteenä on useita Taiwanin asettamia ra­joituksia, alkaen oleskelulupien rajalli­sesta määrästä. Taiwanissa on kuulem­ma laskeskeltu hermostuneesti, miten avioliitot voivat vaikuttaa saarivaltion itsenäisyyteen.

Jos jokaisesta ulkokiinalaisen diplo­matian hedelmänä solmitusta avioliitosta syntyy kaksi lasta, saarella voi olla lähi­vuosina 520 000 äänestysikäistä, jotka kannattavat saaren liittymistä takaisin emämaahan. Jos kaikki saarelle naitetut kiinalaiset saavat Taiwanin kansalaisuu­den ja kääntävät lisäksi puolisoidensa päät, liittymisellä voi pian olla Taiwa­nissa miljoona uutta kannattajaa, noin kymmenen prosenttia koko äänestäjä­kunnasta.