Skip to main content

Pelko ei jätä sormenjälkiä

Teksti Anaïs Marin

Arabikevään kaltaiset kansannousut ovat vuodesta 2011 lähtien ravistel­leet maailman maita Turkista Brasiliaan, viimeksi Bulgariaa. Niiden on arveltu enteilevän niin sanottua neljättä demo­kratian aaltoa.

Tämä ”globaali taistelu demokratian puolesta” on kuitenkin pahasti kesken. Eräät itsevaltaiset järjestelmät ovat op­pimis- ja sopeutumiskykynsä ansiosta erityisen sitkeitä.

Yhdysvaltalainen journalisti William Dobson on selvittänyt haastatteluilla Ve­näjällä, Venezuelassa, Kiinassa, Egyptissä ja Malesiassa, miten nämä autoritaari­set hallinnot ovat lujittaneet valtansa. Teokseen on koottu lausuntoja niin vi­ranomaisilta kuin vallanpitäjien vastus­tajilta. Näin on kiinnostavasti kartoitettu kummankin osapuolen selviytymisstra­tegioita.

Nykypäivän diktatuureja ei voi enää ylläpitää pelkästään väkivallalla ja pro­pagandalla, sillä kansalaisten mielivaltai­nen kohtelu voidaan tallentaa kännykkä­kameralla ja ladata hetkessä YouTubeen. Ylikansalliset viestintäkanavat, kuten in­ternet, uutiskanava Al-Jazeera ja sosiaali­nen media, ovat pakottaneet diktaattorit hiomaan keinojaan väestön pitämiseksi aisoissa. He ovat ottaneet opiksi syrjäy­tettyjen diktaattorien virheistä ja alka­neet aiempaa hienovaraisemmin käyttää perinteisiä autoritaarisia selviytymiskei­noja, kuten pakottamista ja kriitikoiden ”halaamista kuoliaaksi”.

William Dobson: The Dictator’s Learning Curve. Inside the Global Battle for Democracy. Anchor 2013, 352 s.

William Dobson: The Dictator’s Learning Curve. Inside the Global Battle for Democracy. Anchor 2013, 352 s.

1900-luvun totalitaaristen hallitus­ten silmittömän sortopolitiikan tilalle on tullut mustamaalaus ja pelottelu, joilla oppositio ajetaan itsesensuuriin. ”Pelko ei jätä sormenjälkiä”, muistuttaa yksi Dobsonin haastattelemista aktivisteista.

Ilmiön huolestuttavuuden ymmär­tää, kun Dobson korostaa modernien autoritaaristen hallintojen kykyä mat­kia demokraattisia instituutioita ja siten manipuloida niitä. Vladimir Putinin ja maaliskuussa kuolleen Hugo Chávezin kaltaisten johtajien legitimiteetti perus­tuu lumevaaleihin. Kiinan hallitus taas ostaa yhteiskuntarauhaa käymällä muka dialogia kansalaisyhteiskunnan kanssa, vaikka todellisuudessa vain valtion pe­rustamat kansalaisjärjestöt ovat sallittu­ja. Kuten muuallakin maailmassa, niiden toimintaa valvoo salainen poliisi.

Vastarinta on kuitenkin järjestymäs­sä. Dobson palaa sellaisten kansanliik­keiden juurille, jotka ovat vuosien varrel­la kasvaneet, politisoituneet ja levinneet syntysijoiltaan: Ukrainan oranssi val­lankumous vuonna 2006, kevään 2007 opiskelijamielenosoitukset Venezuelassa, Egyptin yleislakko huhtikuussa 2008 ja Himkin metsän suojelijoiden oikeus­taistelu Venäjällä. Nämä episodit ovat yleisesti tunnettuja, niin kuin sekin, mi­ten kekseliäitä, uhrautuvia ja sisukkaita anonyymit vapaustaistelijat voivat olla.

Teos tarjoaa myös uutta tietoa eri maiden aktivistien solmimista yhteyk­sistä. Esimerkiksi Albert Einstein -insti­tuutin perustajan Gene Sharpin kirjoit­tamasta teoksesta From Dictatorship to Democracy on tullut eräänlainen väki­vallattoman vallankumouksen käsikir­ja, joka on ollut oppina protestiliikkeille ympäri maailman.

Dobsonin kirjassa seurataan muiden muassa erästä Tahrir-aukion bloggaajaa, joka osallistuu entisten Otpor-aktivistien vetämään seminaariin. Otpor oli serbia­lainen nuorisoliike, joka auttoi kaata­maan Slobodan Miloševićin vuonna 2000. Neuvomalla toisiaan diktatuurin vastustamisessa myös oppositioaktivistit oppivat uusia keinoja.

Sisältä katsottuna kamppailu muis­tuttaa kissa ja hiiri -leikkiä. ”Se joka väsyy, häviää”, muistuttaa Venezuelan oppositiojohtaja Henrique Capriles kir­jan haastattelussa.

Dobsonin katsaus moderniin autori­tarismiin päättyy optimistisella viittauk­sella Myanmarin yllättävään demokratia­kehitykseen: ovelimmatkin diktaattorit uuvuttaa heidän oman loppunsa pelko. Sen sijaan demokratiataistelijoilla, joita vankila ei ole pystynyt musertamaan, ei ole yleensä enää mitään menetettävää. Kirja on ansiokas kunnianosoitus heidän rohkeudelleen.

 

Kirjoittaja on tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.