Skip to main content

Kaaoksen hallitsijat

Maan sisäistä valtaa jaetaan Donald Trumpin kaudella uudelleen.

Teksti Ville Sinkkonen

Historiallisen epäsuosittu – ainakin, jos kysytään demokraateilta.

Sellainen on Yhdysvaltain 45. presidentti Donald Trump, jolla oli puolen vuoden jälkeen alhaisemmat kannatusluvut kuin yhdelläkään toisella presidentillä seitsemään vuosikymmeneen. Esimerkiksi elokuun puolivälin Reuters/Ipsos-mielipidemittauksessa vain 10,9 prosenttia demokraateista ilmoitti kannattavansa Trumpia. Republikaanien vastaava luku oli kuitenkin huomattavasti korkeampi, 75,2 prosenttia.

Kansainvälisesti Trumpin linja on ollut hapuileva. Hän on vähätellyt Natoa, sotkeutunut liittolaistensa keskinäiseen valtataisteluun Persianlahdella sekä irtautunut Tyynenmeren vapaakauppasopimuksesta ja Pariisin ilmastosopimuksesta.

Kaaoksessa muille hallinnon edustajille ja Yhdysvaltain kongressille avautuu uuden­laisia mahdollisuuksia vaikuttaa maan kansainvälisen agendan muodostumiseen. Tilannetta monimutkaistavat ulkoministeriön arvonalennus ja pelot Yhdysvaltain ulkopolitiikan »sotilaallistumisesta».

1. Kongressi. Senaatissa on nuristu vuosikymmeniä siitä, että presidentit ovat harjoittaneet liian löyhää pakotepolitiikkaa diplomaattisen liikkumavaran nimissä. Heinäkuussa kongressi käytti liikkumatilaansa hyväkseen, kun sekä senaatti että edustajainhuone hyväksyivät Venäjä-pakotteita tiukentavan lakialoitteen Valkoisen talon vastustuksesta huolimatta.

Erityisesti senaatti on arvostellut Trumpin hallinnon budjettiehdotuksen ulkopoliittisia linjauksia. Republikaanien »haukkasiipi» – senaattorit John McCain ja Lindsey Graham etunenässä – ajaa suurempia lisäyksiä sotilasmenoihin kuin Trump. Senaatin ulkoasiainvaliokunnassa on karsastettu Trumpin suunnitelmia leikata ulkoministeriön budjettia yli 30 prosentilla.

2. Sisäpiiri. Trumpin kauden alussa hallinnon pääideo­login viittaa soviteltiin neuvonantaja Stephen Bannonin harteille. Elokuussa hän liittyi Trumpin hallinnosta eronneiden tai erotettujen joukkoon, ilmeisesti Valkoisen talon uuden kansliapäällikön John F. Kellyn myötävaikutuksella.

Bannonin ja niin kutsutun nationalistisiiven vaikutus näkyi presidenttikauden alkukuukausina esimerkiksi kiistellyssä maahantulokieltoasetuksessa ja Trumpin käyttämässä retoriikassa, erityisesti myyttis-­uskonnollisissa viittauksissa läntiseen sivilisaatioon.

Bannonin lähtö tuntuu voitolta globalisteille ja liberaaleille, joihin lukeutuvat esimerkiksi laajalla ulkopoliittisella portfoliolla operoiva Trumpin vävypoika Jared Kushner, presidentin tytär Ivanka Trump sekä talouspoliittinen neuvonantaja Gary Cohn.

3. Ulkoministeriö. Presidentti Trumpin hallintoa on arvosteltu ennennäkemättömästä hitaudesta poliittisissa virkanimityksissä. Tämä näkyy erityisesti ulkoministeriössä. Keskeisistä nimityksistä oli elokuun puoliväliin mennessä vahvistettu senaatissa vain ulkoministeri Rex Tillerson, sijaisulkoministeri John J. Sullivan ja YK-lähettiläs Nikki Haley. Ulkoministeriöstä puuttuvat poliittisesta ohjauksesta vastaavat vara- ja apulaisulkoministerinimitykset lähes kokonaan.

»Uravirkamiehet» vastaavat toistaiseksi ulkopolitiikan päivittäisestä hoidosta, mutta ilman poliittista ohjausta ministeriö on kuin laiva ilman peräsintä. Tämä paitsi vahvistaa mielikuvaa hallinnon ulkopolitiikan kaoottisuudesta, myös heikentää virkamiehistön työmotivaatiota.

Kansainvälisesti Trumpin linja on ollut hapuileva.

 

4. Sotilaat. Trump ihailee armeijaa ja erityisesti kenraalikuntaa. Kun presidentti erotti kansliapäällikkönä toimineen Reince Priebusin, seuraava valinta oli sisäministerinä aiemmin toiminut eläköitynyt kenraali John F. Kelly. Trump on lisäksi myöntynyt kenraalikunnan ja puolustusministeri James Mattisin vaatimuksiin lisätä Yhdysvaltain joukkoja Afganistanissa. Hallinto on myös osoittanut valmiuttaan sotilaallisiin voimannäyttöihin, erityisesti Lähi-idässä.

Trumpille sotilasmenojen kasvattaminen, ohjusiskut ja pommitukset ovat tapa osoittaa päättäväisyyttä. Presidentin kriitikot pelkäävät, että hän samalla priorisoi sotilaallisia vaikutuskeinoja diplomaattisten ja taloudellisten vaikutuskanavien kustannuksella.

5. Jokeri. Pelin jokerikortti on Trump itse. Hänen luonteenlaatuaan, harkintansa puutetta ja päätöksentekokykynsä impulsiivisuutta on reposteltu kyllästymiseen asti – mutta syystä. Vaikka muut vaikuttajat pääsisivät muokkaamaan ulkopoliittista agendaa, presidentin päätösvalta korostuu kriisitilanteessa.

Trumpin yliampuva reaktio Pohjois-­Korean provokaatioon antoi viitteitä siitä, miten presidentti käsittelee kiperiä kansainvälisiä tilanteita.

Maailman kriisit ovat Yhdysvaltain presidentille totuuden hetkiä, jotka määrittävät tämän ulkopoliittisen perinnön. Jimmy Carter epäonnistui Iranin panttivankidraaman hoitamisessa, eikä monikaan muista hänen työtään rauhanvälittäjänä. George W. Bush reagoi syyskuun 2001 terrori-iskuihin kahdella sodalla – kampanjoituaan ensin interventionistista ulkopolitiikkaa vastaan.
Aika näyttää, johtaako jokin kriisi Trumpin presidenttikaudella mahtailevan retoriikan lisäksi harkitsemattomaan voimankäyttöön.

Kirjoittaja on tutkija Ulkopoliittisen instituutin Globaali turvallisuus -ohjelmassa.