Laivaa odotettiin saapuvaksi jo aamukahdeksalta.

Puoli kymmeneltä kesäkuisena sunnuntaina Italian rannikkovartioston Guardia Costieran alus lipuu satamaan luotsin ja toisen aluksen saattelemana. Punaisen ristin teltat ovat pystyssä ja neljä ambulanssia on pysäköity riviin. Paarit odottavat teltan vieressä.

Rikospoliisin tiimi on pitänyt palaverinsa. Paikalla ovat myös Euroopan turvapaikka-­asioiden tukiviraston, Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin, YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n ja Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n edustajat. Pelastakaa lapset -järjestön työntekijät odottavat ilman huoltajaa tulevia alaikäisiä.

Tilanne on tuttu kaikille paitsi aluksen 704 matkustajalle. He istuvat kylki kyljessä telttakankaasta viritetyn katoksen alla aluksen takakannella. Suurin osa on miehiä, mutta joukossa on myös naisia. Jotkut ovat viimeisillään raskaana, joillain on sylissään pieni lapsi. Moni on pukeutunut miehistön antamiin valkoisiin suojahaalareihin. Laivassa on myös 54 yksin matkustavaa lasta.

Kaikki ovat uupuneita. Yhdelläkään ei ole kenkiä jaloissaan.

Ihmiset on pelastettu täpötäysistä kumiveneistä Välimereltä edellisten päivien aikana. Catanian sataman laituri Sisiliassa on heidän ensikosketuksensa Eurooppaan.

Laivasta ensimmäisinä poistuvat neljä matkustajaa eivät pysty ottamaan askeltakaan itse. Jokaista nuorta miestä kannattelee kaksi valkoisiin suojahaalareihin ja -maskiin pukeutunutta miehistön jäsentä. Ambulanssin pyörätuoli odottaa sillan alapäässä.

Etelä-Sisilian Pozzallossa poliisilaitoksen työhuoneessa istuu kaupungin hotspot-keskuksen johtaja Emilia Pluchinotta. Hän näyttää kännykästään kuvaa: pyörän selässä hymyilee viisivuotias tyttö. Pyörä on kaupungin asukkaan lahjoitus keskuksen lapsille.

»Sisiliaan hengissä saapuvat ihmiset ovat matkallaan joutuneet näkemään ja kokemaan kauheuksia. Meidän tehtävämme on ottaa heidät vastaan ja huolehtia ensitarpeista», hän sanoo.

»Monilla meistä on maailmalle lähteneitä sukulaisia. Siksi Pozzallon asukkaat kokevat, että nyt on meidän vuoromme auttaa. Hotspotiin tulee jatkuvasti lahjoituksia.»

Hotspot-keskukset ovat osa EU:n vastausta vuonna 2015 alkaneeseen pakolaiskriisiin, jonka vuoksi unioni on päättänyt jakaa Italiasta ja Kreikasta 98 000 turvapaikanhakijaa muihin jäsenmaihin.

Keskuksissa on tarkoitus rekisteröidä kaikki tulijat ja erotella joukosta ne, jotka voivat päästä osaksi EU:n sisäisten siirtojen ohjelmaa. Heitä ovat esimerkiksi syyrialaiset ja eritrealaiset. Toisaalta keskuksissa erotellaan myös ne, joita odottaa varma käännytys.

Italiassa hotspoteja on neljä, joista yksi on Lampedusan saarella, yksi mantereen puolella Tarantossa ja kaksi Sisiliassa, Pozzallossa ja Trapanissa. Keskuksissa oleskelu on rajoitettu kolmeen päivään. Sen jälkeen tulijat siirtyvät tavalliseen vastaanottokeskukseen.

Italian sisäministeriön mukaan maahan oli saapunut meriteitse tänä vuonna elokuun alkuun mennessä yli 96 000 siirtolaista. Viime vuonna tulijoita oli yli 181 000. Vastaanottokeskukset toimivat äärirajoilla.

Italia on ajanut jo pitkään tulijoiden nykyistä tasapuolisempaa jakoa eri jäsenmaihin. Se on aina ollut merkittävä kauttakulkumaa, josta pyritään eteenpäin kohti Saksaa, Britanniaa tai Pohjoismaita. Tämän vuoden heinäkuun loppuun mennessä Italiasta oli siirretty muihin EU-maihin noin 8 000 turvapaikanhakijaa. Osa EU-maista ei kuitenkaan ollut vastaanottanut ketään.

Teoriassa EU:n alueelle tulevien siirtolaisten taival voisi jatkua esimerkiksi näin: Turvapaikanhakijat rekisteröitäisiin ensimmäisessä EU-maassa, johon he saapuvat. Jokaiselle jäsenmaalle olisi laskettu valmiiksi ohjeellinen turvapaikanhakijakiintiö väkiluvun ja talouden koon mukaan. Jos johonkin jäsenmaahan tulisi yhtäkkiä niin paljon turvapaikanhakijoita, että maan ohjeellinen kiintiö täyttyisi, hakijoita siirrettäisiin muihin maihin automaattisesti. Jos jokin maa ei suostuisi vastaanottamaan siirrettäviä turvapaikanhakijoita, se menettäisi tukensa EU:n rakenne- ja investointirahastoista.

Näin ehdottaa ruotsalainen liberaalien euroedustaja Cecilia Wikström (Alde), joka on laatinut pohjapaperin niin sanotun Dublin-asetuksen uudistamisesta. Asetuksen mukaan kunkin turvapaikkahakemuksen käsittelee se EU-maa, johon hakija on ensimmäiseksi saapunut. Käytännössä etenkin Italia ja Kreikka ovat viime vuosina vastaanottaneet niin paljon tulijoita, etteivät ne ole pystyneet käsittelemään kaikkia hakemuksia. Suuri osa siirtolaisista on päästetty jatkamaan matkaansa muihin EU-maihin.

Wikströmin ehdotuksessa jäsenmaiden solidaarisuudesta eli yhteisvastuusta tehtäisiin pakollista. Wikström siis tiukentaisi komission lakialoitetta, jonka mukaan jäsenmaille jätettäisiin mahdollisuus ostaa itsensä ulos turvapaikanhakijoiden automaattisesta jakojärjestelmästä. Yhden vastaanottamatta jääneen turvapaikanhakijan hinnaksi tulisi komission esityksessä 250 000 euroa.

Wikströmin ehdotus muuttunee vielä, kun Euroopan parlamentti käsittelee sitä syksyn aikana. Kun parlamentti on päässyt sopuun kannastaan, se alkaa neuvotella uudistuksesta jäsenmaiden eli ministerineuvoston kanssa.

Pakollista jakomekanismia vastustavat ainakin Visegrád-maat eli Unkari, Slovakia, Tšekki ja Puola. Niiden mukaan solidaarisuuden pitäisi tarkoittaa lähinnä sitä, että taloudellisesti muita heikommilla mailla on oikeus tukiin EU:n kassasta.

Unkari ja Slovakia vastustivat kiivaimmin myös vuonna 2015 sovittua turvapaikanhakijoiden väliaikaista jakomekanismia. Maat veivät asian EU:n tuomioistuimeen oikeuteen ja vaativat sitä kumoamaan väliaikaista jakomekanismia koskevan päätöksen. Päätöksenteossa ei maiden mukaan noudatettu oikeita sääntöjä.

Tuomioistuimen julkisasiamies otti asiaan kantaa heinäkuussa ja totesi, ettei Unkarin ja Slovakian argumenteilla ole pohjaa. Julkisasiamiehen mukaan oikeusjuttu pitäisi hylätä. Oikeudelta odotettiin varsinaista päätöstä syyskuun kuudenteen päivään mennessä. Se todennäköisesti vastaa julkisasiamiehen kantaa.

»Jos oikeus päättää, että solidaarisuus tarkoittaa myös velvollisuutta vastaanottaa tietty määrä turvapaikanhakijoita, Keski-Euroopan maiden on pakko miettiä kantaansa uudelleen», sanoo tutkija Leonhard den Hertog brysseliläisestä Centre for European Policy Studies -ajatushautomosta. Silloin myös pysyvä ja pakollinen jakomekanismi voisi nytkähtää eteenpäin. Ehdollisuus voitaisiin tulevaisuudessa kenties sitoa EU:n budjettiin.

Viime vuonna Välimerellä kuoli tai katosi 5079 ihmistä. Osa kuolleista on haudattu Catanian hautausmaalle nimettömiin hautoihin.

Sunnuntaiaamuna Cataniaan saapuvasta aluksesta ei nosteta yhtään ruumista, mutta aikaisemmin samalla viikolla saapuneesta Ruotsin merivartioston laivasta kannettiin pois kahdeksan vainajaa. Heidät haudataan pian Catanian hautausmaalle muiden nimettömien hautojen viereen. Sellaisia on Sisiliassa lähes jokaisessa kylässä.

Viime vuonna Välimerellä menehtyi tai katosi IOM:n tietojen mukaan yhteensä 5079 ihmistä. Se on enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

»Kuolleiden määrä on kasvussa. Aikaisemmin salakuljettajat käyttivät merikelpoisia kalastaja-aluksia, mutta nyt he lastaavat ihmiset täpötäyteen ahdettuihin kumiveneisiin ja käskevät heitä ajamaan suoraan eteenpäin. Laskemme uhreja lähes päivittäin», kertoo Catanian syyttäjä Andrea Bonomo. Hän seuraa työssään ihmissalakuljetuksia ja mafia-tapauksia: Bonomo on vastuussa siitä, kuka asetetaan syytteeseen, kun laittomasti Välimeren ylitystä yrittänyt alus pysäytetään vesillä.

Libyan epävakaa tilanne on tehnyt Välimeren ihmissalakuljetuksesta kukoistavaa bisnestä. Maahan tulee muuttovirtoja sekä Länsi- että Itä-Afrikasta. Maahanmuuttajiin Libyassa kohdistuva väkivalta ja kiristys ovat niin ikään ajaneet merelle satojatuhansia afrikkalaisia, jotka ovat oleskelleet maassa useita vuosia siirtotyöläisinä.

Syyttäjä Bonomon työstä on tullut entistä vaikeampaa parin viime vuoden aikana. Hän mainitsee, että salakuljettajat eivät enää poistu Libyan aluevesiltä lainkaan, mikä tekee pidätyksistä mahdottomia. Silloinkin kun Bonomolla on hallussaan todisteita salakuljettajan henkilöllisyydestä, syyllisten saattaminen oikeuteen on mahdotonta, koska Libyassa ei ole toimivaa oikeuslaitosta. »Tämä on ennen kaikkea poliittinen kysymys, johon oikeus ei voi vaikuttaa», hän sanoo.

Kaikkia pelastustehtäviä koordinoi Roomassa sijaitseva Maritime Rescue Coordination Center, joka vastaanottaa ilmoitukset merihädässä olevista aluksista.

EU:n kiista turvapaikanhakijoiden automaattisesta jakomekanismista ratkeaa mitä todennäköisimmin, jos liittokansleri Angela Merkel voittaa Saksan liittopäivävaalit. Hän muodostaisi allianssin Ranskan presidentin Emmanuel Macronin kanssa ja voisi painostaa Visegrád-maita. »Varmaankin nähdään jonkinlainen sekoitus pakollista ja vapaaehtoista yhteisvastuuta», tutkija den Hertog sanoo.

Yksi vaihtoehto olisi, että pakollisen kiintiönsä lisäksi maat voisivat joko vastaanottaa lisää tulijoita tai maksaa jonkinlaisen solidaarisuusmaksun. Jäsenmaat saanevat myös jonkin verran sananvaltaa siihen, mistä ne ovat valmiita turvapaikanhakijoita vastaan­ottamaan.

Turvapaikkajärjestelmän uudistamisesta päätetään neuvostossa määräenemmistöllä. Käytännössä uudistusten puolelle pitäisi saada 55 prosenttia äänestävistä ministereistä, ja heidän pitäisi edustaa 65:tä prosenttia unionin kansalaisista.

Unkari on jo uhannut jättää neuvottelut kesken. Uhkaus voi olla pelkkää taktiikkaa, mutta pahimmillaan Unkari voisi jäädä jääräpäisyydessään yksin – ja joutuisi hyväksymään solidaarisuussääntöjä, joista ei pidä alkuunkaan.

Jos Unkari kieltäytyisi toimeenpanemasta mahdollista uutta sopimusta taakanjaosta, komission pitäisi vastata tilanteeseen uusilla rikkomusmenettelyillä, den Hertog sanoo. Ne voisivat johtaa siihen, että EU veisi Unkarin asiasta oikeuteen.

»Kysymys kuuluu, kuinka pitkälle EU on valmis sietämään sitä, että yhdessä sovittuja sääntöjä ei toimeenpanna», den Hertog sanoo.

Vastaanottokeskuksissa odotusajat ovat useita kuukausia, eikä muihin EU-maihin siirrettävillä ole mahdollisuutta vaikuttaa sijoitusmaahansa. Siksi esimerkiksi osa eritrealaisista jatkaa mieluummin matkaa yksin kohti Britanniaa, jossa heillä saattaa olla tuttavia tai perhettä tai ainakin maanmiehistä koostuva yhteisö, johon tukeutua.

Osa katoaa. Heidän joukossaan on tuhansia ilman huoltajaa liikkuvia alaikäisiä, jotka lähtevät aikuisten tavoin koettamaan onneaan Italian pohjoisrajalle. Sen jälkeen, kun väliaikaisia rajatarkastuksia otettiin Schengen-alueella käyttöön vuonna 2015, moni on ylittänyt Italian ja Ranskan välisen rajan jalan pienten vuoristopolkujen kautta.

Esimerkiksi Ranskassa rajatarkastukset ovat tällä hetkellä käytössä virallisesti terrori­uhan takia. Britanniaan pyrkivät leiriytyvät Calais’n kaupunkiin Ranskan rannikolle ja yrittävät kanaalin ylitystä piiloutumalla rekkoihin.

Moni turvapaikanhakija päätyy asumaan epävirallisille leireille. Ensimmäisen leirin he perustivat jo vuonna 1999. Calais’ssa on ollut koko 2000-luvun kanaalin ylitystä odottavia siirtolaisia. Ajoittain leireillä on asunut tuhansia ihmisiä.

Vuosien varrella satamaviranomaiset ovat ottaneet käyttöön uusia kontrollivälineitä lämpö­kameroista läpivalaisukoneisiin, ja satama-­alueen ympärille on pystytetty piikkilanka-aitoja. Silti tulijoiden määrä ei ole tyrehtynyt. Viime lokakuussa Ranskan viranomaiset panivat kaupungin laitamille syntyneen hökkelikylän maan tasalle ja kuljettivat sen lähes 6 000 asukasta vastaanottokeskuksiin eri puolille maata.

Puoli vuotta myöhemmin, kesällä 2017, Calais’n lähettyvillä oli kansalaisjärjestöjen arvioiden mukaan jälleen 500–600 Britanniaan pyrkivää henkilöä. Heistä osa oli lapsia.

Kirjoittajat ovat vapaita toimittajia.