Leonard Wilhelmus: Suomen ulkopolitiikka hyötyisi simulaatioharjoituksista

Konfliktinratkaisu­simulaation tavoitteena on pelin keinoin kuvata opiskelijoille valtioiden ja kansainvälisen järjestelmän toimintaa konfliktitilanteissa ja pureutua syvällisesti ajankohtaiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikan teemaan ja siihen liittyviin uhkaskenaarioihin. Simulaatio järjestetään, jos koronatilanne sallii.

Tänä vuonna teemaksi valikoituivat Taiwanin kysymys ja Yhdysvaltojen ja Kiinan kiristyvä suurvaltakamppailu. Osallistujat pelaavat joukkueissa, joista kukin edustaa konfliktin yhtä toimijaa. Tapahtumaa taustoittavat asiantuntijoiden pitämät luennot, joissa muun muassa syvennytään simulaation teemaan ja perehdytetään opiskelijoita neuvottelutaitoihin. Lisäksi pelaajilla on käytössään joukkuekohtaiset intressipaperit, jotka ohjaavat heidän edustamansa osapuolen toimintaa. Pelaajien yhteinen tavoite on löytää konfliktiin ratkaisu tinkimättä liikaa edustamansa toimijan reaalipoliittisista intresseistä.

Turun yliopiston valtio-opin kollegiumtutkija ja dosentti Mikael Mattlin on kirjoittanut peleistä kansainvälisen politiikan opetuksessa. Hän on opettanut valtio-opin opiskelijoille kansainvälisen politiikan teorioita ja kansainvälisen järjestelmän toimintaa Diplomatia-lautapelillä. Mattlinin mukaan opiskelijoilta tullut palaute on ollut lähes pelkästään positiivista. Lautapeli lisäsi ennen kaikkea opiskelijoiden motivaatiota mutta myös oppimista ja yhteisöllisyyden tuntua. Kurssi koettiin sekä fyysisesti intensiivisenä että emotionaalisesti rankkana. Toisaalta voimakas tunnelataus todennäköisesti vahvisti kurssista jääviä muistijälkiä ja siten tuki oppimista.

Vaikka opiskelijoiden järjestämä konfliktinratkaisusimulaatio eroaa toteutukseltaan Mattlinin pitämästä kurssista, sen hyödyt ovat samankaltaisia. Tapahtuma on yhteisöllinen, tunnelataus on korkea, ja palautteen perusteella tapahtuma on lisännyt opiskelijoiden motivaatiota. Lisäksi tapahtumia yhdistää ongelmien käsittely pelin keinoin. Pelillisyys mahdollistaa uuden tiedon sisäistämisen toiminnallisesti. Opiskelijoille, jotka ovat tottuneet perehtymään ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ulkopuolelta analyyttisesti, simulaatio saattaa olla ensimmäinen mahdollisuus tarkastella alaa toimijan näkökulmasta, johon sisältyy myös konkreettinen vastuu päätöksistä.

Opiskelijoille suunnatun ulko- ja turvallisuuspoliittisen simulaation hyödyistä on siis selvää näyttöä. Simulaatio onkin saanut kiitettävästi tukea yliopistoilta, ajatushautomoilta ja ministe­riöiltä. Haluan siksi haastaa maamme huippuasiantuntijat järjestämään vastaavanlaisia, mieluiten hallinnonalarajat ylittäviä poikkitieteellisiä simulaatioita. Ne voisivat synnyttää uutta yhteistyötä eri hallinnonalojen asiantuntijoiden ja akateemikoiden kesken sekä lisätä ammattilaisten motivaatiota kehittää luovia ratkaisuja ulko- ja turvallisuuspolitiikan ongelmiin. Valtioneuvoston kanslian tuoreen selvityksen mukaan Suomessa pelillisten menetelmien käyttö ennakointityössä on yhä vähäistä. Ministeriöissä vain kahdeksan prosenttia ennakointityötä tekevistä kertoo hyödyntävänsä simulaatioita, joten tilaa uusille aloitteille on.

Ammattilaisilla on jo vankkaa kokemusta toimijuudesta ja sen tuomasta vastuusta. Kuitenkaan ansioituneimmatkaan suomalaiset asiantuntijat eivät pääsee johtamaan esimerkiksi Kiinan kansantasavaltaa tai Yhdysvaltoja mahdollisessa konfliktitilanteissa. Toki vieraiden valtioiden näkökulmia analysoidaan ja yritetään ymmärtää muun muassa seminaareissa, skenaarioanalyyseissä ja erilaisissa akateemisissa julkaisuissa. Pelin mahdollistama kokemus toimijuudesta voi silti tavoittaa jotain sellaista, mikä ei muussa ympäristössä ole mahdollista.

Pelin kontekstissa tapahtuvat nopeatempoiset valinnat voivat johtaa yllättäviin luoviin ratkaisuihin, joihin ei normaalissa analyysissa päädyttäisi. Toiseksi valinnoista tekee erityisen mielenkiintoisia se, että ne tehdään vuorovaikutuksessa muiden joukkueiden kanssa. Esimerkiksi Taiwania edustavan joukkueen on lyhyellä varoitusajalla tehtävä valintoja tietämättä, miten Kiinan joukkue niihin päättää reagoida. Kiinan joukkueen on reagoitava Taiwanin valintoihin tietämättä Yhdysvaltojen joukkueen reaktiota, ja niin edelleen. Tällaista itsenäisten päätösten ketjua on hankala muilla tavoin mallintaa.

Lisäulottuvuuden peliin tuo joukkueiden sisäinen dynamiikka. Niiden sisäinen päätöksenteko on jo sinänsä omanlaisensa simulaatio. Päätöksentekoa voidaan vielä rikastuttaa tapahtuman poikkitieteellisyydellä ja -hallinnollisuudella. Pelaajien erilaiset taustat vaikuttavat siihen, miten ongelmat ja mahdolliset ratkaisut hahmotetaan. Pelin kontekstissa ristiriitaisten näkökulmien yhteensovittaminen ja ym­märtäminen voi olla helpompaa ja vilpittömämpää kuin perinteisissä seminaareissa. Simulaation aikana on mahdollista syventää osaajien verkostoja ja vuoropuhelua, mikä palvelee Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista osaamista.

Kenties suurin este simulaatioiden järjestämiseen on ulkopolitiikan ammattilaisten kiire. Skenaarion suunnitteluun ja taustoittamiseen käytetty aika kuitenkin tukee asiantuntemuksen syventämistä ja työn luovuutta. Jos simulaatio järjestetään poikkitieteellisesti ja -hallinnollisesti, se haastaa järjestäjiä keskustelemaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan ydinkysymyksistä, kuten siitä, mikä kuuluu turvallisuuden piiriin ja mikä on asioiden tärkeysjärjestys. Painotetaanko identiteettipolitiikkaa vai geopolitiikkaa? Onko valtioilla muitakin kuin itsekkäitä intressejä? Nämä keskustelut voisivat toimia virikkeenä uusille tutkimusaiheille ja vähintäänkin lisäisivät asiantuntijoiden ja akateemikoiden välistä dialogia.