Skip to main content

Mika Aaltola: Keskuspankkien erillisyys valtioista on hyvin häilyvää

Teksti Mika Aaltola

Covid-19 on kiihdyttänyt trendiä, jossa keskuspankit lisäävät luottoa markkinoille ja tarjoavat elvyttävää arsenaalia valtioille ja rahaliiton jäsenille.

Hintana nollien lisäämisestä luottomäärään on matala inflaatio. Pörssit tulevat olemaan ainoita tuottoa tarjoavia kohteita markkinoilla olevalle luotolle. Tämä nostaa keinotekoisesti kursseja ja ruokkii omistamiseen liittyviä vääristymiä ja epätasa-arvoa. Esimerkiksi teknologiajätti Applen markkina-arvo on yhtä suuri kuin koko Saksan pörssiin listattujen yritysten arvo yhteensä.

Lainarahalla pullistetut markkinat muodostavat seuraavan kriisin riskin, mutta velkapullistuma ei ole jakautunut tasaisesti. Jo ennestään finanssikriisin jäljiltä rikkaimpien G7-maiden velka suhteessa bruttokansantuotteeseen oli noin 120 prosenttia. Koronan takia se on paisumassa yli 140 prosenttiin. Velkataso on nousemassa suuremmaksi kuin maailmansotien jälkeen, jolloin keskuspankit tukivat valtioiden sotaponnistuksia.

Lisääntyvä velkaantuminen ei ole kestävää, elleivät korot pysy hyvin matalina. Yhdysvaltojen ja Euroopan keskuspankkien tehtävänä on varjella taloudellista vakautta pitämällä korot tasolla, jolla valtiot kykenevät elvyttämään aikaisempiin sotaponnistuksiin verrattavassa mittakaavassa. Jos korot pääsevät nousemaan, seurauksena on valtioiden vararikkoja kehittyneissä maissa.

Ostamalla valtioiden velkakirjoja keskuspankit luovat rahaa rahoittaakseen valtioiden alijäämiä. Keskuspankkien rahapolitiikka ja valtioiden talouspolitiikka ovat kietoutuneet toisiinsa.

Tilanne ei ole uusi, mutta varsin arvaamaton se on. Ongelmat saattavat horjuttaa globaalin rahoitusjärjestelmän vakautta. Mutta järjestelmän riippuvuudet ja haavoittuvuudet eivät jakaudu tasaisesti. Yksi keskeinen geoekonominen tekijä ovat Yhdysvaltojen keskuspankin muille keskuspankeille antamat valuutanvaihtosopimukset eli ”swapit”. Mahdollisuus vaihtaa omaa valuuttaa dollareihin on suotu Yhdysvaltojen keskeisille liittolaisille esimerkiksi Ottawassa, Frankfurtissa, Lontoossa, Tokiossa ja Bernissä. Koronan aikana painetta ”vaihtohanoissa” on lisätty.

Toisaalta yhteistyö esimerkiksi Kiinan kanssa on vaikeaa ja valuutanvaihtosopimukset ovat epäsuoria. Yhdysvallat luo sillan Eurooppaan, joka luo oman sillan Kiinaan.

Keskuspankkien politiikka- ja valtiosidonnaisuus on yhä selkeämpää Atlantin kummallakin rannalla. Kiristyvä suurvaltakilpailu yhdistettynä holtittomaan koronalainoitukseen saattaa olla laukaiseva tekijä globaalin rahoitustalouden kaaokselle.

Koronavelan lisäksi tässä Ulkopolitiikka-lehdessä käsitellään myös esimerkiksi Kiinan hybridivaikuttamisen strategioita ja suomalaista EU-osaamista. Profiilissa pitkän linjan EU-vaikuttaja Paavo Lipponen kertoo, miksi EU:n suuntaan on nykyisin vaikeampi vaikuttaa kuin ennen.

Velkataso on nousemassa suuremmaksi kuin maailmansotien jälkeen, jolloin keskuspankit tukivat valtioiden sotaponnistuksia.