Kun Egyptin tunnetuimman ihmisoikeusjärjestön johtaja, 52-vuotias Gasser Abdel-Razek, marssitettiin sellistään tuomarin eteen Kairossa marraskuussa 2020, häntä ei ollut tunnistaa. Razekin pää oli ajeltu kaljuksi, myös viikset olivat poissa. Kylmässä eristyssellissä vietetyt yöt näkyivät Razekin kasvoilla.

Ihmisoikeusjärjestö EIPR:n johtajaa syytettiin terroristiryhmässä toimimisesta ja valtion turvallisuutta uhkaavien valheiden levittämisestä.

Egyptissä se saattoi merkitä kuolemantuomiota.

Vain kaksi viikkoa aiemmin Razek oli kutsunut järjestönsä tiloihin Kairossa suuren joukon korkea-arvoisia diplomaatteja ja keskustellut näiden kanssa Egyptin yhä pahemmaksi käyvästä ihmisoikeustilanteesta. Diplomaattien joukossa istuivat niin Saksan, Britannian, Kanadan kuin Suomen suurlähettiläät. Oli ilmeistä, että juuri suurlähettiläiden kanssa keskustelu oli Razekin synneistä suurin. Tieto Razekin sekä hänen kahden kollegansa pidätyksestä otettiin suurlähetystöissä vastaan tyrmistyneenä. Painostus Egyptin hallitusta kohtaan tiivistyi.

Razek vapautettiin, mutta Egypti oli ylittänyt rajan. Neljä kuukautta myöhemmin maaliskuussa 2021 Genevessä Suomen suurlähettiläs luki YK:n ihmisoikeusneuvoston kokouksessa tiukkasanaisen yhteislausuman. Siinä moitittiin Egyptin ihmisoikeuksien tilaa: ilmaisu- ja kokoontumisvapautta oli kavennettu, kansalaisyhteiskunnan ja opposition toimintaa oli rajoitettu. Ihmisoikeusaktivisteja, toimittajia, seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä päätyi nyt vankilaan.

Suomi kehotti Egyptiä vapauttamaan kaikki pidätetyt toimittajat ja lopettamaan terrorismisyytteiden käyttämisen ihmisoikeusaktivisteja kohtaan. Lausuman olivat Suomen lisäksi allekirjoittaneet 31 maata, mukaan lukien Yhdysvallat ja Britannia. Joukossa olivat lähes kaikki EU-maat, mutta eivät esimerkiksi Unkari tai Puola.

Hetki Genevessä oli poikkeuksellinen: Virallinen Suomi ei ollut ihmisoikeusasioissa enää vain lääkäri. Suomi oli nyt valmis myös tuomariksi.

Lokakuussa 2021 YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa salaisella lippuäänestyksellä valitaan YK:n ihmisoikeusneuvostoon 18 uutta jäsentä seuraavalle kolmivuotiskaudelle. Länsimaiden ryhmässä, johon Suomi kuuluu, uusia jäseniä tarvitaan kolme.

Myös ehdokkaita on kolme: Suomi, Luxemburg ja Yhdysvallat. Suomen läpimeno näyttää selvältä.

Egyptiltä Suomi tuskin saa ääntä – mutta sen Suomi tiesi jo ennen kuin ryhtyi aloitteelliseksi ihmisoikeusneuvostossa Kairon tapahtumien jälkeen. Egypti ei pitänyt kuulemastaan. Se haukkui vastauspuheenvuorossaan Suomen ja muut allekirjoittaneet maat perin pohjin tekopyhyydestä ja kaksinaamaisuudesta. Egyptin mediassa Suomea höykytettiin olan takaa.

YK:n ihmisoikeusneuvosto perustettiin vuonna 2006 korvaamaan YK:n ihmisoikeustoimikunta, josta arvostelijoiden mukaan oli tullut diktaattoreiden hampaaton keskustelukerho. Neuvostosta haluttiin tehdä YK:n tärkein ja vaikutusvaltaisin ihmisoikeuselin. Se asetettiin suoraan YK:n yleiskokouksen alaisuuteen.

Neuvoston tehtävä on edistää ja vahvistaa ihmisoikeuksia, käsitellä ihmisoikeusrikkomuksia ja antaa YK:n jäsenvaltioille suosituksia ihmisoikeusasioissa.

Kirkasotsaisinkin ihmisoikeus­puolustaja joutuu toisinaan tekemään diilin pirun kanssa.

Neuvostossa istuu 47 jäsenmaata, jotka valitaan porrastetusti kolmen vuoden toimikaudelle. Paikat on kiintiöity alueellisesti viidelle maantieteelliselle ryhmälle.

Suomi on noussut YK:n ihmisoikeusneuvostoon vain kerran aiemmin, kesällä 2006, kun neuvosto oli vasta aloittamassa toimintaansa ja muotoilemassa toimintatapojaan. Suomi pääsi tuolloin paalupaikalle. Koska Suomi aloitti samaan aikaan myös EU:n puheenjohtajana, vaikutusvaltaa oli kosolti.

Vuonna 2006 Suomen tärkein tavoite oli varmistaa, että uudesta elimestä tulee oikeasti tehokas ja rohkea ihmisoikeuksien puolustaja. Ulkoministerinä tuolloin istunut Erkki Tuomi­oja (sd.) antoi täyden tukensa neuvoston työlle.

Kun Suomi nyt 15 vuotta myöhemmin nousee jälkeen neuvoston jäseneksi, se liittyy perin eriskummalliseen joukkoon. Genevessä YK:n suurissa saleissa ihmisoikeuksista keskustelevat ja vääntävät peistä muun muassa Kiina, Venäjä, Kuuba, Venezuela, Eritrea ja Sudan – ihmisoikeusrikkojien kirkkain kärkijoukko.

Ne ovat neuvoston vaikutusvaltaisia jäseniä siitä huolimatta, että neuvoston säännöissä todetaan, että jäsenyys velvoittaa noudattamaan kaikkein korkeimpia ihmisoikeusnormeja.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) myöntää Ulkopolitiikka-lehden haastattelussa itsekin hämmästelleensä neuvoston jäsenkirjoa. »Mutta tämä on YK:n luonne. Olen ajatellut, että jokainen kuitenkin oppii siellä jotain.»

Egyptin reaktio avaa hyvin neuvoston haasteita: miten toimia niin, että ihmisoikeuk­sista kritiikkiä saanut maa ei ainoastaan loukkaannu ja lähde viskomaan kiviä vaan ottaa kritiikin vastaan ja ryhtyy korjaamaan tilannetta.

Mitään kättä pidempää neuvostolla ei ole pahisten saamiseksi kuriin. Naming and shaming on sen järein työkalu. Häpeä, joka parrasvaloihin joutumisesta tulee, toimii kansainvälisessä politiikassa varsin tehokkaana pelotteena, Haavisto sanoo.

»Mikään maa ei ehdoin tahdoin halua ihmisoikeusneuvoston käsittelyyn tai tarkkailulistalle. Valtaosin maat tekevät työtä sen eteen, etteivät joutuisi neuvoston hampaisiin», Haavisto sanoo.

Vaikka neuvostoa arvostellaan juuri autoritaaristen maiden äänekkyyden takia, on se kuitenkin ainoa YK-foorumi, jossa ihmisoikeuksista puhutaan suoraan ja ihmisoikeusnormistoa pusketaan eteenpäin. Etenkin nyt, kun YK:n turvallisuusneuvosto on ollut usean vuoden ajan lähes toimintakyvytön suurvaltojen tulehtuneiden suhteiden takia, ihmisoikeusneuvoston merkitys on vahvistunut entisestään.

Neuvostossa kuuluu kirkkaasti myös kansalaisjärjestöjen ääni, mikä ei YK-maailmassa ole tavanomaista. Amnesty Internationalilla tai Human Rights Watchilla on usein perin erilainen näkemys kuin monella valtioilla siitä, mikä on vähemmistöjen tai ihmisoikeusaktivistien tila kussakin maassa. Järjestöjen raportteja luetaan ja puheenvuoroja kuunnellaan huolella.

Kun neuvosto 2006 perustettiin, Suomi oli niitä, jotka puolustivat kiivaasti kansalaisjärjestöjen oikeutta osallistua neuvoston työhön.

»Ihmisoikeuspuolustajat ja ympäristöasioita puolustavat ihmiset eri puolilla maailmaa ovat jatkuvan vainon kohteena. Esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa ympäristön puolustaminen on aktivismin hengenvaarallisimpia muotoja», Haavisto sanoo.

»Siksi on tärkeää, että ihmisoikeusjärjestöt tietävät, että YK:ssa on selkäranka heidän työlleen.»

Suomen lisäksi neuvostopaikkaa tavoittelee syksyllä myös esimerkiksi Eritrea. Sen ihmisoikeustilanne on yksi maailman huonoimmista. Eritrea on neuvoston jäsen jo nyt – ja se on myös neuvoston erityistarkkailussa rikkomustensa takia.

Eritrean itsevaltainen johto vähät välittää sananvapaudesta, kokoontumisvapaudesta tai uskonnonvapaudesta. Sen vankilat ovat tupaten täynnä mielipiteensä takia pidätettyjä ihmisiä.

Yksi heistä on nuori nainen nimeltään Ciham Ali Abdu. Ciham pidätettiin 15-vuotiaana, kun hän yritti paeta naapurimaahan. Nyt hän on 23-vuotias, eikä hän ole kahdeksaan vuoteen saanut pitää yhteyttä perheeseensä. Syytettä Cihamia vastaan ei ole nostettu.

Kun oikeusvaltiota ei ole, mielivalta jyrää.

Ihmisoikeusneuvoston erityisraportoija vaati viime vuonna Eritreaa välittömästi vapauttamaan kaikki mielipidevangit ja vähäisiin rikkomuksiin – kuten maasta poistumiseen – syyllistyneet vangit.

Juuri Eritrean kaltaiset superpahikset nakertavat neuvoston legitimiteettiä. 60 prosenttia neuvoston nykyjäsenistä on autoritaarisia ja epädemokraattisia valtioita.

»Juuri siksi Suomen kaltaisilla edistyksellisillä mailla on poikkeuksellisen suuri vastuu neuvostossa», sanoo Måns Molander. Hän on ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin Pohjoismaiden toimiston johtaja.

»Pohjoismailla on vahva perinne puhua suoraan ihmisoikeuksista. Toivomme, että Suomi on jäsenenä rohkea ja aloitteellinen ja osoittaa neuvostossa johtajuutta», Molander sanoo.

Pienet edistykselliset maat ovat viime vuosina tehneet merkittäviä aloitteita YK:ssa. Yksi aloitteentekijöistä on Islanti. Se nousi ihmisoikeusneuvoston jäseneksi Yhdysvaltain tilalle, kun presidentti Donald Trump veti maansa neuvostosta vuonna 2018.

Islanti ei aikaillut vaan tarttui vaikeaan aiheeseen: Filippiinien, Yhdysvaltain suojatin, presidentin Rodrigo Duterten käynnistämään huumeiden vastaiseen sotaan. Sodan varjolla poliisi ja armeija ovat mielivaltaisesti teloittaneet tuhansia ihmistä, heidän joukossaan muiden muassa kansalaisjärjestöaktiiveja ja toimittajia, jotka ovat puolustaneet ihmisoikeuksia.

»Islannin ponnistelu johti tärkeään ja vaikutusvaltaiseen päätöslauselmaan, jossa Filippiinejä kritisoidaan tiukasti. Islanti sai äänestyksessä taakseen enemmistön neuvoston jäsenmaista», Måns Molander sanoo.

»Erityisen tärkeä tämä päätös oli Filippiinien ihmisoikeuspuolustajille. Se oli viesti siitä, että maailma välittää heistä.»

Ihmisoikeus­puolustajat ja ympäristöasioita puolustavat ihmiset eri puolilla maailmaa ovat jatkuvan vainon kohteena.

Tanska puolestaan tuki Islannin vuonna 2019 käynnistämää aloitetta ja tarttui naisten kaltoinkohteluun ja naisaktivistien vangitsemisiin Saudi-Arabiassa – ja sai ihmisoikeusneuvostossa läpi ensimmäisen Saudi-Arabiaa arvostelleen julkilausuman.

»Tällaisilla julkilausumilla ja päätöslauselmilla on merkitystä, mutta niiden puskeminen läpi vaatii valtavasti työtä ja korkeimman mahdollisen poliittisen tuen omalta hallitukselta. Vastustajia on paljon, ja ne ovat äänekkäitä», Molander sanoo.

Toisin kuin YK:n turvallisuusneuvostossa, ihmisoikeusneuvostossa työ on läpinäkyvää ja keskusteluun pääsevät osallistumaan muutkin kuin vain varsinaiset jäsenmaat. Tarkkailijamaat ovat vahvasti läsnä päätöksenteossa, ja esimerkiksi EU:n rooli on merkittävä.

Mutta kuten YK:ssa yleensäkin, politiikka on kovaa. Neuvoston enemmistö on käytännössä aina eri linjalla kuin EU ja muut länsimaat. Ääniä ostetaan ja ääniä myydään aina tilanteen mukaan.

Jos neuvostossa haluaa saada aikaan tuloksia, pitää osata ennakoida tilanteita ja verkottua omassa ryhmässä tehokkaasti – ja olla valmis etulinjan taisteluun, sanoo pitkän linjan diplomaatti.

Kaikkein tiukin linja ei välttämättä tuota parasta tulosta. »Kirkasotsaisinkin ihmisoikeuspuolustaja joutuu toisinaan tekemään diilin pirun kanssa», diplomaatti sanoo.

Geopoliittista asemaansa pönkittävä Kiina on aktivoitunut myös ihmisoikeusneuvostossa, eikä se kursaile käyttää taloudellista mahtiaan saadakseen läpi mieleisiään muutoksia.

Kiinan käsitys ihmisoikeuksista poikkeaa läntisestä, YK:n ihmisoikeusjulistukseen perustuvasta ajattelutavasta, joka korostaa yksilön oikeuksia. Kiina katsoo, että ensin pitää poistaa köyhyys, luoda kehitystä, vaurautta ja vakautta. Sen jälkeen voidaan puhua yksilön oikeuksista kuten vaikkapa sanavapaudesta tai kokoontumisoikeudesta. Ehkä.

Kiinan mukaan ihmisoikeussopimukset eivät ole juridisesti sitovia vaan pikemminkin julistuksia. Eikä Kiina tyydy toteuttamaan näkemyksiään vain omalla maaperällään. Se tahtoo muuttaa ihmisoikeusajattelua koko maailmassa.

Yksi Kiinan työkaluista on kieli. Sitovat ihmisoikeusvelvoitteet on sopimuksissa muotoiltu tiukin juridisin sanankääntein.

Juuri tämän takia Kiina päättäväisesti pyrkii heikentämään kansalaisjärjestöjen ääntä ja korostamaan kansallista suvereniteettia myös ihmisoikeusasioissa. Kiinan johdon silmissä demokratiasta tai ihmisoikeuksista puhuvat järjestöt ovat vaarallisia, valtion hajaannusta ja epävakautta lietsovia ryhmittymiä.

Kiina on myös herkkänahkainen. Kun sitä YK:n ihmisoikeusneuvostossa arvostellaan, se puolustautuu näkyvästi ja äänekkäästi. Kiinalaiset diplomaatit ympäri maailmaa jalkautetaan viemään hallituksille viestiä siitä, miten Kiina toivoo niiden äänestävän. Kiinalle syvästi velkaantuneet maat tietävät, että viesti on syytä ottaa tosissaan.

Erityisesti Kiinan Xinjiangin maakunnan tilanne on noussut ihmisoikeusneuvostossa esiin. Kiina on sulkenut niin sanotuille uudelleenkoulutusleireille jopa miljoona uiguuria ja muita vähemmistöön kuuluvia kiinalaisia. Pakkotyö, pakkosterilisaatio, kidutus, raiskaukset – leireiltä vapautuneiden todistukset ovat järkyttäneet maailmaa. Väkivaltaisen aivopesun tavoite on kitkeä kulttuuri ja uskonto islaminuskoisista uiguureista.

Vuonna 2019 kaikkiaan 22 maata lähinnä Euroopasta arvosteli ihmisoikeusneuvostossa yhteislausumassaan Kiinan massiivista ja mielivaltaista pidätysoperaatiota Xinjiangissa. Myös Suomi oli arvostelijoiden joukossa.

Kun lausuma tuli julki, Kiina keräsi pikavauhdilla 37 allekirjoittajamaan listan, jossa kaikki syytökset uiguurien sorrosta kumottiin. Kiistäjien joukossa oli myös suuria muslimienemmistöisiä maita kuten Egypti, Somalia, Saudi-Arabia ja Pakistan. Uskonveljien ja -sisarten ahdinko ei painanut vaakakupissa.

Asiasta pysyttelivät hiljaa myös kaikki EU:n itäisen Euroopan jäsenvaltiot. Hiljaa pysyttelivät lisäksi Kreikka ja Portugali – kumpikin tiiviisti sidoksissa Kiinaan taloudellisesti.

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu, Chilen entinen presidentti Michelle Bachelet on usean vuoden ajan vaatinut oikeutta vierailla vapaasti Xinjiangin alueella, mutta vierailu ei ole onnistunut. Kiinan sanelemilla ehdoilla Bachelet ei paikan päälle suostu menemään.

Kiina ei kuitenkaan ole ainoa maa, joka yrittää horjuttaa YK:n ihmisoikeusjärjestelmää. Sen jälkeen kun syyskuun 11. päivän New Yorkin terrori-isku vuonna 2001 käynnisti terrorisminvastaisen sodan, arviolta 60–80 maata on laeissaan kaventanut kansalaisyhteiskunnan toimintavapauksia.

Mielenosoituksia kielletään, journalistien työskentely estetään. Hyökkäykset naisten ja tyttöjen seksuaali- ja lisääntymisoikeuksia puolustavia ryhmiä vastaan kiihtyvät. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeuksia kriminalisoidaan.

Ihmisoikeuksien osalta muutoksen pitää tulla juuri sisältä – ja vain paikalliset järjestöt pystyvät sen tekemään.

Venäjän ajamat »perinteiset arvot» on nimike, jolla moni hallitus perustelee toimiaan. Usein kansalaisjärjestöjen toimintaa rajaavat lait onkin kopioitu miltei suoraan Venäjän viime vuosien lainsäädännöstä eri puolille maailmaa.

Myös koronavirusta on käytetty aseena kansalaisyhteiskuntaa vastaan. Kun median huomio on ollut pandemiassa, ihmisoikeus­puolustajia on suljettu vankiloihin turvallisuuden ja terveyden varjolla muun muassa demokratiastaan ylpeässä Intiassa.

»Kuitenkin ihmisoikeuksien osalta muutoksen pitää tulla juuri sisältä – ja vain paikalliset järjestöt pystyvät sen tekemään. Muutoksen tuominen ulkoapäin on vaikeaa, ellei mahdotonta», sanoo Suomen Amnestyn ihmisoikeustyön johtaja Niina Laajapuro.

Kun YK:n ihmisoikeusneuvostossa äänestetään päätöslauselmista, maailma jakautuu blokkeihin. Universaaleja ihmisoikeuksia puolustaa tiukimmin länsimaiden ryhmä. Toisessa ääripäässä ovat Kiina ja Venäjä. Keskellä on ryhmä suuria ja vaikutusvaltaisia kehittyviä maita kuten Intia, Brasilia, Nigeria ja Etelä-Afrikka, jotka asiasta riippuen äänestävät joko lännen tai autoritaaristen maiden joukoissa.

Tavanomaista on, että Kiinan äänellä puhuu jokin muu maa kuten Kuuba, Venezuela, Egypti, Venäjä, Syyria tai Iran.

Mutta joukko, joka on neuvostossa halukas seisomaan Kiinan rinnalla, on parin viime vuoden sisällä kaventunut, sanoo Human Rights Watchin Måns Molander. Xinjiangissa teetettävä massiivinen pakkotyö herättää arvostelua hallitusten lisäksi kuluttajien keskuudessa – ja sitä kautta yritysmaailmassa.

Etenkin vaatealan yrityksille uiguurien pakkotyöllä tahraantunut puuvilla on kääntynyt jo valtavaksi mainehaitaksi. 85 prosenttia Kiinan puuvillasta – viidennes koko maailman puuvillasta – tuotetaan Xinjiangin maakunnassa, joten Kiinassa toimivan vaatealan yrityksen on lähes mahdoton välttää sen käyttöä.

Ulkoministeri Pekka Haavisto sanoo, että tietoisuus yritysvastuusta kasvaa nopeasti erityisesti EU:n sisällä ja Yhdysvalloissa.

»Kun jonkin maan asiat nousevat käsittelyyn YK:n ihmisoikeusneuvostossa, yritykset seuraavat näitä asioita nyt paljon tiiviimmin. Kun Suomi on itse neuvoston jäsen ja alkuperäisen tiedon lähteillä, voimme palvella myös suomalaisia yrityksiä paremmin», Haavisto sanoo.

Uutisten perusteella kuva maailman ihmisoikeuksien tilasta näyttää synkältä: autoritaaristen hallitusten määrä kasvaa, populismi lisääntyy, sananvapautta yritetään kaventaa siellä ja täällä.

Koronapandemia nosti räikeällä tavalla pintaan itsekkyyden: rokotteita riitti vain rikkaille. Se ei ennakoi hyvää maailmassa, jota ilmastonmuutos alkaa jo nyt koetella.

Mutta kun ihmisoikeuksia katsoo pitemmällä ajanjaksolla, kuva muuttuu merkittävästi paremmaksi. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksissa on maailmalla menty huimasti eteenpäin, kuolemanrangais­tusta käytetään yhä harvemmin, tyttöjen ja naisten oikeudet ja tasa-arvo ovat viime aikojen takapakista huolimatta edenneet valtavasti. Myös vammaisten oikeudet edistyvät, vaikkakin pienin askelin.

Ihmisoikeusneuvostossa puhutaan nyt ääneen myös Saudi-Arabian ja Kiinan ihmisoikeustilanteesta. Se kaikki on uutta.

Presidentti Joe Biden on tuomassa Yhdysvallat takaisin monenkeskiseen järjestelmään, myös YK:n ihmisoikeusneuvostoon. Euroopassa vetoapu otetaan ilolla vastaan.

Suomelle ihmisoikeusneuvoston jäsenyys on näytön paikka. Aktiivisuus ja rohkeus Egypti-asiassa oli viesti muille maille, että Suomi uskaltaa. Työhön tarvitaan kuitenkin myös aktiivista kansalaisyhteiskuntaa, joka tuo epäkohtia esiin ja viestittää niitä ulkoministeriön suuntaan.

Menestystä tukisi myös se, jos entistä useampi suomalaispoliitikko ryhtyisi vakavasti harrastamaan ulko- ja turvallisuuspolitiikka – ja antaisi neuvoston työlle oman tukensa. Nyt näitä politiikkoja on kovin vähän.

Egyptiä oli vielä suhteellisen helppo arvostella, mutta riittääkö Suomelta kanttia vaatia tekoja myös suurilta vaikutusvaltaisilta mailta?

Ulkoministeri Haavisto sanoo, että Suomi on jo aiemmin toiminut rohkeasti neuvostossa osana EU:ta. »Olemme ottaneet kantaa uiguuriasiassa ja toimineet hyvin aktiivisesti niin Venäjän Navalnyi-tapauksessa kuin Valko-Venäjän kysymyksessä.»

Haavisto kuitenkin myöntää, että Suomella voi olla haastava kausi edessä. »Ihmisoikeuksien puolustamista ei kuitenkaan pidä koskaan pelätä.»

Lue lisää Suomen omasta ihmisoikeustilanteesta Ulkopolitiikka-lehdestä 3/2021: Pakkoavioliittojen vastainen työ laahaa Suomessa.