Skip to main content

Pakkoavioliittojen vastainen työ laahaa Suomessa

Pakkoavioliittojen vastainen työ laahaa Suomessa

Suomi on kunniaväkivallan suitsimisessa Pohjoismaiden jumbosijalla. Nykyinen lainsäädäntö ei ole riittävä pakkoavioliittoihin puuttumiseksi.

Teksti Anni Lindgren

Kuvat Pixabay

Suomi on kehitysyhteistyössään pyrkinyt profiloitumaan tyttöjen ja naisten oikeuksien puolustajana. Kotimaassa edistys kuitenkin takkuaa. Lakia pakkoavioliittojen purkamiseen liittyen on valmisteltu pitkään, mutta lakiesityksen esittelykierros on lykkääntynyt useaan otteeseen.

»Tässä on hienoinen ristiriita siihen, että Suomi on profiloitunut ulkopolitiikassaan niin vahvasti seksuaali- ja lisääntymisoikeuksien puolustajana tai lapsiavioliittoja vastaan. Ei ole ehkä täysin tiedostettu, että Suomessa esiintyy pakkoavioliittoja», sanoo Ihmisoikeus­liiton sukupuolittuneen väkivallan vastaisen työn asiantuntija Johanna Latvala.

Avioliittoon pakottamista ei ole Suomessa säädetty rangaistavaksi eikä pakkoavioliittoja ole mahdollista purkaa muutoin kuin avioeron kautta. Joissain yhteisöissä ero voi olla leimaava ja vaikuttaa henkilön sosiaalisiin suhteisiin.

Tilanne eroaa muista Pohjoismaista merkittävästi. Ruotsissa pakkoavioliitot kriminalisoitiin vuonna 2014. Vuodesta 2019 lähtien ruotsalainen tuomioistuin on voinut mitätöidä ulkomailla solmitun pakkoavioliiton, vaikka puolisoilla ei olisi ollut yhteyttä Ruotsiin avioliiton solmimisen aikaan.

Norja on ollut asiassa vieläkin aloitteellisempi: vuonna 2003 se kriminalisoi maailman ensimmäisenä maana pakkoavioliitot. Tämän jälkeen Norja on uudistanut lainsäädäntöään muun muassa vuonna 2011 Istanbulin sopimuksen mukaiseksi. Se on Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta, joka velvoittaa kriminalisoimaan pakkoavioliitot.

Suomessa Istanbulin sopimus astui voimaan vuonna 2015, mutta pakkoavioliittojen kriminalisointi antaa vielä odottaa itseään.

 

Avioliittoon pakottamisesta voidaan Suomessa nykyisen lainsäädännön mukaan rangaista joko ihmiskauppana, törkeänä ihmiskauppana tai pakottamisena. Ihmiskauppalainsäädäntö soveltuu kuitenkin vain harvoihin tapauksiin, ja perheen sisällä pakottamista voi olla vaikeaa todistaa.

Vaikka kyse ei aina välttämättä ole suoranaisesta pakottamisesta, uhri tietää, ettei vaihtoehtoa todellisuudessa ole.

Pakkoavioliitossa elävä ei välttämättä itsekään ymmärrä olevansa ihmisoikeusloukkauksen uhri. Avioliittoon pakottaminen on kunniaan liittyvää väkivaltaa ja joskus esimerkiksi tapa kontrolloida nuorta, jonka toiminta herättää suvussa pahennusta. Uhrit ovat pääasiallisesti naisia.

»Jos joku perheenjäsen rikkoo rajoja tai ei sopeudu kunniakulttuurin normistoon, ajatellaan, että avioliitto on keino ehkäistä perheen kunnian menettämistä», Latvala sanoo.

Monet pakkoavioliitoista solmitaan ulkomailla: perhe vie Suomessa syntyneen ja eläneen tytön matkalle suvun kotimaahan. Lomamatkan tarkoitus paljastuu, kun nuori pakotetaankin yllättäen naimisiin. Pakkoavioliittoja solmitaan kuitenkin myös Suomessa, Latvala muistuttaa.

»Kotoperäisissäkin uskonnollisissa yhteisöissä tapahtuu avioliittoon pakottamista tai painostamista. Myös alaikäisten avioliittoja esiintyi aina siihen saakka, kunnes ne kiellettiin pari vuotta sitten.»

 

 

Ruotsissa kunniaan liittyvä väkivalta on puhuttanut jo vuosikymmenten ajan. Erityisesti keskustelua herätti Fadime Şahindalin murha vuonna 2002. Isä murhasi tyttärensä vuosia jatkuneen uhkailun ja pahoinpitelyn jälkeen. Vain muutama kuukausi ennen murhaa Şahindal oli puhunut tilanteestaan valtiopäivillä.

»Ruotsissa tilanteet tunnistetaan ja uhrit uskaltavat hakeutua paremmin avun piiriin. Suomessa erityisesti kunniaan liittyvän väkivallan uhreja ei tueta tarpeeksi, ja apu on lähinnä muutaman järjestön varassa. Heillä ei useinkaan ole turvaverkostoja, sillä juuri läheiset ovat niitä, jotka heidän henkeään uhkaavat.»

Latvala kertoo, että Pohjoismaiden keskuudessa yhdeksi turvasatamaksi ovat nousseet Norjan suurlähetystöt. »Norjan suurlähetystöissä muutkin Pohjoismaat ja suomalaiset uhrit ovat saaneet apua. Heillä on osaamista tällaisista asioista.»

Norjan ulkoministeriön viestintäasiantuntija Siri R. Svendsen kertoo, että Norjalla on neljä erityisasiantuntijaa, jotka tarjoavat konsulipalveluita muun muassa pakkoavioliittoihin, silpomiseen, ja sukupuolittuneeseen väkivaltaan liittyen.

Asiantuntijoiden asemapaikat ovat Ammanissa, Ankarassa, Islamabadissa ja Nairobissa. Konsulaattien alueella paikallisesti tapahtuvan työn lisäksi erikoisneuvonantajat auttavat viranomaisia Norjassa.

»Pohjoismaisten suurlähetystöjemme työntekijät ovat olleet yhteydessä erityisasiantuntijoihimme ja pyytäneet apua tällaisissa tapauksissa.»

Svendsenin tiedossa ei ole, että yksittäinen toisen Pohjoismaan asukas olisi saanut asuinmaassaan apua suoraan suurlähetystöstä. Ulkomailla suomalaiset ovat oikeutettuja hakemaan tukea muiden Pohjoismaiden suurlähetystöiltä.

 

Hallitusohjelmaan on kirjattu pakkoavioliittojen purkamisen mahdollistaminen. Prosessi on Latvalan mukaan edennyt hitaasti osin siksi, että oikeusministeriön laatimaa esitysluonnosta kommentointiin paljon. Ihmis­oikeusliiton näkökulmasta luonnoksessa oli monia ongelmia.

Oikeusministeriön luonnoksessa ehdotettiin vaihtoehtoa, jossa pakkoavioliiton purkamisen jälkeen siviilisääty palaisi naimattomaksi, mutta liiton aikana syntyneet oikeusvaikutukset säilyisivät. Tällä estettäisiin uhrille avioliiton purkamisesta koituvaa aineellista ja taloudellista haittaa.

Ajatus naisesta avioliiton varattomana osapuolena on Latvalan mukaan kuitenkin vanhentunut. »Kyseessä voi olla Suomessa asuva nainen, jolla on omaa yritystoimintaa. Jos hänet pakotetaan naimisiin muualla asuvan miehen kanssa, vaihtoehto voi tulla kalliiksi uhrille.»

Alkuperäisessä luonnoksessa esitettiin myös, että aviomiehen isyysstatus parin lapsiin säilyisi avioliiton purkamisesta huolimatta. Tällainen yhteys liiton toiseen osapuoleen mahdollistaisi kuitenkin vainon, väkivallan ja tiedon entisen kumppanin asuinpaikasta vielä avioliiton päätyttyä.

Latvala toivoo, että lainsäädännössä avioliiton käsite voitaisiin ymmärtää nykyistä laajemmin. Suuri osa pakkoavioliitoista on solmittu yhteisön kulttuurisin tai uskonnollisin menoin. Niihin pakkoavioliiton purkamista varten valmisteltava lainsäädäntö ei ulotu.

»Hyvin tärkeänä pidämme myös sitä, että avioliittoon pakottaminen säädetään rangaistavaksi. Se tulee ulottaa kaikkiin avioliittoihin, ei vain Suomessa tunnustettuihin virallisiin avioliittoihin.»

Lue lisää ihmisoikeuksista ja Suomen pyrkimyksistä profiloitua niiden puolustajana Ulkopolitiikka-lehden 3/2021 teeman avausjutusta.