Skip to main content

Katri Makkonen: Edes jääkaappia avatessa Afganistan ei unohdu

Kolumnin kirjoittaminen osuu samalle viikolle kuin Talibanin paluu valtaan Afganistanissa. Suora lähetys todistaa Yhdysvaltojen ja koko läntisen maailman epäonnistumista.

On mahdotonta ajatella mitään muuta.

Mietin hukkaan valuneita vuosikymmeniä ja miljardeja, suurvaltapolitiikan järjettömyyttä. Mietin Afganistanin tyttöjä. Mietin Petri Immosta ja Jukka Kansosta, kahta sinkkiarkussa kotiin palannutta suomalaista rauhanturvaajaa.

Edes jääkaappia avatessa ei maan kohtalo pääse unohtumaan. Sen ovesta minua tuijottaa ikoniseksi muuttunut läpitunkeva katse, valokuva vihreäsilmäisestä, hymyttömästä afgaanitytöstä vuosikymmenten takaa.

Valokuvaaja Steve McCurryn pakistanilaisella pakolaisleirillä ottama kuva julkaistiin alun perin National Geographicin kannessa kesäkuussa 1985. Kuvatekstinä luki: »Ahdistuneet silmät kertovat afgaanipakolaisen peloista.» Lehti kertoi, että tyttö oli paossa sisarustensa kanssa, koska vanhemmat olivat kuolleet Neuvostoliiton pommituksessa. Sota oli siihen mennessä kestänyt kuusi vuotta.

Hänen elämänsä oli yksi pienenpieni lastu maailmanpolitiikan virrassa.

 

Vuonna 2002, 17 vuotta myöhemmin, National Geographic onnistui jäljittämään tuntemattomaksi jääneen tytön. New Yorkin kaksoistornit tuhonneesta ja tuhansia uhreja vaatineesta terrori-iskusta oli kulunut vuosi. Siitä päivästä alkanut maailmanpolitiikan vyöry oli johtanut talibanien syöksemiseen vallasta. Yhdysvallat, presidentti George W. Bushin suulla, puhui jo Afganistanin jälleenrakentamisesta. Samana vuonna Suomi lähetti maahan ensimmäiset rauhanturvaajansa.

Valokuvan työstä oli kasvanut neljän lapsen lukutaidoton äiti, joka asui Tora Boran vuoristossa. Yksi lapsista oli kuollut jo pienenä. Naimisiin hän arvioi menneensä 13-vuotiaana ja kertoi, ettei ollut koko elämässään tuntenut oloaan turvalliseksi. Talibanien hallintoa hän piti parempana kuin maan sen hetkistä tilaa, sillä ääri-islamistien aikana oli sentään ollut rauhaa ja järjestystä. Burkaa hän kuvaili kauniiksi asuksi.

Naisen nimeksi selvisi Sharbat Gula.

Nimi löytyy saman julkaisun sivuilta uudestaan vielä joulukuussa 2017. Taistelut maassa jatkuivat. Yhdysvaltain presidentiksi oli Bushin ja Barack Obaman jälkeen vaihtunut Donald Trump. Terroristijärjestö Isis oli ohittanut al-Qaidan suurimpana ääri-islamistisena huolena.

Suurvaltapolitiikan virta ei liene heikentymässä. Seuraavaksi on ehkä Kiinan vuoro yrittää sitä hallita.

Myös Sharbat Gulan elämä oli muuttunut. Aviomies oli kuollut ja vuoristo vaihtunut pääkaupunki Kabuliin. Maailmankuulu valokuva oli tehnyt hänestä tärkeän PR-hahmon Afganistanin valtaapitävien silmissä, ja siksi hallitus oli antanut hänelle oman asunnon. Tyttäret olivat vihdoin päässeet kouluun. Sen oli luvannut itse maan presidentti Ashraf Ghani ojentaessaan Gulalle uuden kodin avaimet.

Kodin ja koulutuksen Sharbat Gulan perheelle tarjonnut maan johtaja on nykyään maanpaossa ja entinen presidentti. Presidentinlinnan avaimet ovat taas talibanien hallussa. Sharbat Gulan, muiden afgaaninaisten ja koko kansan kohtaloa islamistien vallan alla emme vielä tunne.

Suurvaltapolitiikan virta ei liene heikentymässä. Seuraavaksi on ehkä Kiinan vuoro yrittää sitä hallita.

Kaiken minkä tiedän Sharbat Gulasta, suunnilleen ikäisestäni naisesta, olen lukenut National Geographicista. Samasta lehdestä luin myös artikkelin »Parhaat ja pahimmat maat olla nainen». Vuoden 2019 listalla Suomi on pronssisijalla, hienossa seurassa heti Norjan ja Sveitsin jälkeen.

Olemme hoitaneet asiamme hyvin.

Sharbat Gulan kotimaan löytämiseksi on 167 maan listaa vieritettävä pohjalle asti. Siellä maa on, toiseksi viimeisenä, Syyrian ja Jemenin kurjassa kainalossa. Surullinen sijoitus saa vielä kerran kysymään, mikä järki on menneiden kahdenkymmenen vuoden ponnistuksessa ollut.

 

Etsin vielä uudempaa tietoa tuosta jo pitkälle keski-ikään kasvaneesta vihreäsilmäisestä tytöstä. Päädyn tunnetun huutokauppakamarin, Sotheby’sin sivuille.

Viimeisen yhdeksän vuoden aikana on valokuvaaja McCurry laittanut vedoksia kuuluisasta kuvastaan myyntiin ainakin 13 kertaa. Tuorein kauppa on viime vuoden lokakuulta. Tuolloin ahdistuneiden silmien hinta nousi 16 000 euroon.

Jääkaappini ovesta minua katsoo myös toinen tyttö. Hänellä on nauravat ruskeat silmät ja hymyilevä suu. Hän on kuusivuotias. Kuvassa hänellä on päällään punainen Pupu Tupuna -yöpuku, koska sen hän halusi laittaa. Hän opettelee kirjoittamaan ja lukemaan, hän pyöräilee ja hän on innostunut jalkapallosta.

Hän on kuullut jo Talibanista ja hän tietää, että Suomi on ollut sodassa.

Hän on minun tyttäreni, hänellä on oma tahto ja hän on vapaa.

Kirjoittaja on konsulttiyhtiö Milttonin varatoimitusjohtaja.