Siirry sisältöön

Espanja sai tarpeekseen

Työpaikkojen luominen – mikään muu ei käytännössä pelasta Espanjaa talouskriisistä, vaikka EU lopulta kek­sisikin keinot euroalueen kriisin ratkaisemiseksi.

Taantuma nosti Espanjan työttömyysluvut nopeasti huimiin lukemiin. Yleinen työttömyys Espanjassa on jo liki 22 prosenttia. Sitäkin huolestuttavampi on alle 35-vuotiaiden työt­tömyys, joka on koko maassa 46 prosenttia. Näin korkeat luvut ovat kestämättömiä paitsi hyvinvointivaltion ylläpitämiseen tarvittavien verotulojen myös itse järjestelmän legitimiteetin kannalta.

Nopeasti levinnyt Indignados-protestiliike (suomeksi ”Suut­tuneet”) ammentaa voimansa tyytymättömien ja pettyneiden nuorten joukosta. Toistaiseksi liike on onnistunut pysymään rauhanomaisena, mutta kuinka kauan ihmisten kärsivällisyys riittää, jos edessä on vain tiukempaa vyönkiristystä ilman toivoa työpaikoista?

Hallituksen keinot työpaikkojen luomiseksi kuvastavat perin­teisiä liberalistisia arvoja. Yksityissektorin ja sijoittajien toimin­taa ja kustannuksia on tarkoitus helpottaa, minkä odotetaan käynnistävän talouden rattaat uudelleen. Hallitus kaavailee pääomaveron keventämistä ja työehtosopimusten vapauttamis­ta. Julkista sektoria on määrä kutistaa purkamalla paikallis- ja itsehallintoalueiden päällekkäisyyksiä. Myös terveydenhuolto-ja opetussektoreilla pelätään leikkauksia.

Koska Espanjan pankit ovat vakavissa maksukyvyttömyys­ongelmissa, on todennäköistä, ettei yksityinen sektori lähde nopeaan kasvuun ilman pankkijärjestelmän pelastamista ja ulkomaisten sijoittajien paluuta. Vaikka pankit onnistuttaisiin pelastamaan, jäljelle jää kysymys siitä, mitä yksityinen sektori keksii rakennusbisneksen tilalle. Rakentaminen nosti Espanjan talouden 1990-luvulla valtavaan kasvuun.

Joka tapauksessa hallituksen on saatava nopeasti aikaan selvä käännös parempaan. Ihmisten pettymys aikaisempaan sosialistihallitukseen johtui pitkälti taantuman tuomasta tyy­tymättömyydestä. Jos kriisi pitkittyy hallituksen vaihdoksesta huolimatta, edessä on koko järjestelmää ravisteleva legitimi­teettikriisi.

Jo tällä hetkellä kansalaisista 73 prosenttia kannattaa Indignados-liikkeen toistaiseksi epämääräisiä vaatimuksia suoran demokratian lisäämisestä ja politiikan vapauttamisesta globaalin talousjärjestelmän ohjaksista. Liikettä on kritisoitu siitä, ettei se ole saavuttanut konkreettisia voittoja.

Viime kevään kunnallisvaaleissa protestiliike ei vaikuttanut äänestyskäyttäytymiseen, eikä niin käynyt marraskuisissa par­lamenttivaaleissakaan. Kaikesta huolimatta protestiliikkeen kriittinen viesti on jo levinnyt yli maan rajojen, ja protestoijien määrä jatkaa kasvuaan.

Vaikka liike on vielä naiivisti kieltäytynyt entistä koor­dinoidummasta ja paremmin johdetusta toiminnasta, sen sisälle on syntynyt uusia, määrätietoisempia ryhmiä. Niille ei riitä iskulauseiden maalaaminen lakanoille, telttaileminen kaupunkien keskustoissa eikä loputtomien kokouksien pitä­minen, vaan uudet liikkeet pyrkivät suoraan ratkaisemaan ongelmia.

Esimerkiksi häätöjä vastustava liike haluaa estää ulosottoja, joissa ihmiset jäävät heitteille. Liike auttaa häädettyjä myös tilapäismajoituksen järjestämisessä.

Jos Espanjan ongelmat pitkittyvät, vaarana on, että raken­tavasti toimivien ryhmien rinnalle syntyy liikehdintää, jossa turhautuminen kanavoituu tuhoisalla tavalla. Espanja voisi ajautua Kreikan kaltaisiin levottomuuksiin tai maahan voisi nousta uusia ääriliikkeitä.

Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että Espanjan uusi hallitus laittaa korttinsa vanhojen keinojen varaan välittämättä pro­testiliikkeen muutosvaatimuksista. Jos talouden elvyttäminen onnis­tuu puhaltamalla tuulta yksityisel­le sektorille ja luomalla siten uusia työpaikkoja, protestien liikevoima vähenee.

 

Kirjoittaja on tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.