Skip to main content

Jussi Hanhimäki: Obaman jatkoaika

Gridlock, poliittinen umpikuja, uhkaa Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman toista kautta.

Vuoden 2012 vaalit olivat esimerkki siitä, miten kahtiajakautunut Yhdysvallat on. Presidentin virka ja senaatti säilyivät demokraattien käsissä, mutta republikaa­neilla on selvä enemmistö edustajainhuoneessa.

Republikaanit pystyvät jarruttamaan lähes kaikkia Val­koisen talon lakialoitteita melkein loputtomiin – tai ainakin vuoden2014 vaaleihin asti, jolloin kolmasosa senaatin paikois­ta ja kaikki edustajainhuoneen paikat ovat seuraavan kerran jaossa.

USA:n poliittista kahtiajakoa vaikeuttaa vielä se, että mo­lempien pääpuolueiden äärilaidat olivat kuluneen vuoden ai­kana erityisen äänekkäitä. Obama leimattiin republikaanien vaalikampanjoissa epäamerikkalaiseksi sosialistiksi, ja monet demokraatit näkivät Mitt Romneyssa köyhistä piittaamatto­man uuden ajan rosvoparonin.

Siksi Yhdysvaltain tämänhetkinen ilmapiiri ei herätä suuria toiveita puolueiden yhteistyöstä. Aiheita poliittisten kompro­missien etsimiseen kuitenkin riittää.

Edessä velkaleikkuri

Obaman ensimmäinen suuri haaste on niin sanottu fiscal cliff. Sillä viitataan sadan miljardin dollarin arvoisiin valtion me­nojen leikkauksiin ja veronkorotuksiin, jotka astuvat voimaan automaattisesti kertarysäyksellä ensi vuoden alussa, jos uutta lainsäädäntöä ei saada aikaan tämän vuoden loppuun mennessä.

Tällä olisi suuri vaikutus Yhdysvaltain kasvukykyyn. Jo pelkkä ansiotuloverojen nousu ja työttömyyskorvausjakson lyhentäminen puolittaisivat nykyisen bruttokansantuotteen kasvun yhteen prosenttiin. Yhdysvaltain valtionlainojen luot­toluokitus laskisi vääjäämättä.

Onko republikaanien ja demokraattien välinen poliittinen kompromissi mahdollinen, vai ajautuuko Yhdysvallat heti Oba­man toisen kauden alussa uuteen talouskriisiin?

Mitään pitkän aikavälin rakenteellisia muutoksia on nyt turha odottaa. Todennäköisintä on, että leikkaukset ja veron­korotukset jaksotetaan ja ongelman ratkaisua pitkitetään. Jatkuva epävarmuus Yhdysvaltain talouden kasvukyvystä ja velkaantumisesta jatkuu.

Maahanmuuttajat ratkaisevat

Obama on luvannut helpottaa Yhdysvalloissa laittomasti asu­vien siirtolaisten mahdollisuuksia kansalaisuuden saamiseen. Laittomia siirtolaisia arvioidaan olevan Yhdysvalloissa vä­hintään 11–12 miljoonaa; suurin osa heistä on tullut maahan Meksikosta ja asunut maassa vuosikausia.

Maahanmuutto on ollut lainsäätäjien haarukassa yli vuo­sikymmenen, vähintään siitä asti, kun kongressissa esiteltiin vuonna 2001 paperittomia siirtolaisia koskeva lakipaketti eli niin sanottu Dream Act. George W. Bush ajoi muun muassa paperittomien maahanmuuton porrastettua laillistamista ja vii­sumijärjestelmän remonttia vuonna 2007, mutta aloite kaatui. Obaman ensimmäisellä kaudella republikaanien ja demokraat­tien yhteistyökyvyttömyys torppasi asian jälleen kerran.

Maahanmuuttolakien uudistaminen ei kuitenkaan enää ole poliittisesti mahdotonta. Valtaosa maahanmuuttajista on latinoita. Heidän osuutensa Yhdysvaltain väestöstä on jo yli kymmenen prosenttia, ja määrä kasvaa. Kuukausi sitten Oba­ma sai heidän äänistään yli kaksi kolmasosaa, mikä oli vaalien ratkaisun kannalta merkittävä tekijä ennen kaikkea sellaisissa vaa’ankieliosavaltioissa kuin Florida.

Väestörakenteen muutokset ovat tuottaneet uuden poliit­tisen realiteetin, josta tähän asti ovat hyötyneet demokraatit. Yhtälö on seuraava: jos republikaanit haluavat vallata Val­koisen talon vuonna 2016, heidän on vedottava Yhdysvaltain kasvavaan latinoväestöön. Maahanmuuttolakien uudistuksen jarruttaminen vaikuttaa tähän kielteisesti.

Maahanmuuttokysymyksessä Obamalla onkin mahdolli­suus tehdä historiaa toisella presidenttikaudellaan, mikäli myös rebublikaanit ovat valmiit tunnustamaan, että heidän poliitti­nen tulevaisuutensa riippuu paljolti latinoväestön ja muiden etnisten vähemmistöjen äänistä.

Ulkopolitiikka ei ollut paljon esillä vaalikampanjan aika­na. Haasteita kuitenkin riittää. Mitä tehdä esimerkiksi Iranin ydinohjelman pysäyttämiseksi? Taloudelliset pakotteet eivät ole tuottaneet tulosta, ja Israel arvioi, että Iran pystyy rakentamaan ydinpommin mahdollisesti ensi vuoden puolella.

Umpikujaa Iranin suhteen mutkistavat myös Syyrian ve­rinen sisällissota, Yhdysvaltain ja Naton vetäytyminen Afga­nistanista vuoden 2014 loppuun mennessä sekä Yhdysvaltain ja Pakistanin suhteiden tulehtuminen. Obaman on onnistunut vetää joukot pois Irakista aikataulun mukaan. Niin sanottu laa­jempi Lähi-itä, Greater Middle East, on edelleen Yhdysvaltain presidentin pahin ulkopoliittinen päänsärky.

Kiinan taloudellinen nousu on viime vuosina hiukan hi­dastunut, mutta Yhdysvaltain turvallisuuspolitiikan painopiste on silti siirtynyt entistä enemmän Aasiaan. Samalla Kiinan ja Yhdysvaltain näkemyserot esimerkiksi Iranin ja Syyrian suhteen ovat kärjistyneet.

Lisäksi kaksi muuta Yhdysvalloille huolestuttavaa tekijää luovat varjonsa Obaman toisen presidenttikauden ulkopolitii­kan ylle: Venäjä ei ehkä ole Yhdysvaltain merkittävin geopoliit­tinen uhka, kuten Mitt Romney asian ilmaisi, mutta Moskovan vaikutus maailmalla on nousussa. Samanaikaisesti Yhdysvaltain lähimmät liittolaiset Japani ja eurooppalaiset maat ovat kroo­nisen talouskriisin kourissa.

Ratkaisemattomia kriisejä siis riittää, liittolaisilla menee huonosti ja uhkakuvia on helppo rakentaa. Neljän vuoden jatkoajasta voi tulla tukala Barack Obamalle ja hänen uudelle ulkoministerilleen.

Kaiken taustalla piilevät viime vuosina yhä useampien ky­symät kysymykset: Onko Yhdysvallat menettämässä asemansa maailman johtavana suurvaltana? Onko amerikkalainen vuosi­sata – The American Century – kohta historiaa, ja kirjoittavatko tulevaisuuden historiantutkijat Obaman presidenttikaudesta ajanjaksona, jolloin Yhdysvalloista tuli ”tavallinen” maa, yksi monen muun joukossa?

Suurin huomio sisäpolitiikkaan

Ajatus on joko houkutteleva tai pelottava, näkökulman mu­kaan. Taloudelliset ja sisäpoliittiset vaikeudet vievät lähivuosina todennäköisesti suurimman osan presidentin huomiosta. Ulkopolitiikasta voi helposti tulla pelkkää reaktioiden sumaa, kun Yhdysvaltain rakenteellinen asema maailmanpolitiikassa väis­tämättä heikkenee.

Mutta ennen kuin aletaan puhua Yhdysvaltain merkityk­sen vähenemisestä, on hyvä pitää mielessä pari historiallista totuutta. Ensinnäkin: Yhdysvallat on ollut suhteellisesti, ennen kaikkea taloudellisesti, laskussa aina toisen maailmansodan päivistä alkaen. Toiseksi: Haastajat ovat tulleet ja menneet.

1970-luvulta lähtien on povattu joko Neuvostoliiton, Ja­panin, EU:n tai Kiinan ohittavan Yhdysvallat maailman suur­valtojen vertailussa.

Obaman jatkokausi ei ala erityisen lupaavissa oloissa. Suu­rista haasteista huolimatta Yhdys­vallat lienee vuonna 2016 edelleen maailman johtava suurvalta.

 

Kirjoittaja on kansainvälisen histo­rian professori Graduate Institute of International and Development Studies -yliopistossa Sveitsissä.