Romanivastaisuus valtasi Ranskan

Ranska kulkee romanikohusta toiseen.

Lokakuun lopulla viran­omaiset karkottivat 15-vuo­tiaan romanitytön Leonarda Dibranin takaisin Kosovoon kesken hänen kou­luretkensä. Viranomaistoimintaa arvos­teltiin laajasti, minkä jälkeen presidentti François Hollande totesi, että Dibrani voisi palata Ranskaan jatkamaan opin­tojaan – tosin ilman perhettään.

Tapaus on jatkoa jo tavaksi muodos­tuneille Ranskan ulkomaalaistaustaisten romanien karkotuksille. Vuonna 2010 tuolloinen presidentti Nicolas Sarkozy herätti kansainvälistä huomiota hajot­tamalla romanileirejä ja lennättämällä niiden asukkaita takaisin kotimaihinsa. Vuonna 2009 viranomaiset karkottivat maasta noin 10 000 romania.

”Luulimme, ettei nykyisen kaltaista vihapuhetta voitaisi enää kuulla Rans­kassa”, kertoo Paul Morin, Eurooppa­laisen rasisminvastaisen liikkeen johtaja. ”Hollanden aikana mikään ei ole kuiten­kaan muuttunut.”

Noin 350 000 romanin arvioidaan asuvan pysyvästi Ranskassa. Tämän vähemmistön lisäksi maassa oleskelee suunnilleen 20 000 pääosin Romaniasta ja Bulgariasta kotoisin olevaa romania. EU-säädösten mukaisesti Ranskan laki takaa heille kolmen kuukauden oleskeluluvan, minkä jälkeen laillista oleskelua voi pi­dentää vain työ- tai asuinpaikkaa vastaan.

Nämä ulkomaiset romanit Ranskan sisäministeri Manuel Valls haluaisi kar­kottaa maasta. Ministerin syyskuussa BBC:lle antaman lausunnon mukaan ”vain harva romani voisi koskaan so­peutua ranskalaiseen yhteiskuntaan”.

Tutkimuskeskus BVA:n äskettäin julkaiseman tutkimuksen mukaan jo­pa 77 prosenttia ranskalaisista haluaisi sisäministeri Vallsin tapaan karkottaa ulkomaiset romanit. Vielä useampi, 93 prosenttia, uskoo romanien sopeutuneen Ranskaan huonosti.

Ylpeydellä ennakkoluuloja vastaan

Kovenevat asenteet huolettavat myös Ranskan omaa romanivähemmistöä, vaikka sen jäsenet eivät välttämättä edes kuulu samoihin kulttuurisiin alaryhmiin kuin nyt karkotusuhan alaiset romanit.

”Emme puhu samaa kieltä, mutta meillä on yhteinen henki”, väittää Patrick Patrac, joka kertoo kuuluvansa gitaneihin eli yhteen Ranskan romanien alaryhmään.

Patrac juhli tuttaviensa kanssa Pariisin Place de la Bastille -aukiolla lokakuussa kolmatta kertaa vietettyä Roma Pride -tapahtumaa. Samankaltaisia tapahtumia vietettiin viidessätoista Euroopan maassa. Pariisissa osallistujamäärä jäi noin sataan.

Tarvetta vastaavanlaisille tempauksille olisi kuitenkin koko maanosassa. Euroopan neuvoston mukaan romanien kohtaamaa rasismia voidaan jo nimittää omaksi rasismin alalajikseen, romanivastaisuudeksi (engl. anti-gypsyism).

”Romaneihin kohdistuu tällä hetkellä enemmän vihapuhetta ja syrjintää kuin mihinkään muuhun ryhmään Euroopassa”, kertoo sähköpostitse Eleni Tsetsekou Euroopan neuvoston romani- ja muuttoliikeosastolta.

”Joskus heihin kohdistuva rasismi muistuttaa jopa antisemitismiä.”

Romaneja arvioidaan olevan Euroopassa 10–12 miljoonaa, mikä tekee heistä maanosan suurimman etnisen vähemmistön. EU:n alueella romaneita asuu noin kuusi miljoonaa – siis enemmän kuin Suomen kansalaisia yhteensä.

Jos he olisivat tienneet, keitä olemme, olisiko hän saanut kaiken tarvittavan hoidon ajoissa?

Talouskriisi lisäsi jännitteitä

Pitkäaikaisista ongelmista huolimatta Euroopan unioni on puuttunut romanien syrjintään ja syrjäytymiseen vasta äskettäin.

Vuonna 2011 EU-komissio päätti, että jäsenmaiden tulisi saman vuoden loppuun mennessä laatia strategiansa romaneiden integroimiseksi. Tarkoituksena oli parantaa romaneiden koulunkäynti-, sairaanhoito-, asumis- ja työllistymismahdollisuuksia.

Komission tämänvuotisen raportin mukaan kehitys on kuitenkin ollut vähäistä. Valtaosa jäsenmaista ei esimerkiksi ole sijoittanut tarpeeksi varoja suositusten toteuttamiseen.

Samaan aikaan talouskriisi on kasvattanut romaneiden ja valtaväestön välisiä jännitteitä, sanoo Euroopan komission varapresidentin, oikeus-, perusoikeuksien ja kansalaisuusasioiden komissaarin Viviane Redingin tiedottaja Mina Andrejeva.

”Kriisi on koetellut erityisesti Euroopan köyhimpiä, joista iso osa on romaneja. Köyhyys on yksi syy heidän syrjimiseensä kulttuurin ja etnisen taustan lisäksi”, Andrejeva kertoo sähköpostihaastattelussa.

”Vapaa liikkuminen ja oleskelu unionin alueella ovat kuitenkin EU-kansalaisen perustavanlaatuisia oikeuksia. Ne on taattu myös EU-laissa.”

Unionikansalaisten maasta karkottaminen on mahdollista vain tarkasti rajatuissa tapauksissa, ja silloinkin vasta karkotettavan henkilökohtaisen arvioinnin jälkeen.

Toisaalta esimerkiksi Ranska omaksui vapaan liikkumisen takaavan EU-direktiivin osaksi kansallista lainsäädäntöään vasta vuonna 2011. Sen jälkeen myös Ranskan on täytynyt noudattaa säädöksiä, jotka pyrkivät suojelemaan EU-kansalaisia karkotustapauksissa.

”Mekin olemme ranskalaisia”

Kaiken kielteisen julkisuuden keskellä Pariisin Roma Pride -tapahtuman osallistujat vakuuttavat, että romanit saavat yhteiskunnassa aikaan muutakin kuin ongelmia.

”Me työskentelemme ja opiskelemme niin kuin kaikki muutkin”, Patrac sanoo. ”Mekin olemme ranskalaisia.”

Osa romaneista syyttää yhteiskuntaa, joka vaikeuttaa jopa Ranskassa pysyvästi asuvien vähemmistön jäsenten sopeutumista. Monilla Euroopan mailla on pitkä perinne romanien syrjimisessä, sanoo professori Marcel Courthiade, joka opettaa romanikieltä ja -kulttuuria kansallisessa itämaisten kielten ja kulttuurien keskuksessa Pariisissa.

Vaikka Courthiade ei ole koskaan hävennyt romanitaustaansa, hän on välillä kokenut viisaammaksi salata sukujuurensa. Esimerkiksi professori kertoo, miten hänen vakavasti sairasta poikaansa hoitanut lääkäri eräänä päivänä alkoi valittaa romanien käyttäytymisestä sairaalassa. Courthiade ei koskaan kertonut lääkärille perheen alkuperästä.

Jonkin ajan kuluttua poika kuoli.

”Onneksi en kertonut. Muuten olisin elänyt loppuelämäni pohtien, kuoliko poikani rasismin takia. Jos he olisivat tienneet, keitä olemme, olisiko hän saanut kaiken tarvittavan hoidon ajoissa?”

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja maisteriopiskelija Sciences Po -yliopistossa.