Skip to main content

Sopisivatko Naton ydinaseet Suomelle?

Naton turvatakuut perustuvat tavan omaisen asevoiman lisäksi ydinasepelotteeseen. Se on ristiriidassa Suomen kantojen kanssa.

Ukrainan kriisin aikana Suomessa vilkastunut Nato-keskustelu on edelleen varsin yksipuolista. Kannattajien mukaan jäsenyys toisi turvaa, sitoisi maamme tiukemmin länsimaisten demo­kratioiden yhteisöön ja lisäisi sananvaltaamme kriisinhallintaoperaatioissa, joissa Suomi on muutenkin mukana.

Vastustajat tyytyvät yleensä toteamaan, ettei jäsenyys ole ajankohtainen ja Suomen puolustuskyky on riittävä, ainakin lisäinvestointien jälkeen.

Kansan Nato-vastaisuus puolestaan näyttäytyy tunne­peräisenä reaktiona, joka heijastelee kylmän sodan sanelemaan puolueettomuuslinjaan liitettyjä arvoja.

Naton turvatakuut ovat monelle tärkein jäsenyyttä puoltava argumentti. Harvoin kuitenkaan tuodaan esiin, että takuut perustuvat tavan­omaisen asevoiman lisäksi ydinasepelotteeseen sekä yhä kehitteillä olevaan, kiistanalaiseen ohjuspuolustusjärjestelmään. Koska jäsenyyden ehtona on liittouman sotilaallisen strategian hyväksyminen, myös nämä teemat tulisi ottaa mukaan nykykeskusteluun.

Suomella on tähän mennessä ollut selvä kanta ydinaseisiin. Suomi tuli jo Kekkosen aikaan tunnetuksi pyrkimyksistään perustaa Pohjoismaihin ydinaseeton vyöhyke. Hankkeen tiellä oli etenkin se, että Tanska ja Norja olivat Naton jäseninä sitoutuneet sallimaan amerikkalaiset ydinaseet alueellaan, jos kriisi syttyisi.

Viime vuosikymmeninä suomalaisdiplomaatit ovat ydinaseettoman maailman puolesta puhuessaan vaatineet erityisesti taktisten ydinaseiden rajoittamista. Taktisia ydinaseita arvioidaan olevan Euroopassa 200 ja Venäjällä 2 000. Ne erotetaan strategisista ydinaseista lyhyemmän kantomatkansa ja pienemmän kokonsa perusteella. Niiden tuhovoima voi kuitenkin olla moninkertaisesti Hiroshiman ja Nagasakin pommeja suurempi.

Pelko suomettumisen leimasta ei saa olla esteenä laajalle näkemykselle kansainvälisestä turvallisuudesta.

Suomen perinteiset ydinaseriisuntaa korostavat arvot ovat ristiriidassa Nato-jäsenyyden kanssa.Suomen perinteiset ydinaseriisuntaa korostavat arvot ovat ristiriidassa Nato-jäsenyyden kanssa. Vaikka Nato on viime vuosina lisännyt strategiadokumentteihinsa maininnan pyrkimyksestä ydinaseettomaan maailmaan, se on samalla todennut pysyvänsä ydinaseliittoumana niin kauan kuin maailmassa on ydinaseita.

Todellisuudessa nämä kaksi pyrkimystä ovat keskenäänsovittamattomassa ristiriidassa. Ydinaseriisunnassa etenemisen katsotaan vähentävän Naton pelotteen ja siten myös turvatakuiden uskottavuutta.

Ydinaseriisuntaan sitoutumisen heikkous näkyy erityisesti, kun tarkastellaan Naton taktisia ydinaseita. Vaikka Eurooppaan sijoitetut amerikkalaiset aseet menettivät strategisen merkityksensä Varsovan liiton kaaduttua, osa Nato-maista ei eri syistä halua luopua niistä. Liittouman sisäinen paine saattaa lähivuosina johtaa jopa näiden vanhenevien aseiden kalliiseen modernisointiin. Tämä lisäisi entisestään lännen ja Venäjän välisiä jännitteitä ja tekisi aseriisuntayhteistyöstä aiempaa epätodennäköisempää.

Suurimmat aseriisunnan esteet lännen ja Venäjän suhteissa ovat kuitenkin vanhempaa perua. Venäjä on nähnyt Naton laajenemisen 1990-luvulta lähtien yrityksenä laajentaa lännen vaikutuspiiriä Venäjän oman turvallisuuden ja arvovallan kustannuksella. Venäjän epävarmuutta on lisännyt Yhdysvaltain tavanomaisten asevoimien uudistaminen, jonka vuoksi Venäjän sotilaallinen kyky on suhteellisesti heikentynyt.

Tämä on ajanut itänaapurin tasapainottamaan voimasuhteita panostamalla aiempaa enemmän oman ydinasepelotteensa ylläpitämiseen. Samalla Venäjä on sijoittanut sellaisten korkean teknologian aseiden kehittämiseen, jotka ovat Yhdysvaltain sotavoiman perustana.

Venäjän ydinasepolitiikkaan on vaikuttanut myös Yhdysvaltain ja Naton yhdessä rakentama ohjuspuolustusjärjestelmä, jonka Venäjä näkee uhkana omalle ydinasepelotteelleen. Vastauksena ohjuspuolustusjärjestelmään maa on kehittämässä uuden sukupolven strategisia ydinaseita, jotka pystyvät läpäisemään ohjuspuolustuskilven.

Pelko suomettumisen leimasta ei saa olla esteenä laajalle näkemykselle kansainvälisestä turvallisuudesta. Tulevan kehityksen ennakointiin kuuluu olennaisesti myös Venäjän uhkakuvien huomioon ottaminen ja sen ymmärtäminen, että länsimaat ovat osaltaan vastuussa nykyisistä jännitteistä ja niiden negatiivisista vaikutuksista ydinaseriisuntaan.

Suomi voi edistää niin omaa kuin kansainvälistäkin turvallisuutta parhaiten liittoutumattomana maana. Näin Suomi osaltaan jarruttaisi konfliktia ruokkivien tekijöiden kasaantumista Euroopassa. Lisäksi Suomi voisi vastakin ajaa ydinaseettoman maailman tavoitetta tehokkaammin kuin asevarustelun ja aseriisunnan vaatimusten ristipaineessa kamppailevat Nato-kumppaninsa.

 

Kirjoittaja työskentelee vierailevana tutkijana Vienna Center for Disarmament and Non-Proliferation -tutkimusinstituutissa.