Emme tule viettämään päivääkään vankilassa», totesi Kolumbian Farc-sissiarmeijan johtaja Rodrigo Echeverri, kun sissit ja Kolumbian hallitus aloittivat rauhanneuvottelut Kuubassa vuonna 2012.
Tämän vuoden syyskuussa hallitus ja marxilais-leniniläinen 8 000 sotilaan Farc solmivat alustavan rauhansopimuksen. Lopullinen sopimus on määrä allekirjoittaa ensi maaliskuussa, mutta jo nyt saavutettu sopu on tuonut Kolumbian lähemmäksi rauhaa kuin koskaan aiemmin. Kolumbian sisällissota ehti jatkua 51 vuotta, vaatia 220 000 uhria ja ajaa viisi miljoonaa ihmistä kodeistaan.
Vielä elokuussa sovun löytyminen vaikutti epätodennäköiseltä, sillä sissit vaativat itselleen täydellistä armahdusta. Se oli lähes mahdoton ehto Kolumbian presidentille Juan Manuel Santosille.
Yli 80 prosenttia kolumbialaisista kannattaa vankeusrangaistuksia Farc-johtajille. Vuosia jatkuneet kidnappaukset, ihmisten pakkosiirrot ja lapsisotilaiden värväys ovat kiristäneet kolumbialaisten asenteita sissejä kohtaan, ja myönnytysten vastustajat ovat ryhmittyneet Kolumbian entisen presidentin Alvaro Uriben taakse.
Uriben isä menehtyi Farc-sissien kaappauksessa, ja entinen presidentti on itse ollut sissien salamurhajuonen kohteena. Uribe on arvostellut presidentti Santosin neuvotteluotetta ja julkisesti kannattanut aseellisten toimien jatkamista.
Farc-sissien rikosoikeudellinen vastuu oli neuvottelujen kynnyskysymys. Neuvotteluihin turhautuneet Farc-sissit rikkoivat julistamansa tulitauon viime huhtikuussa, kun osapuolet olivat ajautuneet umpikujaan. Sissien yllätyshyökkäyksessä eteläisessä Caucan provinssissa menehtyi 11 Kolumbian armeijan sotilasta, mikä johti hallituksen vastaiskuihin ja sissien kostotoimiin.
Osapuolet kuitenkin palasivat neuvottelupöytään, ja syyskuun 23. päivänä syntynyt alustava rauhansopimus on läpimurto. Siinä Kolumbian hallitus ja Farc-sissit löysivät kompromissin vankeusrangaistuksista.
Rauhansopimuksen myönnytyksiin kuuluu, että Kolumbian hallitus armahtaa »poliittisiin rikoksiin» syyllistyneet Farc-sissit, kun taas syytteet ihmisoikeus- ja sotarikoksista käsitellään erikseen perustettavassa erityistuomioistuimessa.
Poliittisia rikoksia ei toistaiseksi ole määritelty tarkasti. Ihmisoikeus- ja sotarikoksiin syyllistyneillä on mahdollisuus viiden vuoden kotiarestiin ja yhdyskuntapalveluun, jos he tunnustavat rikoksensa. Tunnustamatta jättäminen voi johtaa 20 vuoden yhdyskuntapalveluun.
Monet kolumbialaiset ovat jo ilmaisseet pettymyksensä sopimuksen ehtoihin. Sopimuksen vastustajien mukaan on ongelmallista, että edes vakavimpiin ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneet Farc-johtajat eivät joudu todelliseen rikosoikeudelliseen vastuuseen, jos he selviävät ilman vankilarangaistusta. Myös ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on todennut rangaistusten olevan epäoikeudenmukaisia sodan uhreja kohtaan.
Toisaalta Kolumbian rauhanprosessi on saanut myös kiitosta esimerkiksi kansainväliseltä rikostuomioistuimelta (ICC). ICC kiitti sopimusta siitä, että Kolumbian hallitus ei hyväksynyt Farc-sissien vaatimusta täydellisestä armahduksesta vaan sopimuksen tavoitteena on saattaa sotarikolliset oikeuteen.
Rauhan ja oikeudenmukaisuuden väliltä valitseminen on perustavanlaatuinen ongelma kaikissa poliittisissa siirtymävaiheissa, eli silloin kun valtiota ja yhteiskuntaa aletaan rakentaa uudelleen sodan, etnisen konfliktin tai diktatuurin jälkeen.
Etelä-Afrikassa perustettiin apartheidin jälkeen totuuskomissio poliittisen siirtymän hallitsemiseksi. Jugoslavian hajoamissotien aikaisia vakavia ihmisoikeusrikoksia on käsitelty YK:n alaisessa sotarikostuomioistuimessa. Kolumbian rauhansopimus tavoittelee molempia: se pyrki saamaan sotarikolliset oikeuden eteen, mutta kannustaa samalla avoimuuteen ja totuuden puhumiseen.
Erityistuomioistuimen lisäksi Kolumbiaan perustetaan puolueeton totuus- ja sovintokomissio, joka alkaa tutkia sekä sissien että hallituksen sotarikoksia ja ihmisoikeusloukkauksia. Myös erityistuomioistuimella on oikeus käsitellä sissien tekojen lisäksi Kolumbian armeijan sotatoimien laillisuutta.
Kyseessä on tärkeä symbolinen päätös: Kolumbian hallitus tunnustaa oman vastuunsa konfliktin osapuolena, jota voidaan syyttää sotarikoksista.
Tutkijoiden mukaan avoimuus on yksi onnistuneen siirtymävaiheen edellytyksistä. Kolumbian sotarikollisia kannustetaan kertomaan ihmisoikeusloukkauksista lupaamalla heille lieviä rangaistuksia palkkiona avoimuudesta, katsoo rauhanprosessia London School of Economics -yliopistossa tutkiva Sophie Haspeslagh. Hän kirjoitti aiheesta Justice in Conflict -verkkojulkaisussa syyskuussa.
Avoimuuteen pyrittiin myös sillä, että Kolumbian sisällissodan uhreille annettiin oikeus osallistua Havannan neuvotteluihin.
»Tämä on ollut ainutlaatuista rauhanneuvotteluissa maailmanlaajuisesti», Haspeslagh kirjoitti. Uhrien edustajien läsnäolo antoi hänen mukaansa neuvotteluissa kasvot sodan kärsimykselle ja edisti neuvotteluiden jatkumista.
Kolumbian rauhanprosessi ei ole vielä päätöksessä, sillä sopimuksen täytäntöönpano merkitsee enemmän kuin hyvä rauhansopimus. Kolumbia tarvitsee tässä työssä kansainvälisen yhteisön tukea. Kolumbian esimerkki on kuitenkin jo osoittanut, että vaikeimpiinkin konflikteihin voidaan löytää ratkaisu.
Kolumbian rauhanprosessi sisältää useita tärkeitä periaatteita, joita voidaan hyödyntää maailman muiden konfliktien sovittelussa: Kolumbiassa luovuttiin sotarikollisten täydellisistä armahduksista, tunnustettiin ja kunnioitettiin konfliktin uhrien oikeuksia sekä korostettiin avoimuutta ja totuuden puhumista. Kolumbian rauhansopimus on innovatiivinen esimerkki siirtymävaiheen oikeudesta, ja sillä voi olla pitkäkestoinen vaikutus siihen, miten aseellisia konflikteja tulevaisuudessa ratkaistaan.
