Skip to main content

Kuperkeikkoja vapaakaupassa

Teksti Pasi Nokelainen

Donald Trump on ilmoittanut heittävänsä presidenttinä romukoppaan Yhdysvaltain neuvotteleman TPP-vapaakauppasopimuksen Tyynenmeren maiden kanssa. Jos hän pitää vaalilupauksensa, hän toimii toisin kuin kaksi viimeistä demokraattipuolueen presidenttiä, jotka ovat pyörtäneet kantansa kauppasopimuksista.

Keväällä 2008 Barack Obama arvosteli presidenttiehdokkuudesta kamppailevan kilpailijansa Hillary Clintonin myönteistä suhtautumisesta vapaakauppaan. Ohion osavaltiossa Obaman kampanja postitti koteihin suljettujen teollisuuslaitosten kuvilla varustettuja mainoksia. Presidenttinä Obama kuitenkin edisti TPP-sopimusta voimallisesti.

Kuva: Flickr

Kuva: Flickr

Bill Clinton puolestaan suhtautui 1990-luvun alussa varauksellisesti Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimukseen Naftaan. Presidenttinä Clinton täydensi työntekijöiden oikeuksia ja ympäristön suojaa sopimuksessa ja vei sen kongressissa läpi republikaanien äänillä, vastoin oman puolueen selvän enemmistön kantaa.

Tällä kertaa Hillary Clintonin olisi ollut vaikea tehdä samankaltaista kuperkeikkaa, koska demokraattien linja oli naulattu nykymuotoista TPP-sopimusta vastaan heinäkuun puoluekokouksessa. Vapaakaupan vastaisessa ilmapiirissä amerikkalaiset äänestäjät eivät kuitenkaan ehkä halunneet ottaa mitään riskiä.

 

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.