Siirry sisältöön

Kiinan pisteet nousevat Afrikassa, mutta Yhdysvallat on yhä kehityksen mallimaa

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan afrikkalaiset suhtautuvat suopeasti niin Kiinaan kuin Yhdysvaltoihin.

Teksti Anni Lindgren

 

Kauppavirta Kiinan ja Afrikan maiden välillä on 17-kertaistunut kahden kuluneen vuosi­kymmenen aikana. Vaikka Yhdysvallat on yhä maanosan tärkein rahoittaja, Kiina on afrikkalaisen infrastruktuurin kehittämisen suurin taloudellinen tukijalka.

Kiinan taloudellinen tuki on usein avustuksen sijaan laina­muotoista. Sitä on syytetty velka-ansaksi, jolla Kiina vahvistaa otettaan maanosasta. Toiset ovat olleet huolissaan myös siitä, että Kiina saattaisi taloudellisen avun nojalla ujuttaa Afrikkaan poliittisia näkemyksiään.

Suuri osa Kiina-kritiikistä rajautuu maanosan ulkopuolelle, selviää marraskuussa julkaistusta Afrobarometri-tutkimuksesta.

Laajassa kyselytutkimuksessa selvitettiin, mitä ihmiset 34 eri Afrikan maassa ajattelevat Kiinan vaikutuksesta maiden talouteen. Suurin osa afrikkalaisista suhtautuu positiivisesti Kiinan tukeen ja läsnäoloon mantereella. Se ei kuitenkaan ole vaikuttanut afrikkalaisten näkemykseen demokratian tärkeydestä.

Ensisijainen esikuva kehityksessä afrikkalaiselle on yhä Yhdysvallat, joka sijoittui voittajaksi 23:ssa kyselytutkimuksen maista. Tutkimuksen mukaan kahden maan välillä ei silti kansalaisten silmissä vallitse kilpailuasetelmaa, vaan samat ihmiset todennäköisimmin kannattivat sekä Yhdysvaltain että Kiinan taloudellista toimintaa alueella.

Positiivinen suhtautuminen Kiinan rahoitukseen voi johtua myös informaation puutteesta. Tutkimuksen mukaan vain noin 47 prosenttia vastaajista on todella perillä kiinalaisten lainaperustaisesta avusta mantereella. Näin vastanneista suurimman osan, 57 prosentin, mielestä heidän maansa hallinto on lainannut Kiinalta liikaa rahaa.