Lula yrittää kääntää Brasilian muuttoliikkeen suunnan – lähtijöistä yhä harvempi palaa maahan

Brasilian presidentinvaalien päätyttyä moni puhui ei vain muutoksesta vaan muutosta. Istuva presidentti Jair Bolsonaro hävisi entiselle presidentille Luiz Inácio Lula da Silvalle lokakuun lopussa.

Viikko vaalien jälkeen Bolsonaron omat pojat, senaattori Flavio ja kongressiedustaja Eduardo, kävivät anomassa Italian kansalaisuutta. Vaikka he kielsivät maastamuuton mahdollisuuden, moni muu Bolsonaron kannattaja lohkaisi tuloksen selvittyä, että »on aika muuttaa Miamiin».

Eteläisessä Floridassa asuu noin 50 000 brasilialaista maahanmuuttajaa. Miami merkitsee erityisesti Brasilian oikeistolle samaa kuin Kanada yhdysvaltalaisille demokraateille. Lähdöllä pelotellaan, kun poliittinen tuuli kääntyy.

Brasilian kongressi- ja osavaltiovaaleissa tuuli puhalsi todellisuudessa oikealle, mutta poikkeuksena Lula voitti presidenttiyden. Samoin puhe maastamuutosta on historian saatossa ollut poikkeus: valtavirta on kulkenut kohti Brasiliaa.

Brasilia itsenäistyi 200 vuotta sitten. Seuraavina vuosikymmeninä tuore uuden maailman keisarikunta samanaikaisesti piti yllä rotu­pohjaista orjuutta ja »valkaisi» kansakuntaansa. Se houkutteli 1800-luvun puolivälissä maahan satojatuhansia siirtolaisia Euroopasta, entisiä siirtomaavaltiaita Portugalista ja myös saksalaisia.

Kun orjuus kävi viimeisiään ja valtiomuoto vaihtui tasavallaksi 1880-luvun lopulla, virta vain vahvistui. Reilut sata vuotta sitten maahan saapui Italiasta yli miljoona siirtolaista nousevan talouden, São Paulon osavaltion alueelle. Sen rajan toiselle puolelle, Rio de Janeiron osavaltioon, perustivat myös suomalaiset Penedon siirtokuntansa vuonna 1929.

Vielä 1960- ja 1970-lukujen sotilasdiktatuurin aikaan Brasiliaan saapui runsaasti portugalilaisia tai libanonilaisia. Mielenkiintoisin ilmiö on kuitenkin ollut yli 200 000 japanilaissiirtolaista. 1980-luvun lopulta lähtien he tai erityisesti heidän jälkeläisensä palasivat takaisin Japaniin, jossa talous ehti vielä kasvaa. Uudelleen demokratisoituva Brasilia puolestaan eli taloutensa synkimpiä hetkiä.

Vaikka Brasilia ei ole koskaan ollut rikas maa, se näyttäytyi itsenäisyytensä ensimmäiset 150 vuotta maana, jossa oli mahdollisuus kerryttää rikkauksia ja johon pystyi asettumaan eri kulttuuripiireistä.

Miljoonille Brasiliaan muuttaneille toivo ja tulevaisuus eli globaalissa etelässä. Etelän määritelmä perustui ylimalkaisesti köyhyyteen, eikä aina ollut selvää, missä sen rajaviivat kulkivat. Argentiina oli pitkään 1900-luvullakin rikkaampi kuin Australia, joka edelleen kasvaa maahanmuutolla. Nyt köyhtyvästä Argentiinasta käy muuttoliike, mutta niin myös Brasiliasta.

Kymmenen vuotta sitten Miamiin muutto kelpasi vielä vitsiksi, sillä kasvava Brasilia veti yritteliästä väkeä niin Euroopasta kuin Yhdysvalloista. Enää ei naurata. Vuonna 2021 Brasiliasta lähteneistä brasilialaisista 17 prosenttia jätti palaamatta. Yhä useampi jää Yhdysvaltoihin laittomasti, ja Portugalissa asuvien brasilialaisten määrä on muutamassa vuodessa moninkertaistunut yli 200 000:een.

Muutos on vuonna 2013 alkaneen syvän taloudellisen, poliittisen ja monen mielestä myös kulttuurisen kriisin satoa. Samalla on vahvistunut ajatus globaalista etelästä paikkana, jonka siirtolaisia pohjoisen tulisi pelätä, vaikka aiemmin ihmisvirta kävi toiseen suuntaan.

Brasilian 200 vuoden siirtolaishistoria näyttää maahanmuuton kulttuurisena ilmiönä, joka kertoo yhteiskunnan haluttavuudesta ja vastaanottokyvystä. Maastamuutto sen sijaan on yksinkertaistettuna talouden ja pahimmassa tapauksessa järkkyneen yhteiskuntajärjestyksen mittari.

Kääntääkseen muuttokäyrän Lulan hallinnon on autettava yli kolmeakymmentä miljoonaa nälkää näkevää brasilialaista ja palautettava paremmin toimeentulevien luottamus paitsi henkilökohtaiseen, myös maansa tulevaisuuteen. Brasilian kansainvälisen aseman nousu Lulan aikaisemmilla presidenttikausilla tukeutui köyhyyden kitkemiseen ja toivon luomiseen.

Brasilian pohjoisille ystäville maan aseman uusi vahvistuminen merkitsisi valintoja. Onko maailmassa tilaa globaalin etelän johtotähdelle, joka olisi myös täysivaltainen ­länsimaa? Sellaista asemaa moni brasilialainen on maalleen toivonut. Bolsonaron kaudella Brasilia ajoi OECD-jäsenyyttä ja sai erityisaseman Yhdysvaltain sotilaallisena liittolaisena.

Toive länsimaisuudesta tarkoittaa sitoutumista Yhdysvaltoihin, mikä ei ole Lulalle helppoa. Ensimmäisillä presidenttikausillaan Lula halusi toimia välittäjänä Iranin ja Yhdysvaltain välillä. Hän ajoi myös Venezuelaa kauppa-alue Mercosurin jäseneksi ja vaikeutti siten kauppasopimusta EU:n kanssa.

Espanjankielisten maiden yli on pyyhkäissyt uusi vasemmistolainen aalto, ja Yhdysvalloissakin trumpismi näyttää pysähtyneen välivaaleissa. Lula itse sopii tähän kuvaan, mutta muutoin Brasilia on poikkeus.

Vaalit näyttivät, että Bolsonaro on herättänyt brasilialaista vanhoillisuutta ja uskonnollisen oikeiston ääni painaa. Maa on muuttunut 2000-luvun alusta, mutta Lulaa kiehtoo silti mahdollisuus johtaa alueellista vasemmistolaista rintamaa.

Aluksi hänen on kuitenkin varmistettava, että Brasilia on hyvä maa asua. Näin estetään aivovuotoa ja todistetaan, että muutto pohjoisesta etelään käy edelleen järkeen. Ehkä maan kansainvälinen asemakin jälleen paranee.

Kirjoittaja on affilioitunut tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa ja washingtonilaisessa Center for Strategic and International Studies -tutkimuslaitoksessa.

Lue lisää globaalin etelän näkemyksistä:

Globaali etelä kyllästyi lännen tekopyhyyteen – maailmanjärjestyksen valtaa jaetaan uudelleen

Venäjän karhu pelastamassa elefantteja – Putin tietää mikä viesti uppoaa Afrikan maissa