Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi allekirjoitti EU:n jäsenhakemuksen armeijanvihreässä asussaan Venäjän aloittaman hyökkäyssodan neljäntenä päivänä. Hallinnon julkaisemissa kuvissa presidentin takana oli kasa hiekkasäkkejä, kirjoituspöytä oli koruton.

Asiat etenivät sen jälkeen vauhdilla. Ukrainasta ja Moldovasta tuli kesäkuussa 2022 EU:n jäsenehdokkaita, ja tämän vuoden marraskuussa komissio ehdotti, että maiden kanssa aloitetaan jäsenyysneuvottelut.

Euroopan unioni ei ole laajentunut kymmeneen vuoteen, mutta nyt 27 jäsenmaan joukkoon halutaan ottaa jopa yhdeksän uutta valtiota. Jäsenyysprosessien nytkähdys eteenpäin on helpotus hakijamaille, jotka ovat kolkutelleet Brysselin portilla jo pitkään.

Jotkut Ukrainassa ajattelevat, että laajamittainen sota olisi ollut estettävissä, jos maa olisi päässyt hyvän sään aikana Naton tai EU:n jäseneksi. Jossittelu on kuitenkin turhaa: Ukraina tai muutkaan hakijamaat eivät ole täyttäneet jäsenyyskriteereitä ja niiden sitoutuneisuus länsi-integraatioon on vaihdellut.

Edelleen edessä on runsaasti työtä ja uudistuksia, joiden onnistuminen ei ole taattua. Miltä EU-jäsenyys lupauksineen ja haasteineen näyttää Kiovasta katsottuna? Vastauksia kysymykseen haetaan tässä jutussa kirjoittajan kokoamasta analyysista, joka perustuu Kiovassa tehtyihin virkamiesten, poliitikkojen ja kansalaisjärjestöjen haastatteluihin.

Kiovassa käy ilmi, että eurooppalaisen integraation ajureiksi ei nouse yksittäisiä poliitikkoja tai puolueita vaan kansalaisten havahtuminen ja aktiivisuus maan ulkopolitiikkaan vaikuttamiseksi.

Ukrainalaiset ovat kerta toisen jälkeen lähteneet kaduille protestoimaan vilpillisiä vaaleja, valtionjohtajien korruptiota tai ulkopolitiikan yllätyksiä vastaan: Ensin vuoden 2004 oranssissa vallankumouksessa ja taas vuonna 2013 väkivaltaisiksi yltyneissä Euromaidan-protesteissa. Molemmilla kerroilla kansalaiset ajoivat länsi-integraatiota jarruttaneen Viktor Janukovytšin presidentin virasta.

Tutkimustiedon valossa Ukrainassa onkin hyvät lähtökohdat demokratian ja valtionrakenteiden kehittämiselle: sisäsyntyinen ja ruohonjuuritasolta lähtevä toiminta on tunnetusti kestävämpää ja tehokkaampaa kuin ulkopuolelta tuodut opit ja mallit.

Euromaidan-mielenosoittajat olivat kuitenkin heterogeeninen joukko, jonka vaatimukset vaihtelivat presidentin erosta EU-sopimuksen allekirjoittamiseen, uusiin vaaleihin ja väkivaltaisuuksiin syyllistyneiden turvallisuusjoukkojen lakkauttamiseen. Seuraavat vaaleilla valitut presidentit ja muu hallinto ovat ainakin osittain onnistuneet toteuttamaan kansannousun tavoitteita. Lähentymissopimus EU:n ja Ukrainan välillä astui voimaan vuonna 2017, ja kaksi vuotta myöhemmin parlamentti kirjasi EU- ja Nato-jäsenyyden tavoittelun perustuslakiin.

Mutta mitä merkitystä jäsenyyden edistämisellä on sodan keskellä? Kiovassa toivotaan edelleen, että EU-jäsenyys vahvistaa itsenäisyyttä ja tuo turvaa Venäjää vastaan. Ukraina tavoittelee Nato-jäsenyyttä samasta syystä.

Tulkinta siitä, että tasapainottelu lännen ja idän välissä olisi mahdollista, on pitkälti hylätty. Venäjä on puuttunut peliin aina, kun Ukraina on tehnyt sen näkökulmasta huonoja päätöksiä. Esimerkiksi Euromaidanin tapahtumiin Venäjä reagoi valtaamalla Krimin niemimaan ja käynnistämällä Itä-Ukrainan sodan.

Kyse on edelleen myös taloudesta: EU-jäsenyys avaa ovet maailman suurimmille sisämarkkinoille ja sen toivotaan ruokkivan talouskasvua. Kauppasuhteiden monipuolistuminen auttaa ukrainalaisia myös vastustamaan Venäjän vaikutuspyrkimyksiä. Venäjä on pyrkinyt hyödyntämään esimerkiksi energiakauppaa ja sen hintoja vaikuttaakseen Ukrainan ulkopolitiikkaan. Venäjämieliset oligarkit taas ovat pystyneet vaikuttamaan demokraattisesti valittujen poliitikkojen päätöksiin.

Kolmantena ukrainalaiset toivovat jäsenyysprosessin vauhdittavan hallinnon ja talouden rakenteiden modernisoimista. Kansalaisyhteiskunnassa liittymisprosessin odotetaan tukevan korruption vastaista taistelua, reformeja ja tehokkaampaa hallintoa.

Lopulta kyse on myös halusta kuulua eurooppalaiseen poliittiseen ja ideologiseen yhteisöön. Useat haastateltavat korostivat maan historiallisia juuria osana eurooppalaista yhteisöä; heille liittyminen EU:hun ei ole käänne vaan luontevaa jatkumoa vuosisatojen takaiselle kehityskululle, jonka omistushaluinen itänaapuri keskeytti.

Venäjän hyökkäyssota on entisestään vahvistanut ukrainalaisten motivaatiota liittyä unioniin ja tehdä siihen kuuluvia reformeja.

Niin kansalaiset kuin maan hallintokin suhtautuvat juuri korruptioon sodan keskellä hyvin vakavasti: korruptio esimerkiksi asevoimissa, puolustushallinnossa tai sotakaluston logistiikassa vaarantaa kansallista turvallisuutta. Terveydenhuollon korruptio puolestaan nähdään riskinä sille, että nuoret miehet saavat ostettua itsensä vapaaksi asepalveluksesta.

Useat korruption vastaiset toimet junnasivat paikallaan ennen sotaa. Sittemmin vauhtia ovat saaneet esimerkiksi tuomarien valintaprosessin kehittäminen ja nimitykset korruption vastaisiin toimielimiin. Lisäksi viranomaiset ovat avanneet näyttäviä korruptio­rikostutkintoja, jotka viestivät asenneilmapiirin muutosta kotimaiselle ja kansainväliselle yleisölle.

Haastavien reformien lisäksi Ukrainan EU-jäsenyyden tiellä on edelleen Venäjä.

EU:n näkökulmasta jäsenten on hallittava alueitaan ja rajojaan. Jos sota pitkittyy tai ei lopu Ukrainan voittoon, Ukraina saattaa toivoa Kyproksen kaltaista mallia, jolloin jäsenyys etenisi ilman sodan lopullista ratkaisua.

Kysymys siitä, voisiko Ukraina luopua joistain alueistaan jäsenyyden edistämiseksi on toistaiseksi poissa pöydältä: kansalaiset tai valtionjohto eivät ole valmiita neuvottelemaan uusista rajoista, varsinkaan kun sopimuksiin Venäjän kanssa ei aiempien kokemusten perusteella voi luottaa.

Valtion kehittäminen sodan keskellä on vaikeaa. Jo vaalien järjestämiseen liittyy riskejä, ja tila julkiselle keskustelulle on rajattua. Turvallisuusviranomaisten toiminnan läpi­näkyvyyttä on puolestaan vaikea kehittää, kun ne joutuvat toimimaan sodanajan tehtävissä. Myös korruption kitkemisen kannalta keskeinen, uusi rekisteri viranomaisten varallisuudesta on ollut suljettuna sodan vuoksi.

Jäsenyyskriteerien täyttäminen vaatii kalliita, työläitä ja vaikeita uudistuksia. Työ vie resursseja, joita viranomaiset hallinnon eri tasoilla voisivat muuten käyttää hallinnon perusaskareiden hoitamiseen tai sodan ajan erityistehtäviin.

EU:n standardit on otettava käyttöön kaikilla teollisuuden ja tuotannon aloilla. Esimerkiksi ympäristö- tai hygieniavaatimusten täyttäminen voi vaatia kalliita investointeja tuotantolaitteisiin, menetelmiin ja kuljetukseen. Sodan aikana infrastruktuuriin ja teollisuuteen kohdistuneet tuhot nostavat entisestään tarvetta investoinneille. Toisaalta jälleenrakennus tarjoaa mahdollisuuden sille, että uutta rakennetaan ympäristöystävällisemmin ja EU-standardeja noudattaen.

Ukraina on osoittanut jo vaikuttavaa poliittista tahtoa ja kykyä edistää komission ehdottamia uudistuksia sodan keskellä, ja komissio huomioi tämän marraskuussa julkistamassaan arvioissa.

Vaikka uudistusinto on korkealla, Ukrainan jäsenyysprosessia voi hidastaa myös sisäinen vastarinta.

Korruptoituneille poliitikoille ja virkamiehille läpinäkyvyyden lisääminen ja korruption kitkeminen merkitsevät vallan vähentymistä ja jopa rikossyytteitä. He pyrkivät kampittamaan korruption vastaisten virastojen ja järjestöjen toimintaa tai vesittämään lakialoitteita. Esimerkiksi kansalaisjärjestöjen keskeisiä tehtäviä on vahtia, ettei lakeihin lipsahda viime hetkellä lauseita tai sanoja, jotka kääntävät lakien merkityksen päälaelleen tai estävät tehokkaan toimeenpanon.

Jos sota pitkittyy tai ei lopu Ukrainan voittoon, Ukraina saattaa toivoa Kyproksen kaltaista mallia.

Myös muita soraääniä voi ilmaantua jäsenyysprosessin aikana, sillä jäsenyyden kaikkia kääntöpuolia ei ole vielä käsitelty julkisessa keskustelussa. EU-jäsenyys voi merkitä taloudellisia tappioita yrittäjille, maanviljelijöille tai teollisuudelle. Sisämarkkinat tuovat mukanaan kasvavaa kilpailua. Entiset tavat viljellä maata tai valmistaa tuotteita eivät välttämättä täytä EU-standardeja.

EU:hun liittyminen tarkoittaa myös päätösvallan siirtymistä tietyissä politiikan kysymyksissä kansalliselta tasolta Brysseliin.

Sitäkin suuremmaksi pettymykseksi voi kuitenkin muodostua liittymisprosessin kesto. Kun Kiovassa moni viittaa jäsenyyden toteutumiseen muutaman vuoden aikaikkunassa, EU-pääkaupungeissa puhutaan vuosikymmenen urakasta. Ukrainalle venyminen merkitsee jatkuvaa epävarmuutta siitä, onnistuuko Venäjä vaikutuspyrkimyksissään sotilaallisin tai muin keinoin.

Ukrainalaiset pelkäävät myös jäsenmaiden poliittisen tahdon hiipumista: vieläkö laajentuminen kiinnostaa EU-maita kymmenen vuoden päästä.

Jäsenyysprosessiin kohdistuu kovia odotuksia. Vaikka komissio ei voi viedä demokratiaa ehdokasmaihin, liittymisprosessin uskotaan tarjoavan toivottua porkkanaa ja keppiä paikallisille uudistuspyrkimyksille. Lupaus jäsenyydestä ehtojen täyttyessä on EU:n tehokkaimpia työkaluja naapuruston maiden tukemiseksi.

Jäsenyysporkkana velvoittaa pyrkimyksiin demokratian ja hyvän hallinnon kehittämiseksi ja tuo uskottavuutta uudistusmielisille poliittisille toimijoille.

Kansalaisjärjestöjä tukemalla EU voi edistää sitä, että vallassa olevat pidetään vastuussa luvatuista reformeista ja toimeenpanoa valvotaan. Tosin järjestöjen mukaan EU liian usein tyytyy konsultoimaan kansainvälisiä tai vain tunnetuimpia järjestöjä sen sijaan, että se hyödyntäisi pienempien toimijoiden osaamista.

EU:n on myös varottava sivuvaikutuksia: tuki voi pönkittää kyseenalaisten toimijoiden valta-asemaa ja sotkea poliittista kilpailua. Esimerkiksi poliittinen puolue tai poliitikko, joka muuten olisi menettämässä uskottavuuttaan äänestäjien silmissä, voi käyttää yhteistyötä EU:n kanssa asemansa säilyttämiseen.

Ukrainan jäsenyysprosessi limittyy myös jälleenrakentamiseen. Ukraina odottaa niin EU:lta kuin sen jäsenmailta investointeja, joilla rakennetaan tulevaisuutta yhteisellä sisämarkkina-alueella. Kysyttäessä ukrainalaisilta parasta tapaa tukea maan EU-jäsenyyttä, moni nostaa kuitenkin esiin aseavun: ilman itsenäisyyttä uudistuspyrkimykset valuvat hukkaan.  

Kirjoittaja on tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa ja tekee väitöskirjaa EU:n laajentumisesta Turun yliopistossa. Juttu perustuu 20 virkamiehen, poliitikon ja järjestöasiantuntijan haastatteluun Kiovassa marraskuussa 2023.