Someammattilaisuus voi olla aktivistin elinehto
Someammattilaisuus voi olla aktivistin elinehto
»Luulen, että tarinani on sama kuin kaikkien, jotka kutsuvat itseään aktivisteiksi. Kaikki alkoi olosuhteista.»
Kun Azzar Sarikhani näki uutisista kotimaansa Iranin sydäntä särkevät tapahtumat vuonna 2022, hän alkoi ystävänsä kanssa järjestää mielenosoitusta Helsinkiin.
Hijabin käyttöä vastustaneen Mahsa Aminin kuoleman käynnistämä protestiaalto Iranissa ei ollut maan historiassa ainutlaatuinen. Myös Sarikhanille aktivismi on ollut osa elämää 18-vuotiaasta lähtien. Asuessaan Iranissa hän osallistui lukuisiin protesteihin. Kolmekymppinen Sarikhani kuvaa itseään onnekkaaksi: hän ei ikinä joutunut poliisien kiinniottamaksi.
»Kerran vartijat hyökkäsivät päälleni ja jalkani murtui, mutta silti ajattelen olevani todella, todella onnekas. Uskon, että monet mielenosoittajat ajattelevat samoin.»
Sarikhanin ja hänen ystävänsä järjestämään mielenosoitukseen Helsingissä ilmaantui lähes 200 ihmistä. Työ jatkui, ja Sarikhanista tuli Suomessa noteerattu aktivisti.
Vakiintuneiden järjestöjen lisäksi ihmisoikeuksia puolustavat myös toimittajat, opettajat, poliitikot ja taiteilijat. Aktivistit ovat kuitenkin oma ryhmänsä, joilla harvoin on organisaatiota, järjestäytynyttä tukea tai rahoitusta takanaan. On vain yhteiskunnallinen ongelma, jonka juuret ulottuvat aktivistin omaan elämään.
Digitaaliset alustat ja sosiaalinen media ovat luoneet uudenlaisen kanavan aktivisteille, ja erityisesti vähemmistöille.
»Some on jakanut valtaa ja tasa-arvoistanut vallankäyttöä», huomauttaa tasa-arvoasiantuntija Elina Nikulainen. Hän kouluttaa, kirjoittaa ja työskentelee naisten oikeuksiin, sukupuolittuneeseen väkivaltaan ja tasa-arvoon liittyvien kysymysten parissa. Nikulaisen kirjoittama, kehityspoliittisen toimikunnan tilaama erillisselvitys Naisihmisoikeuspuolustajat digitalisoituvassa maailmassa julkaistiin alkuvuodesta.
Yksi keskeisistä vähemmistöryhmistä poliittisessa päätöksenteossa ympäri maailman ovat naiset. Viime vuosina Iranin ohella muun muassa Myanmarissa, Kiinassa, Filippiineillä ja Afganistanissa on nähty naisaktivistien nousu suuren yleisön tietoisuuteen.
Yksi aktivismikentän tähdistä on Nilofar Ayoubi, jota viestipalvelu X:ssä seuraa yli 60 000 ihmistä. Afganistanista vuonna 2021 Eurooppaan paennut Ayoubi jakaa seuraajilleen päivittäin sisältöä, jossa hän ottaa kantaa tai jakaa tietoa Afganistanissa ja muualla maailmassa tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista.
Tuki Afganistanille jatkuu myös kiristyvän maailmanpolitiikan keskellä, Ayoubi kertoo.
»Kahden viime vuoden aikana olen huomannut merkittävän muutoksen yleisön
reaktioissa. Tietoisuus ja huoli Afganistanin tilanteesta on kasvanut, ja yhä useammat ihmiset ovat osallistuneet keskusteluihin ja ilmaisseet solidaarisuuttaan.»
Naisten asioista puhuvatkin myös miehet, kuten Suomeen vuonna 2015 Afganistanista paennut aktivisti Naim Panahi. Afganistanissa hänellä on yhä läheisiä ja tärkeitä ystäviä, jotka ovat tyttöjä ja naisia.
»Haluan tuoda heidän äänensä esille, koska Suomessa voin ottaa kantaa asioihin sosiaalisessa mediassa. Afganistanissa sitä oikeutta ei ole – jos kirjoittaa, joutuu heti vaikeuksiin.»
Vuonna 2022 internet pantiin säppiin useammin kuin joka toinen päivä. Vuoden aikana yhteydet katkaistiin maailmalla yhteensä 187 kertaa. Internetin sulut ovat jatkuneet samalla tahdilla myös tänä vuonna.
Ovat asialla sitten viranomaiset tai vihamieliset tahot, lopputulos on aina sama: sadattuhannet, jopa miljoonat ihmiset, joutuvat pimentoon ilman tiedonvälitystä tai mahdollisuuksia yhteydenpitoon.
Samalla kun aktivistit ovat valjastaneet sosiaalisen median omiin tarkoituksiinsa, kanaville ovat suunnanneet myös valtiot. Valvonta, sensuuri, hakkerointi ja internetyhteyden katkaiseminen ovat esimerkkejä autoritaaristen hallintojen keinoista rajoittaa kansalaistensa vapauksia.
Valtioiden teknologinen kyvykkyys vaikuttaa osaltaan siihen, millaisia keinoja ne aktivisteja vastaan käyttävät.
Afganistanissa Taliban-hallinto sensuroi »moraalittomia» nettisivuja, mutta muuten digitaalinen vallankäyttö on monin paikoin vanhakantaista ja manuaalista.
Naim Panahi kertoo esimerkin serkustaan, joka hazarataustansa takia joutui bussitarkastajan profiloimaksi. Henkilöllisyystodistuksen lisäksi tarkastaja pyysi serkun puhelimen ja kävi sieltä läpi viimeksi soitetut puhelut sekä hakuhistorian. Henkilökohtainen tutkinta on uhkaavaa, mutta ei järin tehokasta.
»Talibanit eivät ole koulutettuja. He eivät pysty toimimaan yhtä tehokkaasti kuin vaikka Iranin hallinto. Iranissa ei pääse vapaasti Facebookiin, Tiktokiin tai Instagramiin. Talibanilla ei ole tällaista työkalua», Panahi kertaa.
Iran on naapurimaihinsa verrattuna korkean teknologisen osaamisen valtio, jonka asukkailla on suhteellisen hyvä pääsy digilaitteiden pariin. Siellä internetsulut ovat olleet pysyvä osa valtion vallankäyttöä jo vuosia.
Taitavin sensuurivaltio on kuitenkin Kiina, jonka kontrolli tekee julkisilla alustoilla aktivismista vaarallista, kertoo Elina Nikulainen.
»Ihailtavimpia tuntemiani naisaktivisteja ovat monet kiinalaiset. Siellä on vaikea toimintaympäristö valtion kontrollin takia. Kiinassa, verrattuna vaikka Iraniin ja Afganistaniin, on aivan eri tason kehittynyt valvontajärjestelmä.»
Kaikki kansalaisyhteiskuntaa rajoittavat valtiot kuitenkin ymmärtävät digitaalisen kontrollin merkityksen, ja niillä on tietoinen halu oppia ymmärtämään digitaalisia alustoja paremmin. Tieto kulkee valtioiden välillä, ja Nikulaisen mukaan esimerkiksi Myanmar, jota YK:n asiantuntijat ovat kutsuneet jo vuonna 2022 digitaaliseksi diktatuuriksi, oppii jatkuvasti lisää valvonnasta Kiinalta.
Naisaktivistien aseman heikentämisessä syytettyjen penkillä istuvat usein valtiot, mutta myös digijäteillä on sormensa pelissä. Autoritaaristen valtioiden painostukseen taipuminen tai datan myyminen liiketoiminnan edistämiseksi ovat Nikulaisen mukaan varteenotettavia uhkia somealustoilla.
»Voiton tavoittelu kuitenkin on datajättien tärkeimpiä tavoitteita. Painostus valtioilta on ihan valtavaa.»
Yksi somealustojen keino hiljentää aktivisteja on shadowbanning, sometilin näkyvyyden huonontaminen epäsuorasti niin, etteivät aktivistin julkaisut saavuta yleisöään. Valvonnan ja rajoittamisen läpinäkymättömyys on hallinnan keino.
Naisaktivistien valtiollinen häirintä
- Afganistanissa Taliban-hallinto on järjestelmällisesti valvonut sosiaalisen median keskusteluja ja kampanjoita noustuaan valtaan syksyllä 2021. Hallinto sensuroi »moraalittomia» nettisivuja.
- Etiopian valtio sulkee säännöllisesti internetin kansalaisiltaan.
Filippiineillä aktivisteihin kohdistuu hybridihäiriköintiä sekä verkon että viranomaisväylien välityksellä. Nobelin rauhanpalkinnon saanut Maria Ressa joutui massahyökkäysten kohteeksi verkossa, mikä edesauttoi viranomaisten lakiteitse tapahtuvaa häirintää.
- Iranin hallinto sulki syksyllä 2022 internetin vastauksena maassa levinneille protesteille. Tämä vaikeutti tiedonjakoa, protestiliikkeen järjestäytymistä ja mielenosoitusten järjestämistä.
- Myanmar on estänyt pääsyn internetiin ja valvonut kansalaisten toimintaa verkossa. Sotilasjuntta on painostanut verkkopalvelun tarjoajia korottamaan hintojaan ja kieltämään VPN-yhteyden käytön maassa, jotta aktivistien on vaikeampi suojella henkilöllisyyttään.
- Tansaniassa sosiaalisen median käyttö on rajoitettu vaalien aikaan.
- Egyptissä naisten Tiktokin käyttö on johtanut oikeussaleihin tai jopa vankeuteen. Vuonna 2020 18-vuotias Menna Abdelaziz kertoi häneen kohdistuneesta väkivallasta ja raiskauksesta. Tapauksen tutkinnassa Abdelaziz sai syytteen perhearvojen rikkomisesta ja irstailusta.
Lähde: Elina Nikulaisen erillisselvitys Naisihmisoikeuspuolustajat digitalisoituvassa maailmassa 2023 & Amnesty.
Yksi keskeinen digitaalisten alustojen ongelma on niiden sääntelyn puute. Muun muassa miljardööri Elon Muskin X on nopeasti muuttunut seuratusta Twitter-viestipalvelusta epäluotettavaksi kanavaksi, jonka kehitys perustuu omistajansa ailahteleviin päähänpistoihin.
Nilofar Ayoubi kertoo olevansa hyvin huolissaan X:n nykytilasta.
»Kun aktivismille elintärkeä alusta ei ole vakaissa käsissä, se vaarantaa kykymme puolustaa tehokkaasti muutosta ja pitää ääntä.»
Onneksi vielä tällä hetkellä yksilöt vetävät pitemmän korren aktivismin ja korporaatioiden kädenväännössä. Tieto sensurointimenetelmistä leviää somessa nopeasti, ja aktivistit keksivät uusia tapoja tuoda sanomaansa julki.
Keskustelussa Elina Nikulaisen kanssa nousee esiin suomalainen somevaikuttaja Jenni Rotonen, joka Gazan pommitusten raivotessa vaati alueelle tulitaukoa Instagram-videolla. Monet Palestiinan ja Israelin tilanteeseen liitetyt sanat ovat somejulkaisuissa joutuneet kieltolistalle – niinpä Rotonen välitti viestinsä pahville kirjoitetuin iskulausein, jotka hän esitteli asuvideossa Palestiinan lipun väreihin pukeutuneena.
Asuvideot ovat somesta tuttu keino esimeriksi tyylivinkkien jakamiseen tai vaatemerkin mainostamiseen, mutta aktivistien käsissä ne ovat saaneet uuden kerroksen. Kekseliäisyys on aktivismin elinehto erityisesti maissa, jossa se on ainoa mahdollisuus. Nikulainen huomauttaakin, että someosaaminen, jopa ammattilaisuus, on aktivisteille nykypäivänä tärkeää.
»Kiinassa ei massasensuurin vuoksi voinut keskustella #metoo-liikkeestä. Mutta ’me too’ kuulostaa kiinaksi samalta kuin sanat riisi ja pupu. Kiinalaisaktivistit siis kommunikoivat puhumalla riisipupusta, ja välttivät näin sensuuria», Nikulainen kertoo. Aihetunnisteen ympärille syntynyt ilmiö sai naiset kertomaan seksuaalisesta häirinnästä sosiaalisessa mediassa syksyllä 2017.
Verkossa varsinkin naisaktivistit halutaan usein hiljentää. Nikulaisen mukaan keinot vaihtelevat seksuaalisesta häirinnästä, mustamaalaukseen ja doksaamiseen eli henkilötietojen paljastamiseen. Vakoilu, valvonta ja sensuuri vaikuttavat turvallisuudentunteeseen.
Naisiin kohdistuvassa väkivallassa, niin digitaalisessa kuin fyysisessä ympäristössä, on vahva kontrollin aspekti, Nikulainen sanoo.
»Erityispiirre naisihmisoikeuspuolustajiin kohdistuvassa vallankäytössä on, että sillä halutaan näyttää myös muille naisille, mitä aktivismista seuraa.»
Afganistanissa naisia hallitaan myös tappouhkauksin, väkivallalla tai pakkoavioliitoilla.
»Kun siskoni asuivat vielä Afganistanissa, pelkäsin päivittäin kuulevani, että heidät on pakotettu naimisiin», Naim Panahi kertoo.
Kaikkien haastateltujen aktivistien elämässä häirintä on arkea. Panahi kertoo, että hänen kritiikkinsä Suomen hallituslinjaa vastaan poiki päivässä yli 200 rasistista viestiä.
Minusta on levitetty valheita ja historiaani on kaiveltu: kaikki menneisyydessäni tekemäni asiat on nostettu valokeilaan.
Azzar Sarikhanin mukaan suurin osan häneen suunnatusta verkkovihasta ei tule edes Iranin hallinnon kannattajilta, vaan sitä lähettävät muut hallinnon vastustajat.
»Minusta on levitetty valheita ja historiaani on kaiveltu: kaikki menneisyydessäni tekemäni asiat on nostettu valokeilaan. Olen yrittänyt hokea, että minulla ei ole väliä – minä itse tai poliittiset näkemykseni ovat merkityksettömiä.»
Yksi selviytymiskeino on yrittää työntää viestit taka-alalle, mutta aina se ei onnistu. Viha voi saada aktivistin masentumaan tai jopa lopettamaan. Ilman taustaorganisaatiota vihan kanssa voi jäädä täysin yksin. Usein aktivistit ovat itse paenneet vaikeista olosuhteista ja kokeneet traumatisoivia asioita.
Oman traumaattisen kokemuksen avaaminen julkisesti tarkoittaa sitä, että somessa se voi päätyä kenen tahansa käsiin. Aktivisteilla on oikeus asettaa rajoja, ja kun jotain sattuu, spontaani tuki on tärkeää, Nikulainen muistuttaa.
»Jostain syystä meillä on vaatimus, että ollakseen uskottava ja koskettava, aktivistin pitää jakaa julkisesti kaikki traumansa, olla täydellinen ja aina saatavilla.»
Somekanavilla voi saada myös positiivisia kohtaamisia. Azzar Sarikhani kertoo saaneensa seuraajiltaan Iranista viestejä, jollaisia hän ei osannut odottaa.
»Eräs tyttö Iranissa viestitti inspiroituneensa minusta ja toivovansa, että hänellä olisi elämäni: kävelyt koirani kanssa, yhteinen koti vaimoni kanssa», hän sanoo.
Sosiaalisella medialla voi olla jopa turvallisuutta lisäävä puoli. Tallentamisen, striimaamisen ja videokuvaamisen mahdollistavat alustat auttavat aktivisteja keräämään todisteita ja jättämään digitaalisia jalanjälkiä. Näkyvän aktivistihahmon katoaminen herättäisi kysymyksiä seuraajissa.
»Esteistä huolimatta naisaktivistit käyttävät edelleen sosiaalista mediaa voimaantumisen ja solidaarisuuden välineenä, vahvistaen ääntään ja ajaen muutosta parempaan», Ayoubi sanoo.
Azzar Sarikhani on samaa mieltä. »Näyttämö kuuluu meille kaikille, edustamme Iranin ihmisiä täällä. Yritämme olla heidän äänensä.»
Digimaailmassa aktivistien keskinäinen verkosto on tärkeä. Sosiaalinen media mahdollistaa yhteisöllisyyden maantieteellisestä välimatkasta riippumatta.
Ayoubi kertoo pitävänsä yhteyttä myös muiden maiden ihmisoikeustilanteesta puhuviin aktivisteihin.
»Vaihdamme tietoja, strategioita ja kokemuksia vahvistaaksemme työmme vaikuttavuutta ja luodaksemme maailmanlaajuisen aktivistiverkoston, joka on omistautunut edistämään rauhaa, oikeutta ja ihmisoikeuksia», hän kertoo.
Yhteys omaan synnyinmaahan on kaikille haastatelluille aktivisteille tärkeää. Naim Panahi kertoo pitävänsä yhteyttä läheisiinsä Afganistanissa päivittäin.
»On paljon ihmisiä, jotka sanovat, että tekemämme työ on turhaa. Minulle on kommentoitu, että ’Suomi on antanut sinulle jo oleskeluluvan, miksi jatkat’. Mutta jos kukaan ei puhu, väkivalta lisääntyy piilossa.»
Mikään ei muutu ilman muutoksentekijöitä. Aktivismi ei tapahdu koskaan tyhjiössä, Ayoubi muistuttaa. Tärkeää on tuoda aktivistit vuorovaikutukseen demokraattisten maiden päättäjien kanssa, jotta huoliin puututaan myös vaikutusvaltaisella tasolla.
»Kansalaisvaikuttaminen ja korkean tason päätöksenteko ovat molemmat välttämättömiä mielekkään muutoksen aikaansaamiseksi.»
Lue myös UP 4/2023 teemasta:
Sateenkaarisotilaita ja muutosvastarintaa – Ukraina on arvojen ristivedossa