Ajassa

Liittolainen helvetistä

Teksti:
Julkaistu: 9.12.2011

Uutisotsikoiden perusteella voisi päätellä, että Pakistanin suurimmat turvallisuusuhkat ovat terrorismi ja ydin­aseet. Yksi tuore otsikko julistaa, että ydinasevalta Pakistan on Yhdysvalloille ”liittolainen helvetistä”. Eräs Yhdysval­tain presidenttiehdokkaaksi pyrkivistä republikaaneista lopettaisi Pakistanille suunnatun avun, koska ei luota maan hallitukseen.

Otsikoiden takana Pakistanin tilanne näyttää hieman toisenlaiselta. YK:n alai­sen Maailman ruokaohjelman WFP:n mukaan jopa puolet Pakistanin 160-mil­joonaisesta kansasta kärsii ruokapulasta. Noin kolmannes pakistanilaisista elää ilman puhdasta vettä, ja 70 miljoonasta kouluikäisestä lapsesta ja nuoresta lähes puolet ei pääse kouluun.

Yksin tänä vuonna noin yhdeksän miljoonaa pakistanilaista on kärsinyt tulvista. Denguekuumeen ja malarian riski kasvaa päivästä toiseen.

Pakistanilainen kansalaisjärjestö In­dividualland kertoo, että terrori-iskuissa on sitten vuoden 2003 kuollut 9 000 pakistanilaista siviiliä. Maailman ter­veysjärjestön WHO:n mukaan pelkästään viime vuonna 85 000 alle viisivuotiasta lasta kuoli vatsatautiin.

Terrorismista ja ydinaseista saa silti räväkämpiä otsikoita kuin pakistanilais­ten terveydenhuollon, veden ja sanitaa­tion tarpeesta.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu