Hyvinvointia voidaan luoda vain, jos työpaikkoja syntyy, sanoo Heikki Tuunanen.Afrikassa sijaitsee viisi maailman nopeimmin kasvavaa taloutta: Etiopia, Tansania, Ruanda, Norsunluurannikko ja Kongon demokraattinen tasavalta. Ne kaikki kasvattivat talouttaan viime vuonna vähintään seitsemän prosenttia.
Kaikkiaan Afrikan manner on 10–15 viime vuoden ajan kasvanut nopeimmin maailmassa. Nyt Kansainvälinen valuuttarahasto IMF kuitenkin ennustaa, että Saharan eteläpuolisen Afrikan talous kasvaa kuluvana vuonna vain noin 4,7 prosenttia.
Talouden hiipuminen johtuu ennen kaikkea siitä, että monien Afrikan maiden viemien raaka-aineiden hinnat ovat halventuneet ja Kiinan kysyntä on heikentynyt. Useiden maiden lainataakka on alkanut paisua.
Onko Afrikan suotuisa vuosikymmen siis nyt ohi?
»Ei kokonaan, vaikka osa maista onkin vaikeuksissa», toteaa diplomaatti Heikki Tuunanen. Hän työskenteli Afrikan kehityspankin johtokunnan jäsenenä syksystä 2013 kesään 2016.
Esimerkiksi eteläisessä Afrikassa sijaitseva Sambia on ajautunut ongelmiin, koska maan tärkeimmän vientituotteen kuparin maailmanmarkkinahinta on laskenut. Viime vuonna se oli alimmillaan kuuteen vuoteen.
Ja kun talous on alkanut sakata, Sambian lainanhoitokulut ovat nousseet. Kun Sambia vuonna 2012 keräsi historiansa ensimmäisellä kymmenvuotisella joukkolainallaan 750 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria, lainan korko oli 5,6 prosenttia. Viime vuonna Sambian lainojen korko oli kivunnut 9,4 prosenttiin.
»1980-luvulta muistissa oleva Afrikan velkaongelma ei kuitenkaan näytä todennäköiseltä, koska mantereen talous kasvaa edelleen. Päätrendi on, että talouden rakenne monipuolistuu.»
Viime vuosina Afrikassa ovat piristyneet etenkin rahoitusala ja vähittäismyynti sekä tieto- ja viestintätekniikan ala. Kehityspankin mukaan noin puolet Afrikan maihin suuntautuvista suorista ulkomaisista sijoituksista kohdistuu nyt muualle kuin raaka-aineiden tuotantoon.
Kasvusta huolimatta Afrikan maissa on aiempaa enemmän absoluuttisesti köyhiä. Yli 420 miljoonaa noin 1,1 miljardista afrikkalaisesta elää keskimäärin alle 1,25 dollaria vastaavilla tuloilla päivässä.
Kasvu ei hyödytä kaikkein köyhimpiä, koska valtaosa heistä asuu edelleen maaseudulla ja elää virallisen talouden ulkopuolella. He eivät pääse mukaan yksityisen sektorin kasvukierteeseen.
»Jotta kasvualat voisivat työllistää suuria joukkoja, teollistumisen pitäisi lähteä nopeaan kasvuun», Tuunanen sanoo. Toistaiseksi Afrikan maat vastaavat 1–2 prosentista globaalista teollisuustuotannosta.
Tuunasen mukaan Afrikka voisi teollistua sillä edellytyksellä, että maat saisivat infrastruktuurinsa kuntoon ja sähköä kaikille. Nyt noin 645 miljoonaa afrikkalaista elää ilman sähköä. Sähköpula ja sähköverkkojen ylikuormittuminen haittaavat yritysten toimintaa.
Infrastruktuurin kohentaminen on elinehto myös sille, että Afrikan maiden keskinäinen kaupankäynti voi vilkastua. Taloudellinen integraatio avittaisi maita kehittämään kilpailuetujaan ja rakentamaan teollisuutta. Nyt maiden viennistä vain noin 16 prosenttia suuntautuu muihin mantereen maihin.
Tuunanen antaa esimerkin Kazungulasta – Zimbabwen, Sambian, Namibian ja Botswanan rajalta – neljän maan keskinäisen kaupan solmukohdasta. Siellä Sambesijoen yli kulkee vielä lossi, ja siltaa vasta rakennetaan. Sen on määrä valmistua vuonna 2018, ja silloin kilometrien rekkajonoista päästäneen eroon.
Lisäksi Afrikan maiden pitäisi Tuunasen mukaan houkutella investointeja. Se onnistuu vain pelaamalla globalisaation pelisäännöillä.
»Pääoma menee sinne, missä sitä kohdellaan parhaiten.»
Käytännössä tämä tarkoittaa maita, joissa yhteisövero on matala. Eikö matala veroaste kuitenkin syö valtioiden edellytyksiä kerätä julkisia varoja ja tuottaa palveluja?
»On parempi laskea yhteisövero matalaksi ja houkutella siten investointeja. Vaikka yritykset siirtäisivätkin voitot kotimaahansa, ainakin ne loisivat Afrikkaan työpaikkoja. Jos edellytetään, että voitot on jätettävä kohdemaahan, se ei ole pääoman suotuisaa kohtelua.»
Toisaalta Tuunanen toteaa, etteivät suuretkaan investoinnit auta valtaosaa afrikkalaisista, jos ne eivät luo miljoonia tarvittavia työpaikkoja.
Esimerkiksi Mosambikin alumiinintuotantolaitoksissa tai Etelä-Afrikan autotehtaissa investoinnin suuruus syntyvää työpaikkaa kohti on iso, eli yhden työpaikan synnyttäminen maksaa valtavasti. Sen sijaan epäviralliset, kansantalouden kirjanpidon ulottumattomiin syntyvät työpaikat eivät vaadi suuria alkuinvestointeja.
Epävirallinen sektori voi siis työllistää useampia ihmisiä nopeammin kuin suuryritykset, mutta työ on usein rankkaa tai vaarallista. Kehityspankin mukaan harmaa talous kattaa hieman yli puolet Saharan eteläpuolisen Afrikan bruttokansantuotteesta ja työllistää neljä viidesosaa työvoimasta.
»Jos epäviralliset yritykset onnistuvat kasvamaan, niistä voi tulla virallisia. Se edellyttää myös byrokratian karsimista», Tuunanen sanoo.
