Yhteiskuntapolitiikan tutkija Raakel Inkeri kirjoitti kirjan Valkoista ja mustaa – Etelä-Afrikka apartheidista nykypäivään Etelä-Afrikan yhteiskunnan muutoksista 1600-luvulta tähän päivään. Hän rakastaa maata, jolla on rikas kulttuuri ja synkkä historia, ja jossa jokaisella väestöryhmällä on oma totuutensa.
Kirjassasi avaat Etelä-Afrikan vuosisatojen mittaista syrjivää historiaa. Miksi halusit kirjoittaa teemasta juuri nyt?
Tein väitöskirjan Etelä-Afrikan rotujen välisistä suhteista vuonna 2019. Olisin halunnut jo silloin kirjoittaa suomalaisille ja suomeksi, koska erityisesti apartheidin jälkeisistä ajoista ei ole kirjoitettu täällä. Suomalaiset tietävät Nelson Mandelan ja sanan apartheid, mutta eivät mitä sen taakse kätkeytyy.
Kun olin opiskelija 1990-luvulla, Suomessa ja Pohjoismaissa tuettiin erityisesti vapaustaisteluideologiaa. Sitä painottavaa historiaa on käsitelty, mutta maailma ei ole mustavalkoinen. Etelä-Afrikassa ei ole yhtä totuutta. Se aukaisee silmät, ei ole yhtä hyvää ja yhtä pahaa. Yritän kirjassani tarjota poliittisesti värittömän, puolueettoman näkökulman.
Käytät kirjassa sanaa ”rotu”. Kerrot tämän olleen kiistanalainen valinta suomenkielisessä tiedeyhteisössä, kun taas eteläafrikkalaisessa yhteiskunnassa vastaava sana on laajasti käytössä. Miksi kielen politiikka eroaa näin vahvasti?
Kun käsittelemme muita kulttuureita, kielialueita tai yhteiskuntia, pitäisi ensin opetella tuntemaan konteksti, yhteisö ja vasta sitten tulkita sen käsitteitä. Etelä-Afrikkaa ja sen historiaa ei voi mitenkään käsitellä yhteiskuntapoliittisesti käyttämättä sanaa rotu.
Suomessa rodun vaihtoehdoksi ehdotettiin termiä ”etninen tausta”, mutta Etelä-Afrikassa se tarkoittaa, että olet esimerkiksi zulu tai xhosa mustien ryhmän sisällä. Sen kulttuurin kontekstissa käsite olisi väärä.
Mielestäni on hyvä, että termistöstä puhutaan ääneen. En halua viestiä, että kyseessä on hyvä tai huono käsite. Mutta monissa maissa sitä käytetään, esimerkiksi Etelä-Afrikassa ja Yhdysvalloissa rotupolitiikka on pinnalla edelleen.
Etelä-Afrikka on nostanut Kansainvälisessä tuomioistuimessa kansanmurhakanteen Israelia vastaan. Miten entinen apartheid-valtio on alkanut vastustaa toisen maan alistavaa politiikkaa?
Taustalla on historia: Apartheid-hallinnon muodosti hollantilaislähtöisten afrikaanereiden nationalistipuolue. Afrikaanerit kokivat olleensa sorrettu kansa, jota erityisesti brittitaustaiset kolonialistit olivat kohdelleet huonosti. He olivat myös hyvin uskonnollisia ja kokivat olevansa vastoinkäymisten koettelema Jumalan luvattu kansa. Tästä syntyi eetos, joka yhdisti heitä juutalaisiin ja Israeliin. Etelä-Afrikka ja Israel tekivät paljon yhteistyötä apartheidin aikana.
Kun valta sitten vaihtui ja maahan tuli musta ANC-puolueen johtama hallitus, se vastusti Israelia jo historian perusteella. Lisäksi [vapaustaistelija ja ANC-johtaja] Nelson Mandelalla oli aikanaan läheinen suhde palestiinalaisiin ja heidän silloiseen presidenttiinsä Jasser Arafatiin.
Mediassa on myös esitetty mielenkiintoinen tulkinta, että Iran olisi maksanut valtaapitävälle ANC:lle siitä, että Etelä-Afrikan valtio haastaa Israelin Kansainväliseen tuomioistuimeen. Asiaa ei ole virallisesti todennettu, mutta en usko, että tässä on savua ilman tulta. Etelä-Afrikka ei ole aiemmin kunnostautunut näin voimakkaasti kansainvälisissä ihmisoikeuskysymyksissä.
Etelä-Afrikan kansainväliset suhteet rakentuvat Brics-kumppanuuden ympärille. Miten maassa suhtaudutaan yhteistyöhön Venäjän ja Kiinan kaltaisten valtioiden kanssa?
Valtapuolue ANC:n näkemys on ollut viimeiset 30 vuotta Etelä-Afrikan virallinen kansainvälisen politiikan linja. ANC on historiansa takia Venäjän, globaalin etelän ja Kiinan leirissä. Entiset kommunistiset liikkeet ovat tässä yhdistävä linkki.
Nykyisin Venäjää, Kiinaa ja Etelä-Afrikkaa yhdistävä tekijä on läpinäkymätön hallinto.
Nykyisin näitä maita yhdistävä tekijä on ehkä läpinäkymätön hallinto. On helpompi toimia Kiinan tai Venäjän kanssa kuin vaikka Pohjoismaiden kanssa, jotka vaativat ihmisoikeuksien kunnioittamista ja korruption kitkemistä. Kiina rakentaa Etelä-Afrikkaan infrastruktuuria ja käy kauppaa kyselemättä läpinäkyvyyden perään. Venäläisten kanssa Etelä-Afrikka käy tilastollisesti hyvin vähän kauppaa.
Venäjä-suhde on jokseenkin käsittämätöntä politiikkaa. Venäjä ei ole Etelä-Afrikalle taloudellisesti tärkeä eikä kommunistinen aatekaan enää yhdistä.
Kirjoitat, että Etelä-Afrikassa rotuidentiteetit ovat viime vuosina vahvistuneet ja väestöryhmät ovat siiloutuneet. Eikö Mandelan ”sateenkaarikansa”-ihanne ole enää tavoittelemisen arvoinen?
Ihmiset, jotka olivat köyhiä 30 vuotta sitten apartheidin päättyessä, ovat sitä edelleen. 80 prosenttia maan väestöstä on mustia, ja suuri osa heistä on köyhiä. Maassa ei ole ollut normaalia yhteiskunnallista kehitystä, mikä on johtanut ihmisten siiloutumiseen.
Koska maassa ei ole sosiaaliturvaverkostoa, perheet ja yhteisöt tukevat ja auttavat toisiaan. Apua kuitenkin harvoin annetaan yli oman ryhmän, sosiaaliluokan ja ihonvärin rajojen. Erityisesti köyhät väestöryhmät elävät täysin omassa todellisuudessaan.
Etelä-Afrikassa pidetään toukokuussa vaalit. Niissä on mukana noin 30 poliittista ryhmää, joista iso osa on jollain tapaa kansallismielisiä. Niiden politiikassa vaikuttaa myös ksenofobia muita afrikkalaisia kohtaan – ryhmät haluavat laittaa rajat kiinni ja vahvistaa Etelä-Afrikan heimopäälliköiden asemaa. Maassa haetaan selvästi turvaa äärimmäisyyksistä.
On samalla kunnioitettavaa, että Etelä-Afrikan erilaiset etniset väestöryhmät haluavat ylläpitää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Ihmiset pyrkivät kiinnittymään etniseen taustaansa, jolloin on vaikea hakea kansallisesti yhteistä identiteettiä. Keskiluokkaistunut valkoinen väestö saattaa toivoa yhteisöllisyyttä. Tuo ajatus ammentaa ehkä vanhasta syyllisyydestä. Mutta mustien taholta en tällaista ole juurikaan kuullut.
Toukokuun parlamenttivaaleissa maata 30 vuotta hallinneen ANC-puolueen odotetaan menettävän valta-asemansa. Millaisena näet Etelä-Afrikan tulevaisuuden?
ANC on pitänyt 30 vuotta yksinvaltaa, ja puolue tulee varmasti saamaan myös tulevissa vaaleissa suuren osan äänistä. Kysymys kuuluu, mitkä puolueet se valitsee koalitiohallitukseen.
Vaihtoehtoja ovat EFF, joka on äärinationalistinen ja populistinen marxilais-leninistinen punabarettipuolue, sekä entisen presidentin ja ANC-poliitikon Jacob Zuman vuonna 2024 perustama MK-puolue. ANC ja MK ovat verivihollisia, joiden hallitusyhteistyö todennäköisesti pahentaisi maan korruptiota ja demokratian tilaa entisestään.
ANC on tähän saakka ratsastanut vapausaatteella, mutta keskiluokkaistuneet mustat ja värilliset eivät enää purematta niele puolueen viestejä. Korruptio on valtavaa, ja monet etsivät vaihtoehtoista puoluetta, jolle antaa äänensä. Esimerkiksi valkoisten puolueeksi leimattu oppositiopuolue DA ei ole todellinen vastavoima ANC:lle.
Optimistisimmat toivovat, että koalitiohallitukseen siirtyminen on koetinkivi, joka kehittää hiljalleen maan monipuoluejärjestelmää. Sitä ei helposti pysty muuttamaan niin kauan, kun ANC on suurin puolue.
Raakel Inkeri: Valkoista ja mustaa – Etelä-Afrikka apartheidista nykypäivään. Siltala 2024, 270 s.
Näitä suosittelen
1. Helen Zille: Not without a fight (2016).
Zille on tunnettu Etelä-Afrikan poliittisen elämän rautarouva, apartheidia vastaan taistellut valkoinen nainen. Kirja on kiehtova kertomus hänen elämästään Saksan juutalaisvainoja paenneiden vanhempien lapsena ja samalla syväluotaava katsaus Etelä-Afrikan poliittiseen peliin, sen kovuuteen ja juonitteluun.
2. Andre de Ruyter: Truth to power – My three years in Eskom (2023).
Valtiollisen energiayhtiö Eskomin pääjohtajan tarina energiakriisin syistä. Kirjassa esitellään korruption laajuus ja merkitys niin sähkön tuotannossa ja saatavuudessa kuin pääjohtajan työssä. Kirja avaa läpeensä epärehellistä poliittista ja kaupallista järjestelmää toiminnan huipulta alimmalle tasolle.
3. Adriaan Basson & Pieter du Toit: Enemy of the people (2017).
Kirja kertoo Jacob Zuman presidenttikaudesta ja siitä, miten korruptio puski läpi koko poliittisen elämän. Zuma on nyt noussut uuden poliittisen puolueen keulahahmoksi, ja on mielenkiintoista seurata, toistuvatko hänen aikaisemmat toimensa.
