Analyysi

Meppien veteraani uskoo Eurooppaan

Teksti:
Julkaistu: 13.3.2014

Saksan kristillisdemokraatteja edus­tava Hans-Gert Pöttering, 68, on EU-politiikan veteraani. Hän on ainoa meppi, joka on istunut Euroopan parla­mentissa yhtäjaksoisesti ensimmäisistä, vuoden 1979 vaaleista lähtien.

”Vuonna 1979 parlamentti ei ollut vielä lainsäädäntöelin, vaan jäsenet saattoivat vain tehdä ehdotuksia. Maastrichtin, Amsterdamin, Nizzan ja Lissabonin sopimusten myötä parla­mentille on tullut lisää valtaa, ja nyt se on vaikutusvaltainen toimija. Se on tietysti tehnyt työstämme myös vaati­vampaa.”

Pötteringin meppiuran alussa EU:ssa oli yhdeksän jäsenmaata. Koko Euroopan poliittinen kartta oli aivan toisenlainen kuin tänään: Espanja, Por­tugali ja Kreikkakin olivat vasta äsket­täin demokratisoituneet, ja Itä-Eurooppa oli Neuvostolii­ton vaikutuspiirissä.

”Se, että Eurooppa kävi 1989–1990 läpi rauhanomai­sen murroksen, on meidän aikamme ihme ja suurin me­nestys. Se onnistui, koska länsi oli aina ollut arvoyhteisö ja malli Keski- ja Itä-Euroopan ihmisille.”

Pöttering on toiminut merkittävissä tehtävissä parlamentin puhemiehenä vuosina 2007–2009 ja EPP-ryhmän puheenjohtajana 1999–2007. Mitä hä­nen mielestään vaaditaan mepiltä, joka haluaa vaikuttaa työllään?

”Ensinnäkin pitää olla rajat ylittävä näkemys yhteisestä eurooppalaisesta projektistamme. Toiseksi on osattava kunnioittaa muita kulttuu­reja ja kollegojaan. Kol­manneksi tarvitaan osaa­mista niissä aiheissa, joi­den kanssa tekee työtä. Ja neljänneksi pitää pyrkiä kompromisseihin eikä vastakkainasetteluihin.”

Tämän vuoden vaaleis­sa Pöttering ei enää asetu ehdolle. Tulevaisuudessa hän toivoo näkevänsä yhä yhtenäisemmän Euroo­pan, jolla on yhteinen ulko- ja turvalli­suuspolitiikka.

”Euroopalla on haasteita, mutta muun maailman ongelmat ovat vielä suurempia. Se on hyvä muistaa.”

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu