Kuva: Anna-Kaisa HiltunenRauhasta ei voi neuvotella, jos kieltäytyy keskustelemasta vastapuolen kanssa, oli se kuinka hajanainen hyvänsä.
Oppi saattaa kuulostaa yksinkertaiselta, mutta siitä on jouduttu vääntämään kättä etenkin Yhdysvaltain hallinnon kanssa niiden rauhanneuvottelujen kulisseissa, joissa Kirkon Ulkomaanavun (KUA) toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen on ollut mukana.
Pentikäinen toimii sekä YK:n rauhanvälittäjien rosterissa että KUA:n ylläpitämässä perinteisten ja uskonnollisten johtajien rauhanvälitysverkoston sihteeristössä. Hän on ollut mukana hieromassa rauhaa esimerkiksi Somaliassa, Nigeriassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Syyriassa.
”Yhdysvaltain hallinnon asenne on estänyt monta hyvää dialogimahdollisuutta esimerkiksi somalialaisen al- Shabaabin kanssa”, Pentikäinen sanoo helsinkiläisessä kahvilassa. Hän on vasta palannut Keniasta, al-Shabaabin reviiriltä.
Myös Mark Perry katsoo kirjassaan Talking to Terrorists, että Yhdysvaltain kannattaisi päivittää jäykkää asennettaan, jonka mukaan terroristien kanssa ei neuvotella. Mutta miksi terroristeja pitäisi katsoa silmästä silmään, pitää tasaveroisina neuvottelukumppaneina diplomaattien kanssa?
Koska eristäminen radikalisoi ryhmiä, pitkittää konflikteja ja antaa terroristeille valtaa, Pentikäinen sanoo.
”Jos ihmiset ajetaan nurkkaan, he muuttuvat vaarallisiksi. Silloin rauhanprosessi on haavoittuva ja ulos jätetyt ryhmät voivat horjuttaa sitä sen ulkopuolelta.”
Sitä paitsi useimmissa nykymaailman konflikteissa on äärimmäisen vaikeaa erottaa hyviä ja pahoja, niitä joiden kanssa voidaan keskustella ja niitä joiden kanssa ei. Pentikäinen ottaa esimerkiksi Syyrian: siellä sotarikoksiin ovat syyllistyneet kaikki konfliktin osapuolet.
”Terroristiryhmät toimivat syvällä opposition rinnalla, joten erotteleminen on mahdotonta. Siksi avainkysymyksen on oltava, mitä ihminen tai ryhmä haluaa saavuttaa.”
Siihen vastaamalla niin oppositioksi itseään kutsuvat ryhmät kuin radikalisoituneet ja itsenäisesti aseisiin tarttuneet taistelijatkin joutuvat paljastamaan jotain itsestään. Jos tulevaisuuden toiveissa on järjestäytynyt yhteiskunta, neuvotteluille on jo osoitettu yhteinen suunta.
Lähi-idän kehitys kuitenkin huolettaa Pentikäistä. Vaikka Iran saataisiin ulos kansainvälisen neuvotteluareenan umpikujasta ja Syyrian neuvotteluille siten avautuisi mahdollisuus, ongelmaksi jäisi se, että Syyrian ääriliikkeillä on valtionvastainen agenda. Ne eivät usko valtioon.
”Opposition puolella on noin 10 000 ulkomaisen taistelijan joukko, ja tästä on tullut pysyvä ilmiö. Tällaiset ryhmät voivat suistaa minkä tahansa hauraan alueen raiteiltaan”, Pentikäinen sanoo.
Jäljelle jää kysymys siitä, kuka todella pystyy systemaattiseen dialogiin liikkuvien taistelijoiden kanssa. Paikalle tarvittaneen valtioiden välisen kansainvälisen yhteisön edustajien lisäksi Pentikäisen kaltaisia matalan profiilin diplomaatteja, jotka osaavat rakentaa luottamusta ja joilla on hyvät suhteet valtaapitäviin, aina Valkoiseen taloon asti.
Terroristien näkökulmasta tärkeintä on, että välittäjä pystyy olemaan heille hyödyksi.
”Välittäjän on kyettävä selittämään terroristeille kansainvälisen yhteisön toimintalogiikkaa ja toisaalta välittämään vastapuolelle totuudenmukainen kuva siitä, mitä terroristit haluavat”, Pentikäinen sanoo.
”95 prosenttia rauhanvälityksestä tapahtuu muualla kuin hotellien neuvotteluhuoneissa, eikä niissä tilanteissa ole yleensä ruuhkaa.”
Mark Perry: Talking to Terrorists: Why America Must Engage with its Enemies. Basic Books 2010.
