Simo Sipola kirjoittaa suomalaisen hyvinvointivaltion historiasta. Kuva: Teos
Tietokirjailija, toimittaja ja dokumentaristi Simo Sipola kuvailee Velkakirja-teoksessaan, miten läntisten teollisuusmaiden suhtautuminen velkaan muuttui 1970-luvulla.
Miksi suhde velkaantumiseen muuttui 1970-luvulla?
Yhdysvalloissa alkoi silloin finanssimarkkinoiden sääntelyn purkaminen, joka levisi muihin läntisiin maihin. Suomi seurasi kehitystä noin vuodesta 1983 alkaen. Tämä prosessi on asteittain johtanut velan määrän valtavaan kasvuun maailmassa. Yhdysvalloissa suuryritykset ja teollisuus lobbasivat voimakkaasti vapaamman rahoituksen puolesta. Yritykset tietysti tarvitsevat velkaa toimiakseen, mutta velkaantumisvauhti on ollut paljon kovempaa kuin bruttokansantuotteen kehitys. Se vihjaa, ettei velkaa ole käytetty tuottaviin investointeihin vaan esimerkiksi finanssikeinotteluun.
Millainen suhde velkaantumiseen Suomella on historiallisesti?
Suomalaisten suhdetta velkaantumiseen määrittää vahva moraalinen paatos velan ottamista vastaan. Tämä tunne ohjasi poliitikkoja esimerkiksi kun Suomi kohtasi 1990-luvun laman. Vahvasta markasta haluttiin pitää kiinni ja velka oli valtionvarainministeri Iiro Viinaselle mörkö, joka aiheutti rytmihäiriöitä ja tuli painajaisiin.
Poliitikot ovat usein käsittäneet valtion velan samalla tavalla kuin kotitalouden velan eivätkä ole ymmärtäneet, että käytännössä valtion velka toimii eri logiikan mukaan. Esimerkiksi Britannialla on maksamattomia valtion velkoja, jotka periytyvät 1600-luvulta. Niitä vain ajoittain järjestellään uudelleen.
Miksi poliittinen keskustelu on niin vahvasti keskittynyt julkiseen velkaan, vaikka yksityisen sektorin velkaa on määrällisesti huomattavasti enemmän?
Se lienee osittain luonnollista, koska julkiseen velkaan poliitikot voivat vaikuttaa suorilla päätöksillä, mutta yksityiseen velkaan vain välillisesti. Toisaalta poliitikot eivät ole välttämättä hahmottaneet, että yksityisen velan kokonaismäärä on tärkeä makrotaloudellinen muuttuja. Monet finanssikriisit ja taantumat ovat lähtöisin yksityisen velan dynamiikasta eli velanoton nopeasta kiihtymisestä ja yllättävästä hidastumisesta.
Vuoden 2007 finanssikriisin jälkeen Yhdysvalloilla ja EU:lla oli yhteinen tahtotila palauttaa ja uudistaa finanssimarkkinoiden sääntelyä: Yhdysvalloissa Dodd–Frank-lakipaketti ja EU:ssa Emir-säännöt. Miten nämä hankkeet onnistuivat?
Sääntelyllä yritettiin suitsia muun muassa johdannaisiin liittyviä riskejä ja käsittääkseni tämä on onnistunut ainakin siinä mielessä, että johdannaissopimukset ovat paremmin viranomaisvalvonnassa. Esimerkiksi Emir-sääntöjen mukaan institutionaalisten sijoittajien kuten eläke- ja vakuutusyhtiöiden tai pankkien ja rahastojen täytyy raportoida johdannaiset tietorekisteriin, johon valvovalla viranomaisella on pääsy. Nyt johdannaisista ei pitäisi syntyä samanlaisia tunnistamattomia riskikeskittymiä, joilla oli keskeinen rooli vuoden 2007 kriisin puhkeamisessa.
Onko Suomen vastaus koronakriisin eronnut aiemmasta kriisinhoidosta, kuten 1990-luvun lamasta?
Tällä kertaa on yleisesti hyväksytty, että velkaa on otettava kriisistä selviytymiseksi. Huomattavaa on, että Suomen velkaantuminen kehittyi viime vuonna yllättäen niin, että velan suhde bruttokansantuotteeseen laski. Tämä johtui muun muassa siitä, että verotulot pienentyivät vähemmän kuin pelättiin, eikä uutta velkaa tarvittu niin paljon kuin valtionvarainministeriö ennakoi.
Suuri avoin kysymys on keskuspankkipolitiikan tulevaisuus: Täytyykö velkakirjaostoja jatkaa ja mitä tapahtuu koroille? Minun on vaikea uskoa, että velkakirjaostot olisivat pitkällä aikavälillä hyväksi talouden vakaudelle. Voi olla, että järjestely toimii niin kauan kuin se yleisesti hyväksytään, ja ehkä jossain vaiheessa keskuspankkivelkoja ryhdytään alaskirjaamaan.
Olet kirjoittanut talousasioista aiemmin kirjat Rahavallan jäljet ja Verokirja. Onko kirjoilla yhteinen viesti?
Kaikki kolme kirjaa käsittelevät suomalaista hyvinvointivaltiota. Aihe on lähellä henkilökohtaisesti, sillä koen itseni vahvasti hyvinvointivaltion kasvatiksi. Olen syntynyt 1960-luvulla, jolloin hyvinvointivaltio alkoi laajentua ja olen kasvanut lapsesta aikuiseksi sen mukana. Lähestyn aihetta paljolti talouspuheen näkökulmasta, pohdin miten talous ja talouspuhe ovat ohjanneet politiikkaa. Tosin viime aikoina on nähtävissä, miten politiikka on ottanut takaisin otetta taloudesta.
Simo Sipola: Velkakirja, Teos 2022, 256 s.
