Suomen EU-politiikassa on paljon jatkuvuutta, mutta Juha Sipilän (kesk.) hallituskauden aikana politiikka on myös muuttunut. Aihetta käsittelevän uutuuskirjan toimittanut valtio-opin professori Tapio Raunio sanoo, että vielä edellisen sixpack-hallituksen ohjelmassa korostettiin enemmän EU:n merkitystä arvoyhteisönä ja Suomen sitoutumista arvoihin.
”Sipilän ohjelmassa EU:n merkitys painottuu talouden kautta. Olettaisin, että tässä näkyy perussuomalaisten vaikutus”, Raunio arvioi.
EU-politiikan muutos liittyy myös pääministeriin. Raunio vertaa Paavo Lipposta (sd.) ja Sipilää.
”Lipposelle EU-asiat olivat hyvin läheisiä. Sipiläkin on EU-myönteinen talouden näkökulmasta. Hänen aikanaan meille on muodostunut EU-keskustelussa tyhjiö, jossa hallitus lausuu asiasta hyvin vähän.”
Tähän on Raunion mukaan kaksi syytä. Eturivin poliitikot eivät ole ensinnäkään kovin kiinnostuneita EU-asioista. Toiseksi erimielinen hallitus laimentaa kantoja. Raunio näkee hallituksessa tahoja, jotka kannattavat tiiviimpää integraatiota, mutta perussuomalaiset vastustavat tätä. Sipilälle turvallisin vaihtoehto on ”keskitie” eli kompromissi.
Nyt hallituksen tulisi ottaa selkeästi kantaa esimerkiksi brexitiin, euroalueen kehittämiseen tai mahdolliseen joustavaan integraatioon, Rautio pohtii.
Suomessa on esitetty myös voimakasta kritiikkiä EU:ta kohtaan. Silti suomalaisten kannatus EU:n ja euroalueen jäsenyydelle on pysynyt vakaana. Vuoden 1994 neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä 56,9 prosenttia kansalaisista kannatti jäsenyyttä unionissa. Eurobarometrin mukaan vuonna 2015 suomalaisista 54 prosenttia piti EU-jäsenyyttä hyvänä asiana.
Kirjan nimi – Reunalla vai ytimessä? – herättää ajatuksen, että Suomen maine sopuisana jäsenmaana on kyseenalaistettu. Raunion mukaan on liioiteltua ajatella, että Suomi olisi jommassakummassa ääripäässä.
”On yksittäisiä teemoja, kuten kahdenkeskiset vakuudet euroalueen tukipaketeille, jossa Suomi on ollut näkyvästi eri mieltä muiden jäsenvaltioiden kanssa, mutta poliitikkojen ja virkamiesten arkinen työ on säilynyt ennallaan.”
Onko Suomen paikka EU:n ytimessä vai reunalla, on Raunion mukaan poliittinen kysymys.
”On kannattavampi strategia osoittaa yhteistyöhalua ja joustavaa käytöstä asioissa, jotka eivät ole Suomelle tärkeitä, kuin olla johdonmukaisesti eri mieltä.”
Se parantaa Suomen mahdollisuuksia saada EU:n instituutioilta ja jäsenvaltioilta ymmärrystä itselleen tärkeissä asioissa.
Raunio yllättyi siitä, kuinka paljon suomalaisten poliitikkojen ja varsinkin virkamiesten työtä EU:ssa arvostetaan.
”En ole tippaakaan patrioottinen, mutta tämä lämmittää mieltä. Hallitukset ja ministerit tulevat ja menevät, mutta on tärkeää, että virkamiehillä on asiat hanskassa.”
EU:n yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Suomi on perinteisesti tukenut yhtenäistä linjaa. On ajateltu, että siten pienikin valtio voi vaikuttaa. Yhtenäisyyden rakoillessa Suomen on hankalampaa asemoida itsensä, Raunio sanoo.
Hän arvelee, että Euroopan unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on jäänyt viime vuosina taka-alalle, koska suhtautuminen lähialueiden kriiseihin ei ole ollut EU:ssa yksimielistä. Suomelle tilanne aiheuttaa päänvaivaa.
Raunion mukaan Ukrainan kriisi on avannut tilaa Suomen ja Venäjän väliselle keskinäiselle suhteelle.
”Vaikka Venäjän ja kansainvälisen yhteisön välit ovat kiristyneet, Suomessa on nähty järkeväksi ylläpitää keskusteluyhteyttä Venäjään.”
Tutkijan mielestä Suomessa pitäisi keskustella enemmän arvoista. Niihin viitataan, mutta ei selitetä, miksi ne ovat tärkeitä.
”Voitaisiin miettiä, mikä on Euroopan unionin rooli maailmassa. Miten EU suhtautuu voimankäyttöön ja missä määrin EU:sta on rauhanvälittäjäksi? Kun isot linjat ovat selkiytyneet, voidaan miettiä keinoja niiden edistämiseksi.”
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
Tapio Raunio ja Juho Saari (toim.): Reunalla vai ytimessä? Suomen EU-politiikan muutos ja jatkuvuus. Gaudeamus 2017, 275 s.
