Kun Venäjä keräsi joukkojaan Ukrainan-vastaisille rajoilleen helmikuun alussa 2022, ohi vilahti pikku-uutinen: Yhdysvallat oli tappanut sotilasoperaatiossaan terroristiryhmä Isisin johtajan.
Surmatun Abu Ibrahim al-Hashimi al-Qurashin seuraajaksi valittiin Abu al-Hasan al-Qurashi. Hänet puolestaan tapettiin paikallisen aseryhmän operaatiossa lokakuussa 2022 – samoihin aikoihin, kun venäläisjoukot olivat juuttuneet Ukrainan mutaan ja pommittivat sen energiainfrastruktuuria.
Tämän vuoden elokuussa Isis vahvisti viimeisimmän kalifinsa, taistelijanimeltään Abu al-Hussein al-Husseini al-Qurashi, kuolleen syyrialaisen jihadistiryhmän Hayat Tahrir al-Shamin iskussa.
Myös al-Qaida menetti pitkäaikaisen johtajansa, egyptiläisen Aiman al-Zawahirin Yhdysvaltain lennokki-iskussa Kabulissa heinäkuussa 2022. Yli vuotta myöhemmin ryhmä ei vieläkään ole vahvistanut egyptiläisen kuolemaa tai julkistanut uutta johtajaansa.
Viimeisen vuoden aikana isoja käänteitä on riittänyt, mutta johtajien kohtalot eivät enää ole herättäneet samanlaista huomiota kuin Osama bin Ladenin kuolema arabikevään alkukuukausina toukokuussa 2011 tai Isisin kalifaattia Mosulissa johtaneen Abu Bakr al-Bagdadin kuolema lokakuussa 2019.
Ukrainan sodan varjossa kansainvälinen terrorismi – erityisesti jihadistinen liikehdintä – on lähes kadonnut uutisotsikoista. Venäjän sotilaiden ja palkkasotilaiden sotarikokset ja raakalaisuudet Ukrainassa ovat tuoneet sodan kauhut lähemmäs eurooppalaisten arkea. Ne herättävät enemmän huolta, pelkoa, kauhua ja inhoa kuin vastaavanlaiset hirmuteot Syyriassa viime vuosikymmenellä. Niissäkin tekijöinä on ollut myös Venäjän puolella sotivia.
Hyökkäys on luonut voimakasta solidaarisuutta ukrainalaisia kohtaan, mikä on johtanut laajaan tukeen Ukrainan valtiolle. Samalla vierastaistelijoiden virta Euroopasta konfliktialueelle on ollut poikkeuksellisen vilkasta.
Sota dominoi turvallisuuspoliittista keskustelua. Vielä edellisen vuosikymmenen aikana julkisuudessa korostui jihadistisesta liikehdinnästä kumpuava terrorismin uhka.
Etenkin Isisin hirmuteot Syyriassa ja Irakissa sekä ryhmän aiheuttama maailmanlaajuinen terrori-iskujen aalto herättivät huolta ja kauhua Euroopassa. Harva kuitenkaan koki jihadistisessa terrorismissa sellaista eksistentiaalista uhkaa, jonka Venäjä muodostaa Ukrainalle.
Länsimaiden huomion ollessa toisaalla jihadistinen liike on kuitenkin kehittynyt.
Liike vaikuttaa nyt aiempaa pirstaloituneemmalta. Al-Qaidan ja Isisin kamppailu johtajuudesta muodostaa yhä keskeisen sisäisen jakolinjan, eikä liikkeen sisältä ole noussut yhtä globaalisti vetovoimaista johtajaa. Siltä puuttuu myös Isisin kalifaatin tai Syyrian sisällissodan kaltainen symbolinen vetonaula. Niiden korvaajaksi ei ole noussut vastaavaa uutta valtionrakennusprojektia tai eri aseellisia ryhmiä yhdistävää konfliktia.
Niin al-Qaidan kuin Isisinkin operatiivinen toiminta on siirtynyt suurilta osin ryhmien alaosastoille. Niiden toiminnassa korostuvat paikalliset tavoitteet globaalin, länsimaihin kohdistuvan terroristisen toiminnan sijaan.
Valtaosa Isisin voimavaroista vaikuttaa suuntautuvan organisaation ytimen suojelemiseen.
Lähi-idässä liikehdintää määrittävät pitkälti al-Qaidan marginalisoituminen sekä Isisin vuosina 2017–2023 kokemat tappiot ydinalueillaan. Omassa viestinnässään se on jo pitkään viitannut takaiskujen sarjaan »koettelemusten aikana», joka testaa uskonyhteisön lujuutta ja uskon aitoutta.
Isis menetti kalifaattinsa viimeiset alueet Syyriassa keväällä 2019 ja on sen jälkeen palannut tuttuun asetelmaan aseryhmäksi, joka käy kumouksellista sotaa ydinalueellaan. Se yhdistelee sissisodankäyntiä sekä terrorismia ja pyrkii muodostamaan islamilaisen varjovaltion toiminta-alueilleen.
Viime vuosikymmenen aikana tapahtuneen kansainvälistymisen seurauksena Isisillä on yhä myös selkeitä alueellisia ja globaaleja tavoitteita. Kalifaattiprojektinsa huippuvuosina se onnistui keräämään ja kehittämään esimerkiksi tietotaitoa, kontaktiverkostoja ja varallisuutta, joilla se voi edelleen tukea myös näitä laajempia tavoitteita.
Silti valtaosa Isisin voimavaroista sen sydänmailla vaikuttaa suuntautuvan organisaation ytimen suojelemiseen. Tämä heikentää ryhmän toimintakykyä, erityisesti kansainvälisesti.
Kenties merkittävintä menestystä jihadistiryhmät ovat saavuttaneet eri puolilla Afrikkaa. Al-Qaidaan ja Isisiin kytkeytyvät paikallishaarat ja liittolaiset ovat onnistuneet levittäytymään uusille alueille etenkin läntisessä ja Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa – tuhoisin seurauksin.
Tätä on edesauttanut monien valtioiden sisäisten konfliktien alueellistuminen edellisen vuosikymmenen aikana. Esimerkiksi jihadistiryhmä al-Shabaabin toiminta Afrikan sarvessa on levinnyt Somalian rajojen ulkopuolelle, ja Länsi-Afrikassa Nigerian sisäinen konflikti Boko Haramia ja siitä irronneita ryhmiä vastaan on laajennut ympäröiviin maihin.
Joidenkin arvioiden mukaan Afrikka on kehittynyt jihadistisen liikehdinnän syrjäseudusta jopa sen merkittävimmäksi rintamaksi. Tällaiset arviot liioittelevat mantereen merkitystä jihadistiselle liikehdinnälle.
Afrikassa toimivat ryhmät eivät ole juurikaan onnistuneet houkuttelemaan riveihinsä vierastaistelijoita ulkomailta, muutoin kuin etnisten diasporien joukosta. Niillä ei liioin ole ollut suurta halua tai kykyä inspiroida, tukea tai toteuttaa terrori-iskuja ydintoimintaalueidensa ulkopuolella, etenkään länsimaissa.
Huomattavin muutos onkin tapahtunut Afrikan sijaan Etelä-Aasiassa. Talibanin paluu valtaan vuonna 2021 muodosti Afganistanista jälleen turvasataman jihadistisille toimijoille. Tämän on jo todettu elvyttäneen liikehdintää myös Pakistanissa.
Talibanin alaisuudessa toimii arviolta toistakymmentä jihadistista ja radikaali-islamistista aseryhmää, joista monet ovat vahvistuneet Kabulin kaatumisen jälkeen. Vaikutus on ollut tuntuvin Pakistanin ja Afganistanin välisen rajaseudun heimoalueilla. Pakistanissa aseellisten ryhmien tekemien terrori-iskujen määrä on lähtenyt voimakkaaseen kasvuun.
Talibanin valta todennäköisesti jatkossa voimistaa jihadistista liikehdintää myös globaalisti, vaikka siitä ei olekaan vielä merkkejä – ellei Talibania sitten saada käännettyä liittolaiseksi terrorisminvastaiseen toimintaan. Tämä on äärimmäisen epätodennäköistä, vaikka Taliban onkin mainostanut suhtautuvansa vihamielisesti paikalliseen Isisin haaraan.
Afganistanin sisäministeriötä ja sisäistä tiedustelua johtavat terroristijärjestö Haqqani-verkoston edustajat. Sekä Talibanilla että Haqqani-verkostolla on yhä lämpimät välit al-Qaidaan. Al-Qaidan johtaja Aiman al-Zawahiri esimerkiksi piileskeli Haqqani-johtajan ja Afganistanin nykyisen sisäministerin Sirajuddin Haqqanin asunnossa – jonne hänet myös surmattiin.
Euroopassa jihadistinen liikehdintä on suvantovaiheessa, jota kuvastaa ilmiöön kytkeytyvän väkivallan ja tuhovoiman hiipuminen. Viime vuosikymmenten poikkeuksellisen nousun jäljiltä jihadistisen terrorismin uhka on kuitenkin edelleen korkea.
Isis kykenee yhä inspiroimaan iskuja, vaikkakin aiempaa vähemmän. Euroopassa toimii yksittäisiä aktivisteja, pienryhmiä ja verkostoja, joilla on kykyä ja halua väkivallantekoihin. Iskuyrityksiä on keskeytetty kuluneen vuoden aikana muun muassa Ruotsissa, Saksassa, Itävallassa, Hollannissa ja Belgiassa.
Keskeiseksi väkivallan motivaatioksi »kalifaatin jälkeisessä» jihadistisessa liikehdinnässä ovat Euroopassa muodostuneet erityisesti teot, joiden on koettu loukkaavan islamia.
Tällaisten »koettujen loukkausten» vuoksi Euroopassa estettyjen tai epäonnistuneiden iskujen määrä nousi hetkellisesti vuoden 2020 jälkipuoliskolla. Ranskalaisopettaja Samuel Paty murhattiin kotimatkallaan Pariisissa lokakuussa 2020. Tšetšeenitaustaisen murhaajan motiivina oli väite profeetta Muhammedia pilkkaavan alastonkuvan näyttämisestä opiskelijoille.
Kesällä 2023 Euroopassa on niin ikään paljastettu ja estetty muutamia suunniteltuja iskuja, jotka kytkeytyvät Ruotsissa tapahtuneisiin Koraanin polttamisiin. Koraaneja on poltettu myös Tanskassa, minkä vuoksi molempien maiden turvallisuusviranomaiset ovat nostaneet terrorismin uhka-arvioitaan.
Isis ja al-Qaida ovat osoittaneet toistuvasti olevansa nopeita elpymään.
Globaalin jihadistisen liikkeen alueellista pirstaloitumista on jouduttanut sisäinen johtajuusvaje. Ensimmäistä kertaa sillä ei ole karismaattista, kansainvälisesti tunnettua johtohahmoa.
Isisin tunnetuimman johtajan al-Bagdadin seuraajat pyrkivät pitämään matalampaa profiilia. He pääsivät silti hengestään sotilasoperaatioissa tai taisteluissa ja liittyivät liikkeen alati kasvavaan marttyyrien karavaaniin.
Jihadistinen liike on menettänyt keskeisiä johtohahmoja neljässä aallossa: 2000-luvun alussa Afganistanin sodan seurauksena, 2000-luvun jälkimmäisellä puoliskolla Irakin konfliktissa, edellisen vuosikymmenen vaihteen molemmin puolin Yhdysvaltojen lennokki-iskuissa ja erikoisjoukkojen käsissä Afganistanissa ja Pakistanissa sekä Isisin kalifaattiprojektin ajauduttua puolustuskannalle 2015 alkaen. Tilanne on sikäli uusi, että liikkeen johtajuudesta kilpailevien al-Qaidan ja Isisin ylimmän johdon edustajista yksikään ei ole ryhmiensä ulkopuolella laajasti tunnettu tai vetovoimainen.
Selkeän kiintopisteen ja johtajuuden puuttumista on osaltaan pahentanut kolmas merkittävä kehityskulku. Jihadistisen viestintämateriaalin avoimen saatavuuden kulta-aika on päättynyt ja sisältö on painunut suurilta sosiaalisen median alustoilta marginaaliin. Isisin huippuvuosina Youtuben, Twitterin ja Facebookin kaltaiset alustat olivat keskeisiä ryhmän kyvylle saavuttaa laajoja kohdeyleisöjä.
2010-luvun puolivälistä lähtien jihadistisen materiaalin määrä alustoilla on romahtanut. Vaikka aineistoa esiintyy yhä satunnaisesti näillä sekä uudemmilla alustoilla, kuten Tiktokissa, teknologiayritykset pyrkivät aktiivisesti poistamaan tämäntyyppistä aineistoa.
Viime vuosina sisällöt ovatkin siirtyneet suljetuille ja salatuille alustoille, kuten Telegramiin. Esimerkiksi Helsingin käräjäoikeus tuomitsi viime keväänä parikymppisen espanjalaistaustaisen miehen neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen kouluttautumisesta terrorismirikosta varten. Materiaalin hän sai Telegramista.
Telegramin kaltaisilta kanavilta löytyy virtuaalista kalifaattia ja fyysisen kalifaatin muistoa ylläpitävän propaganda-aineiston lisäksi ohjeita terrori-iskujen toteuttamiseen ja viranomaisseurannan välttelyyn. Samalla ne toimivat ideologisina kaikukammioina ja ääriliikkeiden vertaisyhteisöinä, jotka rekrytoivat ja radikalisoivat jäseniä ja lietsovat heitä väkivaltaan.
Digimaailma ei kuitenkaan korvaa kasvokkain tapahtuvaa toimintaa, pienryhmiä ja löyhempiä verkostoja radikalisoitumisessa. Suljettujen yhteisöjen piiriin on vaikea ohjata liikehdinnästä kiinnostuneita, joilla ei entuudestaan ole yhteyksiä muihin samanmielisiin ihmisiin.
Jihadistisen liikkeen nykyiset haasteet ovat merkittäviä, mutta ne eivät vielä enteile kuolonkorinaa tai eksistentiaalista kriisiä. Erityisesti Isis ja al-Qaida ovat osoittaneet toistuvasti olevansa opportunistisia toimijoita ja nopeita elpymään, mikäli olosuhteet ovat suotuisat.
Jihadismi ei ole liioin hävinnyt eurooppalaisviranomaisten tutkalta. Ilmiötä seurataan yhä tarkasti, joskin toiminta tapahtuu enimmäkseen varjoissa ja siitä päätyy vähemmän tietoa julkisuuteen.
Viimeisen vuosikymmenen terrorismin aallonhuipun jälkeen Euroopassa toimii aiempaa enemmän jihadistista liikehdintää edistäviä avainaktivisteja, joilla on aseellista koulutusta tai taistelukokemusta. Heillä on perinteisesti ollut keskeinen rooli jihadismin kehityksessä ja leviämisessä sekä väkivaltaisessa toiminnassa Euroopassa.
Etenkin Syyriasta ja Irakista palanneet vierastaistelijat ovat luoneet kansainvälisiä yhteyksiä muihin aseellisiin ryhmiin eri konfliktialueilla. Nämä ovat tiivistäneet suhteita Euroopan jihadistisen kentän ja alueen ulkopuolisten aseellisten ryhmien välillä.
Tästä joukosta nousee tulevaisuudessa uusia, laajempaa kannatusta nauttivia jihadistisen liikkeen paikallisia johtohahmoja, jotka edistävät liikehdintää Euroopassa. Tähän varautuminen on tärkeä osa terrorismin torjuntaa.
Kirjoittaja on jihadistiseen liikehdintään erikoistunut jatko-opiskelija Maanpuolustuskorkeakoulussa.
