Kun kapitalismi kääntää kaiken liiketoiminnaksi, kansalaisyhteiskuntaa tarvitaan enemmän kuin ennen, sanoo professori Toni Ahlqvist.
Nyky-yhteiskunta on täynnä tulevaisuustietoa: Esimerkiksi valtionhallinnon tuottamaa, ennakointiin perustuvaa tietoa siitä, millaiset trendit tulevaisuutta ohjaavat, ja skenaarioita siitä, millaisiin vaihtoehtoisiin tulevaisuudenkuviin päätöksentekijöiden on syytä varautua.
Tulevaisuuden tutkimus puolestaan on kiinnostunut siitä, miten tuota tietoa käytetään yhteiskunnassa – eli kuinka tulevaisuuteen liittyvää epävarmuutta ja monimutkaisuutta otetaan haltuun.
»Tulevaisuuden tutkimuksessa tarkastellaan tämän hetken käsityksiä tulevaisuudesta», sanoo professori, Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja Toni Ahlqvist.
Ahlqvist on toiminut tehtävässään vuodesta 2018. Hän on tutkinut etenkin teknologian ennakointia ja aluesuunnittelua sekä -politiikkaa.
Yksi tämän hetken suurista kysymyksistä Ahlqvistin tutkijanpöydällä on, mihin yhteiskunnan kasvava teknologiavälitteisyys johtaa.
Yksi seuraus on, että ihmisten toiminnasta tulee osa teknologisen järjestelmän syötettä, Ahlqvist sanoo. Teknologia ei enää yksisuuntaisesti toimi ihmisen apuna, kun nämä toimivat osana yhteiskuntaa tai ratkovat yhteiskunnallisia ongelmia, siis esimerkiksi käyttävät pankkipalveluita tai pyrkivät käymään julkista keskustelua Twitterissä. Kuvio on kääntynyt päälaelleen: teknologia menee yhä syvemmälle yhteiskunnan kudoksiin ja inhimillinen toiminta kääntyy dataksi. Ihmisten toiminnasta tulee »algoritmien kimppuja, joita teknologiayritykset voivat seurailla, ohjailla ja työntää eri suuntiin».
»Kun teknologiayritykset seuraavat toimintaamme, meistä syntyy niin sanottua käyttäytymisylijäämää, jota käytetään liiketoiminnan raaka-aineena.»
Tällainen yhteiskunta on aiempaa politisoituneempi, Ahlqvist sanoo: Yhteiskunnassa voi olla mukana vain, jos suostuu dataksi. Jos ei suostu, putoaa käytännössä monien yhteiskunnan toimintojen ulkopuolelle. Ei saa hoidettua veroasioitaan, ladattua matkakorttiaan tai haettua tietoa internetistä.
Toiseksi teknologiavälitteisyys lisää yksilökeskeistymistä. Yhtäältä teknologiset palvelut vähentävät yksilöiden kontakteja toisiinsa, kun vaikkapa matkalipun voi ostaa älypuhelimeen tai lääkärikeskuksessa vastaa chat-robotti. Toisaalta yksilöllistyminen näkyy siinä, kuinka yksilöt ottavat – ja kuinka heidän kontolleen pannaan – yhteiskunnallisen järjestelmän paineita.
»Usein ajatellaan, että jos et selviydy yhteiskunnassa, ongelma on sinun, ei rakenteiden. Tämä näkyy esimerkiksi ilmastoahdistuksena», Ahlqvist sanoo. Muita esimerkkejä voisivat olla vaikkapa jatkuvan tietotulvan aiheuttama uupuminen tai ylipäätään se, ettei pysy mukana teknologian kehityksessä.
Teknologiavälitteisyyden ja yksilökeskeistymisen seuraus näyttää olevan, että ihmisiä on aiempaa helpompi hallita.
Yhtäältä teknologiajätit tietävät meistä jo lähes kaiken, ja meille voidaan kohdennetusti markkinoida niin tavaroita, palveluita kuin poliittisia aatteitakin. Samaan aikaan politiikan on vallannut puhe kriiseistä: ilmastokriisi on jo päällä, ilmastopakolaisuus uhkaa, pandemiat leviävät, ja kaiken keskellä eletään nollakasvun ja kestävyysvajeen aikaa. Alamme elää jatkuvaa hälytystilaa. Tulevaisuus näyttää vyöryvän yli ja hajottavan kaiken.
»Tästä seuraa helposti tulevaisuusväsymystä, ja yksilöt suuntaavat huomiotaan nykyhetkeen», Ahlqvist sanoo.
Tämän seurauksena poliitikkojen on tavallista helpompi hallita yhteiskuntaa ajamalla läpi kovaa politiikkaa, kuten vaikkapa Suomen entinen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kiky-sopimuksineen, Ahlqvist sanoo. Tilanne ruokkii myös erilaisten populististen liikkeiden kannatusta. Liikkeet näyttävät tarjoavan toivoa teknologian varaan heittäytyneiden yhteiskuntien unohtamille. Pitkän aikavälin viheliäisten ongelmien ratkaisut kuitenkin viivästyvät.
Jotta demokratia toimisi teknologian varaan heittäytyneessä yhteiskunnassa myös tulevaisuudessa, edellä esitellyt kehityskulut on Ahlqvistin mukaan syytä haastaa. Tätä varten tarvitaan erilaisia kansalaistaitoja. Yksi niistä on kriittinen teknologioiden ja niiden sisältämien narratiivien lukutaito.
Ahlqvistin mukaan monet suomalaisnuoret ovat tässä jo hyviä: he ymmärtävät tuottavansa jatkuvaa dataa liiketalouden polttoaineeksi ja osaavat lukea esimerkiksi meemejä niin, etteivät ota kaikkea kirjaimellisesti.
Toinen – vieläkin tärkeämpi – taito on Ahlqvistin mukaan perinteinen lukutaito.
»Täytyy pystyä ymmärtämään yhteiskunnallisia, poliittisia ja taloudellisia järjestelmiä. Tämä onnistuu vain, jos on kyky lukea pitkiä tekstejä ja ymmärtää tiedon rakenteita», Ahlqvist sanoo. Siksi hän panee paljon vastuuta koulutusjärjestelmälle aina alakoulusta yliopistoon.
Tältä pohjalta tulevaisuustietoa pitäisi Ahlqvistin mukaan käyttää ennen kaikkea kapitalistisen talousjärjestelmän muuttamiseksi – siis juuri sen, jonka polttoainetta käyttäytymisemme teknologian vuoksi on. Professorin mukaan järjestelmä on seuraavien 15–20 vuoden aikana päivitettävä, koska planeettamme ei kestä jatkuvan kasvun rakennelmaa.
»Vaikka tieto kasvaa koko ajan, immateriaalista kasvua ei ole. Tiedon varastoiminen vaatii aina materiaalisen perustan. Tätä näkemystä voi kutsua kriittiseksi planetaariseksi realismiksi», Ahlqvist sanoo.
Oikaisu: Juttua korjattu 13.3. klo 12.45. Alun perin faktalaatikossa väitettiin virheellisesti, että Toni Ahlqvist johtaa Turun kauppakorkeakoulun yhteydessä toimivaa Tulevaisuuden tutkimuskeskusta. Hän toimii professorina ja tutkimusjohtajana keskuksessa.
