Politiikan taustavaikuttaja Roger Stone, kuva elokuvasta A Storm Foretold.
Arvio

UP:n tärpit Docpoint-festivaalille avaavat amerikkalaisen politiikan kipukohtia

Helsingissä pian alkava dokumenttielokuvafestivaali Docpoint käsittelee politiikkaa maailman eri kolkista. Kaksi elokuvaa Yhdysvalloista pureutuu vaalivuoteen valmistautuvan maan poliittisiin erikoisuuksiin Capitolin kansannousun taustatekijöistä politiikkaa pyörittäviin kristillisiin lahkoihin.

Teksti:
Kuvat:
Julkaistu: 29.1.2024

Mies, jota ei haittaa tulla vihatuksi

Roger Stone on poliittinen peluri, kulisseissa juonimisen mestari ja omien sanojensa mukaan ainoa mies, jolla on penis sekä etu- että takapuolella. Tällä hän viittaa Richard Nixonin tatuointiin selässään. 1970-luvulta saakka Stone on vaikuttanut tunnettujen republikaanipoliitikkojen taustalla. Hänen mottonsa – ”hyökkää, hyökkää, hyökkää – älä koskaan puolustaudu” – kuvaa osuvasti Stonen poliittista toimintaa.

Christoffer Guldbrandsenin elokuva A storm foretold (2023) kertoo Donald Trumpin vaalikauden kohua herättäneistä tapahtumista ja siitä, miten ne johtivat hyökkäykseen Yhdysvaltojen kongressiin. Populistisen mesoamisen, propagandan ja taitavan poliittisen pelin kohteena on tyytymätön kansanosa, joka haluaa tehdä Amerikasta suuren ja upean jälleen. Tuntuu absurdilta katsoa, kun Stone pyytää rahaa toinen toistaan kyseenalaisempiin tarkoitusperiin, mutta katsojalle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin yrittää ymmärtää mikä saa miljoonat ihmiset toimimaan Stonen ohjeiden mukaan omasta tahdostaan.

Amerikkalaiset eivät ole antaneet vain rahojaan. Stop the steal -kampanja, jonka Stone kehitti Trumpin hävittyä vaalit Joe Bidenille, oli hätkähdyttävä esimerkki siitä, millaista vahinkoa salaliittoteorioiden ja propagandan avulla voidaan aiheuttaa demokratialle ja vaalijärjestelmälle.

Kansallista ja kansainvälistä oikeutta härnäävän – ja rikkovan – politiikan voidaan jossain määrin katsoa toimineen Yhdysvalloissa. Nähtäväksi jää, mihin asti se kantaa.
A Storm Foretold festivaaliohjelmistossa

 

Monet evankelikaalisen herätysliikkeen jäsenet uskovat viimeisen tuomion koittavan ihan pian.

Maailmanloppua odotellessa

Suuri osa Yhdysvaltojen kongressiin loppiaisen 2021 vyöryneistä kansalaisista oli kristillistä oikeistoa, etenkin evankelikaalikristittyjä. Yhdysvalloissa heitä on sata miljoonaa, noin 30 prosenttia kaikista äänestäjistä. He uskovat, että juutalaiset ja kristityt ovat valittua kansaa, ja siksi he esimerkiksi rahoittavat Israelin asevoimia. Kymmenen miljoonaa evankelikaalia kuuluu Christians United for Israel -järjestöön, joka vuonna 2021 tuki Israelia yhteensä 3,3 miljardilla.

Evankelikaalisaarnaajien mukaan Israelin saatua historialliset rajansa takaisin tulee maailmanloppu. Jeesus tulee maan päälle valkoisella hevosella miekka – joidenkin mukaan rynnäkkökivääri – kädessä ja tuomitsee ihmiskunnan. Merkkejä lähestyvästä lopun ajasta on kaikkialla: kansat sotivat toisiaan vastaan, pandemiat leviävät, eri puolilla maailmaa on äärimmäisiä luonnonkatastrofeja ja amerikkalaisten moraali on rappeutunut.

Jeesus tulee maan päälle valkoisella hevosella miekka – joidenkin mukaan rynnäkkökivääri – kädessä ja tuomitsee ihmiskunnan.

Elokuvassa Praying for Armageddon (2023) ohjaajat Tonje Hessen Schei ja Michael Rowley kuvaavat poliitikkojen ja kristillisen oikeiston keskinäistä riippuvuutta. Evankelikaalit tarvitsevat poliitikkoja uskonnollisten päämääriensä saavuttamiseen ja poliitikot näiden ääniä. Molempien päämäärät ja tavoitteet ovat sekoittuneet vyyhdiksi, jota emme elokuvan haastatteluita tehneen toimittaja Lee Fangin mukaan voi enää jättää huomioimatta.
Praying for Armageddon festivaaliohjelmistossa


Docpoint-elokuvafestivaali järjestetään Helsingissä 30.1.4.2.2024. Liput ja näytösajat: www.docpoint.fi.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu