Ajassa

Valta vaihtuu Afrikassa

Noin puolet afrikkalaisista pitää ääntenlaskentaa useimmiten reiluna.

Teksti:
Julkaistu: 13.9.2017

Afrikassa jännitetään tänä vuonna vielä kaksissa vaaleissa. Kautensa loppuun hallinneen presidentin on määrä irrottaa vallankahvasta Liberiassa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa.

Liberian presidentti Ellen Johnson Sirleafille valitaan seuraaja lokakuussa. Johnson Sirleaf on hallinnut kaksi kuusivuotiskautta. Hän ei voi perustus­lain mukaan enää asettua ehdolle. Vaalit testaavat Liberian valtiollisia instituutioita. Vaalijärjestelyistä vastaa ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella Liberian kansallinen komissio, ja turvallisuuden takaavat maan omat asevoimat.

Poliittisen johdon pitäisi vaihtua myös Kongon demokraattisessa tasavallassa, jossa on määrä äänestää presidentistä joulukuussa. Presidentti Joseph Kabila on hallinnut Kongoa vuodesta 2006. Hän on yrittänyt muuttaa perustuslakia ja sormeillut vaalilakia kautensa pidentämiseksi.

Elokuussa vaalit käytiin Keniassa, Ruandassa ja Angolassa. Keniassa presidentiksi valittiin jo yhden kauden hallinnut Uhuru Kenyatta. Kenian vaalikomissio julisti hänen saaneen 54,2 prosenttia äänistä. Kansainväliset vaalitarkkailijat totesivat ääntenlaskennan mallikkaaksi, mutta Kenian korkein oikeus määräsi uusintavaalit vaalivilpin ja epäselvyyksien vuoksi.

Ruandassa vallassa pysyi vuodesta 1994 hallinnut presidentti Paul Kagame. Ruandan vaalikomission mukaan Kagame sai 98,6 prosenttia äänistä. Ennen vaaleja presidentti kutsui äänestystä »muodollisuudeksi».

Angolassa presidentti vaihtui, kun maata lähes neljä vuosikymmentä johtanut José Eduardo dos Santos ei enää ollut ehdolla. Valtaapitävän sosialistipuolueen MPLA:n odotettiin kuitenkin voittavan parlamenttivaalit, jolloin puolueen johtaja João Lourenço nousisi automaattisesti presidentiksi.

Tuoreimman Afrobarometer-­kyselyn mukaan keskimäärin puolet afrikkalaisista luottaa vaalijärjestelyistä vastaaviin instituutioihinsa edes jonkin verran. Mantereenlaajuisesti noin joka viides ei luota instituutioihin lainkaan.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu