Neuvostoliiton hajoamisesta on pian jo neljännesvuosisata, mutta se luo yhä aaltoja. Erityisen voimakkaasti ne tyrskyävät tällä hetkellä Ukrainassa, mutta jo pitkään niistä ovat kärsineet myös Abhasia, Etelä-Ossetia, Vuoristo-Karabah ja Transnistria. Alueet ovat joutuneet tahtomattaan suurvaltapolitiikan pelinappuloiksi.
Neuvostoliiton vaikutuspiiriin kuuluneita maita kutsutaan Venäjällä ”lähiulkomaiksi”. Venäläisen ajattelun mukaan Moskovalla pitäisi yhä olla veto-oikeus näiden maiden asioihin.
Ylläpitämällä epävakautta naapurimaissaan Venäjä saa vipuvarren niiden politiikkaan. Transnistrian avulla Venäjä suitsii Moldovan lännettymistä. Abhasia ja Etelä-Ossetia auttavat hillitsemään Georgian EU- ja Nato-haaveita, ja Vuoristo-Karabahin avulla taataan Armenian uskollisuus sekä pidetään Azerbaidžan varpaillaan.
”Usein jää huomaamatta, että pohjimmiltaan tämä viestii Venäjän heikkoudesta. Venäjällä ei ole luontaista vetovoimaa naapurimaissaan, joten se joutuu käyttämään pakkotoimia”, sanoo tukholmalaisen Institute for Security and Development Policyn Silkkitie-tutkimusohjelman johtaja Svante Cornell.
Konfliktin taustalla on Venäjän etupiiriajattelu. ”Georgiassa ja nyt myös Ukrainassa on kyse siitä, että Venäjä turvaa keskeisinä pitämiään strategisia intressejä”, washingtonilaisen Center for Strategic & International Studies -ajatushautomon apulaisjohtaja Jeffrey Mankoff sanoo.
Elämän edellytykset kuihtuvat
Kiistanalaisten alueiden tukemisessa on Venäjälle kyse geopolitiikasta, mutta alueiden ihmisten näkökulmasta kyseessä on pikemminkin tragedia.
”Nämä alueet jäävät taloudessa, koulutuksessa ja yleisessä inhimillisessä kehityksessä pitkäksi aikaa kauas muista jälkeen”, Svante Cornell sanoo.
Surkeimmin menee Etelä-Ossetialla, joka on konfliktialueista kaikkein riippuvaisin Venäjän tuesta. Sen ainoa yhteys ulkomaailmaan on Kaukasusvuoret alittava Rokin tunneli, jonka kautta moni köyhään kyläelämään tuskastunut muuttaa Venäjälle.
Transnistriassa ratkaisu oli lähellä vuonna 2012, mutta Venäjä sulki oven viime hetkellä.
”Etelä-Ossetiassa on vain vähän elämisen edellytyksiä. Kylät ovat köyhiä ja elämä niin ankeaa, että alue tyhjenee. Virallinen väkiluku on hieman yli 50 000 ihmistä, mutta todellisuudessa se voi olla jopa alle 30 000”, sanoo vanhempi tutkija Sinikukka Saari Ulkopoliittisesta instituutista.
Hänen mukaansa Etelä-Ossetian tilanne luultavasti paranisi, jos Venäjä liittäisi alueen osakseen. Venäjän hallitus ei ole kuitenkaan toistaiseksi halunnut alueliitosta, joka maksaisi sille nykytilannetta enemmän ja veisi siltä yhden välineen vaikuttaa Georgian asemaan.
”Etelä-Ossetiassa on nyt kasvanut sukupolvi, joka ei ehkä ole ollut tekemisissä muiden ihmisten kuin kyläläistensä sekä venäläisten rajavartijoiden ja sotilaiden kanssa. Heidän maailmankuvansa on vielä yksipuolisempi ja sulkeutuneempi kuin heidän vanhempiensa”, Saari sanoo.
Abhasian tilanne on hieman parempi muun muassa siksi, että alueella on Mustanmeren rantaviivansa ansiosta yhteys ulkomaailmaan. Sijoituksia ja liiketoimintaa ei kuitenkaan synny, sillä tilanne on yhä epävakaa ja ennakointi vaikeaa.
Azerbaidžanista irtautunut ja nykyään etnisesti armenialainen Vuoristo-Karabah on vieläkin tulenarempi. Viimeksi heinä–elokuun vaihteessa alueen rajoilla puhjenneissa taisteluissa sai surmansa parisenkymmentä ihmistä. Venäjä tukee kiistassa voimakkaasti Armeniaa.
Venäjän osuudesta alueen konfliktien pitkittymiseen ei ole paljon erimielisyyttä. Esimerkiksi Transnistriassa ratkaisu oli lähellä vuonna 2012, mutta Venäjä sulki oven viime hetkellä.
Venäjä ei anna ”lähiulkomaihinsa” käyttämistään rahasummista tietoja julkisuuteen. Entinen liberaalipoliitikko, nykyään Moskovan kauppakorkeakoulussa professorina toimiva Vladimir Ryžkov julkisti kuitenkin kesäkuussa Moscow Timesissa nimettömistä lähteistä saamiaan tietoja tuen määrästä.
Imperiumin ylläpitäminen on raskas taakka. Ryžkovin tietojen mukaan Moskova käyttää vuosittain jopa 15 miljardia euroa alueiden tukemiseen.
Rahasumman suuruutta selittää se, että se sisältää pitkittyneiden konfliktien lisäksi myös tuen Keski-Aasian maille ja Valko-Venäjälle. Jos summa pitää paikkansa, se vastaa lähes viittä prosenttia Venäjän federaation kokonaisbudjetista.
Ryžkovin mukaan esimerkiksi Abhasian budjetista noin 70 prosenttia tulee suoraan Venäjältä. Transnistriasta on puolestaan tarkoituksella tehty täysin riippuvainen Gazpromin sille velaksi toimittamasta energiasta. Kun Krim oli osa Ukrainaa, kaksi kolmasosaa sen budjetista tuli Kiovasta. Nyt riippakivi roikkuu Moskovan kaulassa.
”Alueet ovat voimakkaan riippuvaisia Venäjästä. Paljon on kiinni siitä, miten Venäjän taloudella menee, ja nyt sillä ei mene kovin hyvin”, Jeffrey Mankoff sanoo.
Venäjän on rakennettava Krimin niemimaalle esimerkiksi uusi maayhteys Kertšinsalmen ylittävällä sillalla, jonka kustannusarvio on viitisen miljardia euroa.
Venäjä korotti heti alueliitoksen jälkeen myös julkisen sektorin palkkoja ja eläkkeitä Krimillä. Valtiovarainministeri Anton Siluanovin mukaan Venäjä käyttää Krimiin ja Sevastopoliin tänä vuonna 240 miljardia ruplaa eli noin viisi miljardia euroa. Samaan aikaan Venäjän talouskasvu hidastuu koko ajan.
Tiedustelumiehet avainasemissa
Venäjän vallankäyttö konfliktialueilla noudattaa vanhoja neuvosto-oppeja. Niin sanotut voimaministeriöt eli vähintään sisäministeriö ja turvallisuuselimet ovat Moskovan komennossa. Esimerkiksi Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa sisäministeri on lähes poikkeuksetta venäläinen.
”Etelä-Ossetia ja Abhasia ovat Venäjän suorassa kontrollissa. Venäläiset johtavat niin asevoimia, ministeriöitä kuin turvallisuuspalveluitakin”, Svante Cornell sanoo.
Venäjän vaikutus on voimakasta myös Vuoristo-Karabahissa. Cornellin mukaan alueen turvallisuusviranomaisilla on voimakkaat yhteydet Venäjän tiedustelupalveluihin.
Separatistialueiden kannalta keskeinen hahmo on Vladislav Surkov, joka työskentelee presidentti Vladimir Putinin neuvonantajana vastuualueinaan Abhasia ja Etelä-Ossetia. Vuosina 1999–2011 Kremlin pääideologina toiminut Surkov vastaa Moskovan rahojen käytöstä alueilla, mutta käytännössä hän on Putinin käskynhaltija.
”Surkov on keskeisessä asemassa strategian suunnittelussa ja toteutuksessa”, Svante Cornell sanoo.
Surkovilla saattoi olla osuutta myös Krimin liittämisessä Venäjään, sillä sekäYhdysvallat että EU ovat asettaneet hänet henkilöpakotelistoilleen. Jeffrey Mankoff kuvaileekin Kremlin muistuttavan peilisalia, jossa ihmisten rooleista on vaikea saada selkeää kuvaa.
Loppupeli Itä-Ukrainassa?
Asiantuntijat selittävät Itä-Ukrainan konfliktia osittain sillä, että Venäjä tarvitsi Krimin liittämisen jälkeen uuden vipuvarren vaikuttaakseen Ukrainaan. Tällaiseksi sopi kapinan ruokkiminen Donetskissa ja Luhanskissa.
Tärkeä ero Krimiin nähden on Itä-Ukrainan etninen koostumus. Toisin kuin Krimillä, Itä-Ukrainassa suurin osa asukkaista ei ole etnisesti venäläisiä.
”Ukraina ei ollut valmis tappeluun Krimin vuoksi, mutta Itä-Ukrainan kohdalla tilanne on toinen”, Svante Cornell tulkitsee.
Itä-Ukrainaan luodussa Donetskin kansantasavallassa on käytössä samat menetelmät kuin muillakin kiista-alueilla.
Alueen hallituksen johtoon nostettiin heinäkuussa Vladimir Antjufejev, joka korvasi Venäjälle lähteneen Aleksandr Borodain. Antjufejev toimi aiemmin Transnistrian neuvostomallisen tiedustelupalvelun MGB:n johtajana, ja hänen on väitetty olevan tiiviissä yhteydessä Venäjän FSB:hen.
Antjufejev toimi Transnistriassa nimellä Vadim Švetsov pakoillakseen Interpolin etsintäkuulutusta murhasta. Hän näyttää olevan vastuussa Itä-Ukrainan kapinallisten poliisi- ja tiedustelupuolesta. Sotilaallista toimintaa johti elokuun puoliväliin asti venäläiseversti Igor Girkin, joka käyttää myös nimeä Igor Strelkov.
”Donetskin kansantasavalta on puhtaasti Venäjän salaisten palveluiden luomus.””Donetskin kansantasavalta on puhtaasti Venäjän salaisten palveluiden luomus. Hallintoihmiset ja sotilaat eivät ole paikallisia”, Svante Cornell sanoo.
Loppukesästä kapinallisten johtopaikoille alettiin nostaa ukrainalaisia. Yhtenä unelmana on luoda Novorossija, Itä- ja Etelä-Ukrainan sekä Transnistrian yhdistävä valtio. Realistisempi tavoite on synnyttää uusi pitkittynyt konflikti ja tukkia sen avulla Ukrainan tie länteen.
Venäjän ulkopoliittisen šakkipelin päämäärä on myös sisäpoliittinen: Putinin hallinnon ylläpitäminen. Esimerkiksi Krimin alueliitos kasvatti Kremlin suosiota huomattavasti. Nyt peli on muuttunut Itä-Ukrainassa täysimittaiseksi sodaksi.
”Tulevasta ei osaa sanoa kukaan, mutta näyttää entistä enemmän siltä, että Itä-Ukraina on Putinille eksistentiaalinen kysymys. Sen takia konflikti on niin vaarallinen”, Jeffrey Mankoff sanoo.
Svante Cornellin mukaan pitkittyneet konfliktit ratkaisisi lopulta vain vallanvaihto Moskovassa. Nykyisten johtajiensa aikana Venäjä ei luovu projektistaan.
”Putin ei voi toimia ilman imperiumia, se on hänen ideologiansa ytimessä.”
Kirjoittaja on Venäjään erikoistunut toimittaja ja hallinnollinen avustaja Ulkopoliittisessa instituutissa.
Artikkelia varten on haastateltu myös vanhempaa luennoitsijaa Peter Duncania University College Londonin slaavilaisten kielten ja Itä-Euroopan tutkimuksen osastolta.
