Venäjän uhittelu aiheutti äskettäin hämmästystä Ruotsissa ja Suomessa, kun venäläiset sotilaskoneet ensin harjoittelivat iskua Ruotsin sotilaskohteisiin ja sitten viistivät Ruotsin ilmatilaa lähellä Gotlannin saarta.
Venäjän presidentti Vladimir Putin hyväksyi helmikuussa maansa uuden ulkopoliittisen linjan. Asiakirja raottaa Kremlin ajattelua ja tarjoaa mahdollisuuden arvioida, miten Venäjä näkee naapurinsa ja oman asemansa maailmassa.
Yhdysvaltain ja Venäjän suhteet alkoivat huonontua viime vuonna, ja monet ovat pelänneet, että Venäjän uudet ulkopoliittiset linjaukset paljastaisivat idän ja lännen välille avautuneen, alati levenevän kuilun.
Konseptin julkaisua odotettiin jo viime vuoden lopulla, mutta Kommersant-lehden tietojen mukaan Kremlissä ryhdyttiin viilaamaan tekstiä uusiksi sen jälkeen kun Yhdysvallat hyväksyi niin sanotun Magnitski-lain.
Magnitski-lailla Yhdysvallat asetti viisumi- ja pankkirajoituksia niille venäläisviranomaisille, joiden uskotaan olevan osallisia asianajaja Sergei Magnitskin kuolemaan. Magnitski oli esittänyt vakavia syytöksiä Venäjän viranomaisten, poliisin ja mafian välisistä salaisista sopimuksista. Hän kuoli tutkintavankeudessa marraskuussa 2009, ja kuoleman väitetään johtuneen pahoinpitelystä.
Oli Magnitski-tapauksen osuus Venäjän linjauksiin mikä hyvänsä, kaksi erillistä kehityssuuntaa puhuvat sen puolesta, että Venäjä pyrkisi parhaillaan asemoimaan ulkopolitiikkaansa uusiksi ja siirtämään sen painopistettä pois lännestä.
Ensimmäinen kehityssuunta liittyy Aasian ja Tyynenmeren alueen merkityksen kasvuun sekä ”historiallisen lännen” – kuten Venäjä sitä nimittää – taloudelliseen heikkouteen ja rappioon. Kun globaali valtatasapaino pitkällä aikavälillä muuttuu, Venäjä reagoi muutokseen kohdistamalla huomionsa yhä enemmän itään.
Venäjä panosti paljon syyskuussa 2012 Vladivostokissa järjestettyyn Aasian ja Tyynenmeren maiden talousjärjestön huippukokoukseen, sillä se halusi osoittaa olevansa merkittävä tekijä myös Aasiassa. Kuluvan vuoden maaliskuussa Venäjä ja Kiina solmivat useita merkittäviä sopimuksia öljyn- ja kaasuntoimituksista.
Venäjän asteittainen käännös kohti Aasiaa on kuitenkin viime kuukausina jäänyt toisen, nopeamman kehityskulun varjoon.
Venäjä näyttää haluavan pitää läntiset demokratian ihanteet loitolla eristämällä itsensä lännestä. Tätä näkemystä tukevat Putinin hallinnon pyrkimykset nostattaa venäläisissä lännenvastaisia tuntoja vuoden 2012 jälkipuoliskolla.
Venäjän uuden ulkopoliittisen linjan valossa maan ulkopoliittinen ajattelu ei kuitenkaan ole muuttunut dramaattisesti. Kun tekstiä vertaa edeltäviin linjauksiin vuosilta 2000 ja 2008, silmiinpistävää on nimenomaan Venäjän ulkopolitiikan tärkeimpien opinkappaleiden jatkuvuus ja muutosten vähäisyys.
Lisää pehmeää valtaa
Esimerkiksi Venäjän näkemys globaalista hallinnosta painottaa YK:n turvallisuusneuvoston asemaa ja pitää pysyvien jäsenmaiden veto-oikeutta keskeisenäulkopolitiikka 2/2013 45 osana kansainvälistä järjestelmää. Toinen Venäjän ulkopoliittisen ajattelun pysyvä osa on näkemys maailman moninapaisuudesta. YK:n aseman korostaminen kytkeytyy siihen luontevasti, etenkin kun Venäjän oma sotilaallinen tai taloudellinen mahti ei riitä maailmanpolitiikan muokkaamiseen.
Ulkopolitiikassaan Venäjä on lisäksi johdonmukaisesti vastustanut Naton sekä Nato-maiden ohjuspuolustusjärjestelmän laajentamista ja pitänyt tinkimättä kiinni valtioiden suvereniteetin periaatteesta. Venäjän näkemyksen mukaan ulkopuolisten ei pidä puuttua muiden valtioiden sisäisiin asioihin.
Eivätkä Venäjän ulkopolitiikan uudetkaan suuntaukset ole täysin uusia. Uudessa konseptissa nostetaan esiin Aasian ja Tyynenmeren alueen tärkeys, tarve kehittää Venäjän läsnäoloa napa-alueilla sekä nousevien talousmahtien BRICS-yhteistyön strateginen merkitys. Kaikki alueet on kuitenkin mainittu jo aiemmissa linjauksissa, vaikka niitä ei ole korostettu yhtä paljon kuin nyt.
Yksi mielenkiintoinen lisäys uudessa konseptissa on avoin viittaus pehmeään valtaan eli kykyyn saavuttaa päämäärät mieluummin porkkanaa kuin keppiä käyttämällä. Tässäkin on tosin kyse pikemmin uudenlaisesta sanavalinnasta kuin varsinaisesta sisällöllisestä muutoksesta.
Venäjä on käyttänyt viime vuosina huomattavia summia venäjän kielen ja venäläisen kulttuurin tunnetuksi tekemiseen ulkomailla. Lisäksi Venäjän poliittisia näkemyksiä on levitetty englanninkielisen Russia Today -uutiskanavan kautta.
Lisäksi aiemmat linjaukset ovat painottaneet, että hyvin suunniteltu viestintä on tärkeää, kun Venäjä haluaa saada kansainvälisen yhteisön ymmärtämään poliittisia tavoitteitaan. Uusi linja vahvistaa tätä näkemystä.
Suhteet länteen tuskin paranevat
Venäjän ulkopoliittisen linjan jatkuvuus ei silti välttämättä ole hyvä asia, ainakaan lännen näkökulmasta.
Venäjän ja länsimaiden suhteet eivät ole 2000-luvulla vastanneet odotuksia hyvästä yhteistyöstä ja kumppanuudesta, vaikka kaikki kolme Putinin aikakaudella laadittua konseptia nimeävät EU:n ja Yhdysvallat Venäjälle tärkeiksi kumppaneiksi. Tästä voi päätellä, että suhteita tuskin ryhdytään kohentamaan lähitulevaisuudessakaan.
Uudessa ulkopoliittisessa linjauksessa korostetaan yllättävän paljon euroatlanttisen alueen tärkeyttä. Tämä painotus on kuitenkin ristiriidassa sen länsivastaisuuden kanssa, joka sisältyy kaikkiin 2000-luvun ulkopoliittisiin linjauksiin. Niistä ensimmäinen laadittiin vuosituhannen vaihteessa, jolloin kritisoitiin avoimesti Boris Jeltsinin ulkopolitiikkaa. Jeltsinin länsimielistä politiikkaa ja Naton itälaajenemista pidettiin epäonnistumisina.
Kaikista konsepteista heijastuu myös Venäjän tyytymättömyys globalisaatiokehitykseen, joka on rajoittanut Venäjän ulkopoliittista liikkumatilaa lännessä. Vaikuttaa siltä, että Venäjä pyrkii lokeroimaan politiikan: maa haluaa osallistua kansainväliseen yhteistyöhön vain siltä osin kuin voi hyötyä kansainvälisestä kaupasta ja vaikuttaa maailmanpolitiikan suuntaan. Venäjä ei sen sijaan halua hyväksyä globalisaatioon väistämättä liittyvää sisäpoliittisen määräysvallan kapenemista.
Kaupan ja ihmisten liikkumista yli rajojen voi rajoittaa, mutta ajatusten liikkumista ei. Nykyisellään Putinin hallinto kuitenkin pyrkii rajoittamaan liberaalien ihmisoikeus- ja vapauskäsitysten vetovoimaa Venäjällä, ja juuri tämä on Venäjän ja länsimaiden välisen eripuran tärkein aihe.
Venäjän uusi ulkopoliittinen linja ei siis ole sävyltään varsinaisesti lännen vastainen vaan pikemminkin välinpitämätön. Se tarkastelee Venäjän etuja kapeasti talouden kehittämisen kannalta, mutta ei puhu mitään poliittisista uudistuksista eikä yhteisistä arvoista lännen kanssa.
Venäjä ei silti ole eristäytymässä. Konseptissa tunnustetaan avoimesti, että lisääntyvän keskinäisriippuvuuden maailmassa on mahdotonta luoda erillistä ”rauhan ja turvallisuuden keidasta”.
Kirjoittaja on tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.
