Kiinan Tukholman-suurlähettiläs Gui Congyou puhui lehdistölle marraskuussa 2019. Gui varoitti ruotsalaispäättäjiä pysymään ulkona PEN-järjestön tilaisuudesta, jossa palkittiin Kiinassa vangittu toisinajattelija Gui Minhai. Kuva: Jonas Ekströmer / EPA-EFE / All Over Press
Kesällä 2019 kiinalainen Pakistanin-suurlähetystön diplomaatti Zhao Lijian osui kansainvälispoliittiseen hermoon Twitterissä.
Zhao tviittasi, että Yhdysvalloilla ei ollut oikeutta arvostella Kiinaa ihmisoikeusloukkauksista uiguureja kohtaan Xinjiangin alueella, koska Yhdysvalloissakin oli ongelmia rasismin ja tuloerojen kanssa. Zhao väitti, että kun mustat perheet muuttivat tietyille Washingtonin asuinalueille, valkoiset pakenivat alta pois ja asuntojen hinnat laskivat.
Zhaon diplomaatille epätyypilliset väitteet ja kielenkäyttö raivostuttivat Yhdysvalloissa. Esimerkiksi Yhdysvaltain edellisen hallinnon kansallisen turvallisuuden neuvonantaja ja YK-suurlähettiläs Susan Rice vaati Zhaon eroa.
Sittemmin moni muu kiinalainen diplomaatti näyttää omaksuneen kärkkään kielenkäytön. Koronakriisin aikana kiinalaiset susisoturidiplomaatit (wolf warrior diplomats) ovat kärjistäneet väitteitä äärimmilleen, levittäneet salaliittoteorioita ja propagandaa. Nimitys juontaa kiinalaisista Wolf Warrior -toimintaelokuvista.
Esimerkiksi Kiinan Kolkatan-pääkonsuli Zha Liyou levitti Twitterissä venäläisen RT-mediayhtiön videota, jossa Yhdysvaltoja syytettiin koronapandemiasta. Kiinan Haagin-suurlähetystön ministerineuvos Chen Ribiao puolestaan syytti amerikkalaisviranomaisia disinformaation levittämisestä pandemian yhteydessä saatesanoilla »kuka on valehtelija».
Samankaltaisia hyökkäyksiä on nähty myös Euroopan maissa. Huhtikuussa kiinalaiset diplomaatit väittivät Ranskan-suurlähetystön verkkosivuilla, että Ranska oli jättänyt vanhuksia kuolemaan koronaviruksen aikana. Jo ennen koronaa Kiinan Ruotsin-suurlähettilään tulkittiin uhkailevan Ruotsia sen jälkeen, kun ruotsalaiset tiedotusvälineet olivat kirjoittaneet kriittisesti Kiinan ihmisoikeusloukkauksista.
Zhao Lijian puolestaan on noussut Kiinan ulkoministerin korkea-arvoiseksi tiedottajaksi.
Kesällä 2020 Zhao julisti Twitterissä »roskaksi» Yhdysvaltain ulkoministerin Mike Pompeon lausuman, jonka mukaan Kiina kohtelee vähemmistöjään sokeeraavilla tavoilla. ja totesi, että Yhdysvaltain Hongkongin autonomiaa koskeva laki on vain »pala jätepaperia».
Kyseessä on selvä linjanmuutos, sanoo Hollannin ulkopoliittisen tutkimuslaitoksen Clingendaelin vanhempi tutkija Ingrid d’Hooghe, joka on erikoistunut Kiinan ulkopolitiikkaan ja diplomatiaan.
D’Hooghen mukaan diplomaatit olivat ennen vanhaan pehmeäpuheisia – he eivät hyökänneet, nimitelleet eivätkä syytelleet – ja kiinalaiset heistä kaikkein hienovaraisimpia. Nyt Kiina kokee olevansa etenkin Yhdysvaltain hyökkäävän politiikan kohteena, ja kiinalaiset diplomaatit ovat käyneet vastahyökkäykseen. Se vaikuttaa d’Hooghen mukaan koordinoidulta.
Reilussa vuodessa Yhdysvaltain ulkoministeriön korkea-arvoisista diplomaateista erosi 60 prosenttia.
Linjanmuutoksen taustalla lienevät myös Kiinan presidentin Xi Jinpingin puheet ja vaatimukset siitä, että Kiina hylkäisi perinteisen vaatimattomuutta ja kärsivällisyyttä korostaneen ulkopoliittisen strategiansa. Esimerkiksi puheessaan kommunistisen puoleen koulussa viime vuonna Xi vaati, että Kiinan pitäisi olla aiempaa äänekkäämpi eikä antaa kenenkään kävellä ylitseen.
Siinä missä kiinalainen diplomatia on ollut kautta linjan kärkästä pahinta kilpailijaa Yhdysvaltoja kohtaan, on Kiinan viestejä Euroopan maita kohtaan vaikeampi tulkita.
Yhtäältä Kiina on koronakriisin aikana avustanut Italiaa ja tehnyt maskidiplomatiastaan numeron. Toisaalta diplomaatit ovat olleet varsin kärkeviä etenkin niissä maissa, joiden Kiina katsoo olevan kriittisimpiä itseään kohtaan, kuten Ruotsissa. Esimerkiksi Ranska ei kuitenkaan ole ollut tavanomaista diplomaattista käytäntöä kriittisempi Kiinaa kohtaan, sanoo Ranskan ulkopoliittisen instituutin Aasian-tutkimuskeskuksen tutkija John Seaman.
»Saattaa olla, että Kiina yrittää erilaisella diplomatiallaan eri Euroopan maissa tarkoituksella luoda jakolinjoja maiden kesken», Seaman toteaa.
Jakolinjojen luominen käy kuitenkin vastoin sitä, mitä on totuttu pitämään Kiinan intressinä suhteessa Eurooppaan: Kiinan on ajateltu hyötyvän taloudellisesti vahvasta ja geopoliittisesti itsenäisestä Euroopasta, joka muodostaisi yhden navan moninapaisessa maailmassa. Näin Kiina voisi yhdessä Euroopan kanssa toimia Yhdysvaltain voimaa vastaan.
Hajottavasta strategiasta voisi olla Kiinalle hyötyä siinä tapauksessa, että Kiina ei uskoisi Euroopan voivan nousta kansainvälispoliittisesti itsenäiseksi toimijaksi, irralleen Yhdysvalloista, Seaman sanoo. Silloin yhtenäistä Eurooppaa voisi olla mielekästä heikentää edelleen.
»Mutta vaikka lähdettäisiin tällaisesta tulkinnasta, Kiinan pitäisi silti ennemminkin toimia niin, että Euroopan neutraalius kansainvälisissä suhteissa säilyisi. Siihen tarvittaisiin klassista diplomatiaa eikä hyökkäyksiä», Seaman sanoo.
»Se oli varmaankin osaamattomuutta. Joku oli typerä», vastasi Yhdysvaltain presidentti Trump toukokuussa, kun häneltä kysyttiin tietoja hänen levittämästään salaliittoteoriasta, jonka mukaan koronavirus päästettiin leviämään maailmalle kiinalaisesta laboratoriosta. Aiemmin keväällä Trump oli tviittaillut »Wuhan-viruksesta».
Vaikka presidentti on tunnettu möläytyksistään etenkin Twitterissä, hän epäonnistui koronakriisin aikaisessa diplomatiassa toden teolla, John Seaman sanoo.
Seamanin mukaan salaliittoteorioiden levittämisen lisäksi myös Trumpin aikeet jättää Kiina G7-ryhmän huippukokouksen ulkopuolelle ovat heikentäneet Yhdysvaltain kansainvälistä asemaa. Siinä missä Kiina onnistui maskidiplomatiallaan kiillottamaan mainettaan, Yhdysvallat ei onnistunut toimimaan koronakriisissä niin, että sen pehmeä valta olisi kasvanut.
Kiinalaisten diplomaattien ja Trumpin kärkkään kielenkäytön välinen oleellinen ero on, että Kiinassa kiivasta Twitter-ulkopolitiikkaa tekevät diplomaatit eikä suoraan valtiojohto. Näin Kiina säilyttää ulkopoliittista liikkumatilaansa, Clingendaelin tutkija Ingrid d’Hooghe sanoo.
»Tämä on epäsuorempaa toimintaa (kuin Yhdysvaltain presidentin Twitter-käyttäytyminen). Jos Kiinan johto ei haluakaan yhtyä jonkun diplomaatin koviin puheisiin, se voi halutessaan todeta, ettei diplomaatin olisi pitänyt sanoa jotakin.»
Yhdysvalloissa liikkumatila lähinnä kapenee, kun ulkopolitiikka henkilöityy presidenttiin. Trumpin Twitter-purkaukset ja omavaltainen ulkopolitiikka ovat vaikeuttaneet myös Yhdysvaltain diplomaattien työtä. Vakavin esimerkki on entisen Ukrainan-suurlähettilään Marie Yovanovitchin kohtelu.
Kokenut ja kiitelty diplomaatti erotettiin suurlähettilään paikalta, kun hän oli vastustanut Trumpin aikeita Ukrainassa. Trump yritti painostaa Ukrainaa tutkimaan demokraattien presidenttiehdokkaan Joe Bidenin väitettyjä toimia ja kaivamaan tästä lokaa, joka voisi heikentää tämän mahdollisuuksia vuoden 2020 vaaleissa – eli käytännössä sekaantumaan Yhdysvaltain vaaleihin.
Siinä missä Kiina on pannut lähettiläänsä toimimaan aiempaa kärkkäämmin valtion intressien puolesta, Trump yritti saada diplomaattinsa toimimaan oman etunsa mukaisesti. Tapahtumat veivät Trumpin valtakunnanoikeuteen, jossa hänet kuitenkin vapautettiin syytteistä.
Yhdysvaltalaisten diplomaattien näkökulmasta kaikkein lannistavinta on viime aikoina ollut se, ettei ulkoministeri Pompeo ole puolustanut heitä lainkaan Trumpin hyökkäyksiltä, sanoo George Washington -yliopiston kansainvälisten suhteiden professori Christopher A. Kojm.
»Kun Trump on vitsaillut ’Deep State Departmentista’ (hallinnon sisäisestä salajuonesta häntä vastaan), Pompeo on naureskellut vieressä.»
Ulkoministeriön ja diplomaattikunnan ahdinko on kuitenkin alkanut jo ennen Pompeon aikaa. Edellisen ulkoministerin Rex Tillersonin aikana – vain reilussa vuodessa – Yhdysvaltain ulkoministeriön korkea-arvoisista diplomaateista erosi 60 prosenttia. Kojmin mukaan suurin ongelma Tillersonin aikana oli se, ettei hän puolustanut ulkoministeriön budjettia vaan ministeriön määrärahoja leikattiin. Moni uradiplomaatti koki, ettei ulkoministeriö enää kyennyt hoitamaan tehtäviään.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump (vas.) ja ulkoministeri Mike Pompeo puhuivat medialle Pohjois-Korean-huippukokouksen yhteydessä Vietnamissa alkuvuonna 2019. Kuva: U.S. Department of State / Wikimedia Commons.
Yhdysvaltain ulkoministeriö tietysti arvostelee Valkoisen talon toimia aina, niin tehtiin myös Barack Obaman kausilla, Kojm muistuttaa. Silloin kritiikin kohteena oli esimerkiksi Obaman lupaus vetää Yhdysvallat pois Afganistanista tiettyyn päivään mennessä.
»Silloin diplomaatit arvostelivat presidenttiä sanomalla, ettei sotaa voinut lopettaa määräpäivänä. Mutta niin laajaa ja syvää huolta kuin nyt ei ole ulkoministeriössä ennen nähty», Kojm sanoo.
Kansainvälisille suhteille diplomatian ajautuminen vahvojen johtajien talutusnuoraan ei tietenkään tiedä hyvää.
Kiinan tavoitteena on näyttää, ettei maa hyväksy itseään kohtaan esitettyä kritiikkiä. Kiina on uhkaillut esimerkiksi Australiaa pakotteilla, koska maa on vaatinut tutkintaa koronapandemian syistä. Aiemmin Kiina on boikotoinut esimerkiksi norjalaisia ja eteläkorealaisia tuotteita erimielisyyksien vuoksi.
»Tällaista käytöstä tullaan näkemään entistä enemmän. Se saattaa onnistua lyhyellä aikavälillä, jos jotkin maat suostuvat neuvottelemaan Kiinan kanssa. Mutta Yhdysvalloissa ja Euroopassa keskustelu siteiden katkeamisesta Kiinaan on voimistunut», Ingrid d’Hooghe sanoo.
Myös yleinen mielipide näyttää ainakin Yhdysvalloissa kääntyvän koko ajan negatiivisemmaksi Kiinaa kohtaan. Pew-tutkimuskeskuksen keväisessä tutkimuksessa kaksi kolmannesta yhdysvaltalaisvastaajista sanoi, että heidän käsityksensä Kiinasta on negatiivinen.
Myös Yhdysvaltain diplomatian kriisi johtaa todennäköisesti muiden hyvän tahdon vähenemiseen entisestään. Diplomatiassa luottamus siihen, mitä keskustelukumppani sanoo, on elintärkeää, myös hyvien suhteiden aikana. Nyt muut joutuvat arvuuttelemaan, mitkä Yhdysvaltain lupaukset ovat voimassa ja kuinka kauan.
»Suurlähettiläiden lausunnot ovat voimassa, kunnes eivät ole, koska Valkoisessa talossa istuu räjähdysherkkä ja arvaamaton presidentti», Kojm sanoo.
Vaikka Yhdysvaltain hallinto vaihtuisi, muut valtiot olisivat todennäköisesti edelleen huolissaan paitsi Yhdysvaltain ulkopolitiikan sanojen ja toimien vastaavuudesta myös poliittisen linjan jatkuvuudesta. Tämä johtuu Yhdysvaltain demokraatti- ja republikaanileirin syvästä kahtiajaosta. Trumpin ulkopolitiikka on Kojmin mukaan ollut aina vastakkaista sille, mitä Obama teki.
»Jos heiluriliike jatkuisi hallinnon vaihtuessa, muiden olisi syytäkin olla varuillaan.»
Euroopan unionilta Kiinan ja Yhdysvaltain ulkopolitiikan kehitys vaatii ennen kaikkea sitä, että omat intressit ja koko eurooppalainen projekti uskalletaan määritellä ja kertoa muille aiempaa kirkkaammin, sanoo Ranskan ulkopoliittisen instituutin John Seaman.
Kiinasta EU:n jäsenmaiden pitäisi ensin päästä jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen. Nyt jäsenmaiden kannat eroavat toisistaan sen mukaan, onko niillä esimerkiksi Kiinan kanssa kilpailevaa 5G- tai tekoälyteollisuutta. Esimerkiksi Ranskalla ja Alankomailla on, mistä syystä ne ovat kriittisempiä Kiinan nousua kohtaan kuin vaikkapa Kreikka tai Unkari. Ne ovat toistaiseksi hyötyneet Kiinan investoinneista.
»EU tarvitsee säännöllisen, korkean tason Kiina-keskustelun foorumin», Seaman sanoo.
Suhteessa Yhdysvaltoihin EU:n pitäisi Seamanin mukaan puolestaan pystyä kuvittelemaan tilanne, jossa Eurooppa olisi Yhdysvaltoihin nähden autonominen toimija ja siten yhdenvertainen kumppani.
Jos sen pystyisi kuvittelemaan, siitä voisi tulla totta.
